Uskonnonopetusta ei tule lopettaa vaan selkeyttää

Opetusministeri Adlercreutz kertoi käynnistävänsä selvityksen siitä, pitäisikö koulujen uskonnonopetus korvata yhteisellä elämänkatsomusaineella.

Koulujen uskonnonopetus vaatii selkeytystä, minkä takia on syytä arvioida miten uskonnonopetus kouluissa järjestetään. Tässä tulisi huomioida kuitenkin myös muita vaihtoehtoja kuin luopua uskonnonopetuksesta. Uskonnonopetuksesta kouluissa on pitkät perinteet, se on usein pidetty kouluaine ja uskonto on myös osa kulttuuriamme.

Nykyisin, mikäli oppilas kuuluu evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkon sijaan johonkin muuhun Suomessa rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi oppilaan huoltaja tietyin rajoittein valita oppilaalle evankelisluterilainen uskonnon opetuksen, elämänkatsomustiedon tai oman uskonnon opetuksen. Lisäksi oppilaan huoltaja voi hakea lapselle vapautusta katsomusaineen opetuksesta, mikäli oppilas opiskelee oman uskonnollisen yhdyskunnan opetuksessa. Tätä opiskelua ei kuitenkaan valvota, järjestelyt ovat sekavia ja lisäksi yhdyskuntien tarjoama opetus voi olla tunnustuksellista. Ohessa Opetushallituksen ohjeistusta asiassa: Katsomusaineiden opetuksen järjestäminen | Opetushallitus

Nykyinen järjestelmä on opetuksen järjestäjälle haastava. Lukujärjestysten teosta saakin moni rehtori harmaita hiuksia. On monia uskontoja, elämänkatsomustiedon järjestäminen on kirjavaa ja samankin uskontokunnan sisällä on erilaisia suuntauksia, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Myös taloudellisten resurssien ollessa niukkoja olisi tärkeää pohtia realistisesti, mihin opetuksen rahoitusta on järkevää vaikuttavasti kohdentaa. Ei voi kuitenkaan vetää mutkia suoriksi ja lopettaa koko uskonnonopetusta, vaan arvioida miten uskonnonopetuksen järjestämistä voitaisiin selkeyttää ja toteuttaa se kouluissa järkevämmin ja sujuvammin.

Meillä on Suomessa lakisääteisesti erityisasema Suomen evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon osalta, ja opetuksen toteutuksessa niiden osalta on pitkät perinteet. Monikulttuurisuus on tuonut mukanaan lisäksi laajan määrän muita uskontokuntia, joiden opetuksen järjestäminen ja laatu vaihtelee.

Harkitsisin vaihtoehtoa, jossa kouluissa olisi uskonnonopetusta niiden uskontojen osalta, joilla on lakisääteinen erityisasema, ja niiden lisäksi olisi elämänkatsomustieto. Elämänkatsomustieto voisi kuitenkin olla vaihtoehtoisena myös evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvalle oppilaalle oman uskonnon opetuksen sijaan oppilaan huoltajan näin halutessaan.

Keskustelu uskonnon asemasta kouluissa ja koulujen juhlissa on noussut esille myös toisesta kulmasta: Mediassa on nostettu vastikään esille se, että esimerkiksi Vääksyn Yhteiskoulun rehtori on pitänyt kirkossa perinteisesti järjestettyä joulujuhlaa virhearviona ja on siirtänyt tilaisuuden muihin tiloihin.

On huomionarvoista ettei kirkossa pidettävä juhla tee tilaisuudesta automaattisesti uskonnollista. Tämän on aiemmin linjannut myös perustuslakivaliokunta. Pidetäänhän kirkoissa myös erilaisia konsertteja.

Meidän tulee voida pitää ylpeinä kiinni suomalaisista perinteistä ja kulttuuristamme. On hienoa, että päiväkodeissa ja kouluissa voi soida esimerkiksi ”Jouluyö, juhlayö” ja ”Enkeli taivaan. Suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimisessa ja sen säilymisestä muuttuvassa toimintaympäristössä meillä kaikilla on suuri vastuu ja sanoisin jopa velvollisuus.