top of page

Hallitus panostaa lasten ja nuorten arjen palveluihin

Tiedote: Hallitus panostaa lasten ja nuorten arjen palveluihin

5.9.2024 Kokoomuksen kansanedustaja sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho on tyytyväinen siihen, että tiukassakin taloustilanteessa hallitus panostaa lasten ja nuorten arjen palveluihin sekä tukee hyvinvointialueita sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa.

-------------

Hallitus sai tiistaina valmiiksi budjettiriihensä.  Ensi vuodelle suunnattujen merkittävien sopeutustoimien jälkeenkin budjetin alijäämä tulee olemaan noin 12,2 miljardia euroa. Edustaja Laihon mukaan alijäämän kokoluokka kertoo ennen kaikkea velkaantumishaasteen jyrkästä kulmakertoimesta.


”On selvää, että inflaation, palvelutarpeen kasvun, talouskäänteen viivästymisen ja ulkoisten kriisien takia hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyttä uhataan nyt monelta suunnalta. Tulevina vuosina niin hyvinvointialueilla kuin eduskunnassa joudutaan tekemään vaikeita ratkaisuja, jotta rahat ja henkilöstö saadaan riittämään kaikkiin palveluihin. Jos haluamme samat palvelut kuin muissa Pohjoismaissa, myös talouden pitää olla samassa iskussa kuin naapureilla”, edustaja Laiho tiivistää tilannekuvaa.


Budjettiriihessä on Laihon mukaan pyritty suojelemaan lapsia ja nuoria.


”Turvallisuuden ja koulutuksen lisäksi myös lasten ja nuorten palveluihin panostetaan ensi vuonna. Päihteillä ja väkivallalla oirehtiville nuorille, nuorten huumekuolemien ehkäisyyn, lastensuojelun hybridimallin kehittämiseen, harrastus- ja päiväleiritoimintaan, perusopetuksen vähimmäistuntimäärän kasvattamiseen, oppimisen tukeen sekä lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamiseen suunnataan yhteensä toistasataa miljoonaa euroa lisää”, edustaja Laiho luettelee.


Sote-palveluita tuottavien hyvinvointialueiden rahoitus kasvaa jälkikäteistarkastuksen ja palvelutarpeen kasvun myötä ensi vuonna noin 2,2 miljardia euroa.


”Rahoituksen kasvu on välttämätöntä. Samalla on tärkeää, että alueilla nyt rohkeasti jatketaan sote-uudistuksen toimeenpanoa, jotta saamme rahat ja henkilöstön riittämään. Suomalaiset veronmaksajat rahoittavat alueita ensi vuonna jo yli 26 000 miljoonalla eurolla. Nämä rahat pitää käyttää vaikuttavasti alueen asukkaiden tueksi. Hallitus on tässä alueiden tukena”, Laiho päättää.


Lisätietoja:

Mia Laiho Kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiri 050 433 6461 mia.laiho@eduskunta.fi




2 views

Comments


bottom of page