Kotihoitoon tarvitaan kielitaitoa, laatua ja valvontaa

Vanhusten hoivan osalta on viime viikkoina noussut epäkohtia esille. Laadukas ja riittävä kotihoito on ikääntyvälle väestöllemme välttämätöntä, kun tavoitteena on turvata ikäihmisten kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Kotiin tarjottavat palvelut ovat lähtökohtaisesti aina ensisijaisia raskaampien palvelujen kuten ympärivuorokautisen palveluasumisen sijaan huomioiden yksilölliset tarpeet ja tilanteet. Kotihoidon sisältöön ja laatuun on myös panostettava, jotta ikäihmisten oikeudet toteutuvat ja laatu voidaan varmistaa. Miltä tilanne sitten näyttää kotihoidon osalta?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen syksyllä 2025 ilmestyneen raportin mukaan kotihoidon asiakkaista 54 % koki saamansa avun ja palvelun täysin riittäväksi vuonna 2024. Tulos on heikentynyt vuodesta 2022. 39 % asiakkaista oli täysin tyytyväisiä hoitajien asiakaskäyntiin käyttämään aikaan.

Esihenkilöt raportoivat eniten puutteita työvuorossa olevan henkilöstön määrässä suhteessa asiakkaiden tarpeisiin sekä käyntien ajoituksessa. Asiakassuunnitelmassa suunnitellut asiakastunnit toteutuivat 52 prosentissa kotihoidon yksiköistä vuonna 2024. Kotihoidon asiakkaiden läheisauttajista tai perheenjäsenistä joka viides koki kuormittumista. Heidän hoitoa tarvitsevalla läheisellään oli useammin muistisairaus kuin muilla. Tulokset myös vaihtelevat hyvinvointialueittain. Nämä tulokset kertovat valitettavasti sitä, että monen iäkkään arki ei vastaa sitä, mitä on luvattu ja suunniteltu.

Hyvinvointialueiden palveluja ohjaa yhdenvertaisuuden tavoite, mikä tarkoittaa, että palvelujen tulisi vastata kokonaisvaltaisesti iäkkäiden palvelutarpeisiin riippumatta siitä, millä hyvinvointialueella ihminen asuu. Ero hyvinvointialueiden välillä on kuitenkin hälyttävä. Julkaisun mukaan suunniteltujen palvelutuntien toteutumisessa oli suuria alueellisia eroja. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa suunnitellut palvelutunnit toteutuivat vuonna 2024 useimmin (86 % yksiköistä) kun taas Helsingissä suunnitellut palvelutunnit toteutuivat harvimmin (11 % yksiköistä). Kun erot ovat näin suuria, ei voida enää puhua yhdenvertaisista palveluista. Mielestäni informatiivista raportissa on myös se, että hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne ei näiden tulosten perusteella näytä vaikuttaneen tuloksiin, ainakaan negatiivisella tavalla. Tuloksia tarkastellessa voi karkeasti jopa sanoa, että mitä suurempi alue, sitä heikommin palvelut toteutuvat. Kasvavilla alueilla väestö myös ikääntyy ja myös näillä alueilla heillä on oikeus saada yhdenvertaisesti palveluita. Ikääntyvän väestön tarvitsemat palvelutarpeet tulee huomioida rahoituksessa hyvinvointialueesta riippumatta.

Kotihoidon osalta olisi tärkeää määritellä valtakunnallisesti mitä riittävään kotihoitoon kuuluu, miten laatua mitataan ja valvotaan. Tein kirjallisen kysymyksen aiemmalle ministeri Juusolle kotihoidon valtakunnallisista kriteereistä loppuvuodesta. Olenkin ilahtunut miten uusi sosiaali-ja terveysministeri Rydman nosti heti esille vanhustenhoidon laadun ja edeltäjänsä tavoin suhtautui vakavuudella vanhustenhoidon tilanteen parantamiseen. Muun muassa henkilökunnan kielitaidolla on merkitystä niin hoivan laatuun kuin turvallisuuteen. Työntekijöiden riittävä kielitaito todennäköisesti vähentää myös muiden työntekijöiden kuormitusta ja edistää työhyvinvointia.

Kotihoidon on oltava turvallista ja laadukasta riippumatta siitä missä päin Suomea tai millä postinumeroalueella kaupungin sisällä asuu. Hoivan saatavuutta ja laatua on myös valvottava riittävästi niin hyvinvointialueella kuin valtakunnallisesti. On varmistettava, että jokainen ikääntynyt saa tarvitsemansa avun ja tuen oikea-aikaisesti ja yksilön tarpeita painottaen. Ja kun kotona ei enää selviä, ympärivuorokautisen hoivan paikka tulee järjestyä sujuvasti huomioiden yksilölliset tarpeet, itsemääräämisoikeus ja mahdollisuudet vaikuttaa hoivapaikkaansa.