Tiedote 16.4.2024
Lääkärikansanedustaja Mia Laiho kehysriihen suklaita ja makeisia koskevasta terveysperusteisesta lisäverosta: ”Kannatettava hyvinvointia lisäävä vero.” Kokoomuksen kansanedustaja, lääketieteen tohtori Mia Laiho on tyytyväinen hallituksen kehysriihen neuvotteluissa sovitulle terveysperusteiselle haittaverolle.
”Suomi on tienhaarassa. Kun vaihtoehtona on talouden uppoava suo, vastuullisten päättäjien on tehtävä vaikeitakin päätöksiä. Uskon, että suomalaiset tämän ymmärtävät”, Laiho toteaa.
Kehysriihi sisälsi päätöksen myös terveysperusteisesta lisäverotuksesta suklaan ja makeisten osalta. Tämä on Laihon mukaan erittäin kannatettava ja hyvinvointia lisäävä vero.
”Lääkärinä ja kansanedustajana olen tätä itsekin jo usean vuoden ajan ehdottanut. Suklaan ja makeisten lisävero on askel oikeaan suuntaan. Olisi hyvä harkita lähitulevaisuudessa edelleen haittaveron laajentamista. Kannatan terveysperusteista verotusmallia erityisesti sokerin, suolan ja epäterveellisten rasvojen osalta. Päättäjien on hyvä kehittää kannustimia valmistajille tuottaa – ja kansalaisille käyttää – terveellisempiä ja hinnaltaan houkuttelevia elintarvikkeita. Kulutustottumukset muuttuvat tällöin terveellisempään suuntaan. Samalla kuluttajan terveys sekä valtion talous kiittävät”, Laiho kirjoittaa tiedotteessaan.
Laiho perustelee terveysperusteista verotusta myös sillä, että haittaverot ja erityisesti epäterveellisten tuotteiden lisäverot olisivat monia muita veroja reilumpia kuluttajaa kohtaan: ostovalinnoillaan voi kukin vaikuttaa oman lompakon paksuuteen ja omaan terveyteensä.
”Suklaan ja makeisten lisäksi erityisesti eineksissä ja leipomotuotteissa, joiden kulutus on suurta, voitaisiin hyvin ohjata verotuksella kulutustottumuksia terveellisempään suuntaan”, Laiho lisää.
Laiho muistuttaa myös kansanterveydellisestä ongelmastamme. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Terve Suomi -tutkimus osoittaa, että noin 1,2 miljoonan aikuisen painoindeksi ylittää lihavuuden rajan. Ylipaino liittyy myös mm. tyypin II diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen ja muihin sydän- ja verisuonitauteihin.
Laihon mukaan mikään sote-uudistus ei pysty vastaamaan väestömme kasvavaan palvelutarpeeseen, jos ylipainon lisääntymistä ei saada hillittyä. Koska ylipaino liittyy moniin sairauksiin, ylipainoa vähentämällä voitaisiin saavuttaa merkittäviä kansanterveydellisiä ja taloudellisia säästöjä.
”Tarvitsemme tuen ja valistuksen lisäksi myös muita konkreettisia keinoja suomalaisten terveyden kohentamiseksi. Terveysperusteinen lisävero suklaan ja makeisten osalta on tähän tilanteeseen oikein tervetullut ja perusteltu veromuoto, joka on yhdenvertainen kaikkia kansalaisia kohtaan”, Laiho päättää.
Lisätietoja:
Mia Laiho
050 433 6461
Comentarios