Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriön, eli ADHD:n diagnoosien määrä on kasvanut valtavasti. ADHD-lääkkeiden käyttäjien määrä on jopa kahdeksankertaistunut Suomessa vuodesta 2010. Pojilla diagnoosi on tyttöjä yleisempi. On myös todettu, että loppuvuodesta syntyneet lapset saavat ADHD-diagnoosin useammin kuin alkuvuodesta syntyneet.
THL:n tuoreiden rekisteritietojen mukaan vuonna 2015 7-17-vuotaista pojista 2,9 prosentilla oli ADHD-diagnoosi. Vuonna 2022 osuus oli kasvanut 8,3 prosenttiin. Tytöillä diagnoosien yleisyys kasvoi 0,7 prosentista 3,3 prosenttiin samalla ajanjaksolla.
Ei ihme, että lasten ja nuorten ADHD-diagnoosien nopea yleistyminen aiheuttaa huolta ja hämmennystä. Erityisen hälyttävää on se, että alueelliset erot ovat merkittäviä ja diagnoosin yleisyys ylittää kansainvälisetkin tasot. Myös mm. lastenpsykiatrian professori Andre Sourander on julkisuudessa arvioinut, että Suomessa suuri joukko lapsia ja nuoria on saanut väärän ADHD-diagnoosin.
ADHD-diagnoosi on esimerkiksi Pohjois-Karjalassa yli 20 prosentilla alle 13-vuotiaista pojista ja Pohjanmaalla alle kuudella prosentilla. Hyvinvointialueesta riippuen ADHD-diagnoosin vuonna 2022 sai 5,9 – 20,3 % 7-12-vuotiaista pojista ja 2,0 – 7,7 % tytöistä. Näin suuret alueelliset erot diagnoosien määrissä kertovat siitä, että jotain on pielessä! Ilmiön syitä ja diagnostiikkakäytäntöjä on välttämätöntä selvittää perinpohjaisesti. Väärin perustein tai liian löyhästi tehty saati pysyvä ADHD-diagnoosi voi myös merkittävällä tavalla ohjata nuoren tulevaisuutta ja koulutuspolkua.
Ydinkysymys on se, ylidiagnosoidaanko ADHD:tä ja medikalisoidaanko lasten kypsymättömyyttä tai lapsesta riippumattomien ympäristötekijöiden vaikutuksia lapsiin liiallisessa määrin? Olisi myös tärkeää seurata aiempaa vahvemmin, voiko diagnoosin ja lääkityksen purkaa erityisesti lasten ja nuorten kohdalla lapsen kehityksen myötä. Kaikilla ei ole tarvetta pysyvälle diagnoosille tai lääkitykselle.
Mediasta saatujen tietojen mukaan THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälä on nostanut esille sen, että mm. muutokset kouluympäristöissä, unen ja liikunnan riittämättömyys sekä sosiaalisen median käytön lisääntyminen näkyvät ADHD-tyyppisen oireilun yleistymisenä.
Hallitusohjelman mukaisesti hallitus kiinnittää erityistä huomiota neuropsykiatrisesti oireilevien lasten palveluihin, heidän perheidensä tukeen, oireiden nopeaan diagnosointiin ja avun piiriin pääsyyn. Viime vuonna tehtiin päätös, että hallitus vahvistaa lasten ja nuorten neuropsykiatrista Kela-kuntoutusta 25 miljoonalla eurolla. Tämä tuo merkittävää apua niille perheille, joissa diagnoosi on tarpeellinen.
Olemme kuitenkin Suomessa ajautuneet tilanteeseen, jossa ADHD-diagnoosien määrä on huomattavasti kasvanut, diagnooseissa on merkittävää alueellista vaihtelua ja lasten lääkitysten määrä on kansainvälisesti arvioituna korkeaa tasoa. Tulee vaikutelma, että mm. ympäristötekijöiden seurauksena ja tuen saamiseksi ADHD-diagnoosien saamiseen esiintyy ulkoista painetta. Tämä on kyseenalaista erityisesti lapsen oikeuksien ja lapsen edun toteutumisen kannalta.
Jätin kirjallisen kysymyksen ministerille ADHD-diagnoosien yleistymisen yhteiskunnallisista vaikutuksista ja kansallisen työryhmän perustamisesta. Kysyn mm., miten varmistetaan se, että ADHD- tai muihin neurokirjoon kuuluvien häiriöiden tutkiminen ja hoito on laadullisesti tasavertaista koko Suomessa, ja miten alaikäisten kansainvälisesti korkeaan lääkitysasteeseen puututaan. Kysyn myös sitä, onko ADHD:n yleistymisen haasteisiin ja ratkaisujen etsimiseen suunnitteilla kansallista asiantuntijatyöryhmää ja ohjelmaa. Kysymys on kokonaisuudessaan luettavissa tästä linkistä.
