Taloussanomat: Kokoomuksen Laiho: YTHS:n jonot saatava kuriin

29.04.2022

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) on huolissaan YTHS:n paisuneista hoitojonoista. Laihon mukaan on kohtuutonta, että opiskelijat eivät pääse palveluun, joka heille lain mukaan kuuluu ja josta he myös joutuvat itse maksamaan. Laiho jätti hallitukselle tänään kirjallisen kysymyksen YTHS:n ongelmista.

”YTHS:n kuukausien jonotusajat evät paranna kenenkään ongelmia – päinvastoin. Opiskelijoiden terveydenhuolto pitäisi olla opiskelijoita lähellä ja matalan kynnyksen päässä. Koronarajoitukset ovat myös kohdelleet nuoria ja opiskelijoita kovalla kädellä ja seuraukset ovat sen mukaiset, mm. nuorten mielenterveys- ja syömishäiriöt ovat merkittävästi kasvaneet”, huomauttaa Laiho.

Alkuvuodesta 2021 ammattikorkeakoulujen terveydenhuolto siirtyi myös YTHS:n palveluiden piiriin. YTHS varautui tilanteeseen lisäämällä henkilöstöä ja etäpalveluita. Muutoksessa siirtyi kuitenkin huomattava määrä opiskelijoita YTHS:n vastuulle, mikä herätti huolta jo lain valmistelun yhteydessä. Laihon mukaan tilanne YTHS:ssä on räjähtänyt käsiin ja opiskelijoiden terveydenhuoltopalvelut ovat kriisissä, johon hallituksen on reagoitava.

Tällä hetkellä YTHS onkin pahoin ruuhkautunut ja aikoja on liki mahdoton saada ainakaan lähipäivinä tai viikkoina. Jonotusajat ovat jopa kolme kuukautta ja osa opiskelijoista on saanut aikoja vasta syksylle. Etävastaanottojen oletettiin parantavan ruuhkia, mutta lyhyissä Chat-palveluissa nuorten asioita ei paranneta. Myös hammaslääkäriaikaa pitää odottaa kuukausia.

Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu on 35,80 euroa lukukaudessa. Maksu täytyy opiskelijan muistaa itse maksaa. Maksu pitää maksaa, vaikka asuisi ulkomailla tai olisi oikeutettu esimerkiksi työterveyshuoltoon eikä tarvitsisi opiskelijaterveydenhuoltoa. Jos maksua ei omatoimisesti maksa, se pidätetään opintotuesta. Jos opiskelija ei nosta opintotukea, maksu voidaan periä perinnän kautta.

”Vähävaraiset opiskelijat joutuvat maksamaan siis palvelusta, jota eivät voi käyttää. On myös opiskelijoita, jotka käyvät opintojen ohelle töissä ja voivat kuulua työterveyshuollon piiriin. Tällöin he eivät välttämättä käytä lainkaan YTHS:n palveluita, mutta joutuvat siitä maksamaan. Hallituksen olisi nyt pikaisesti herättävä opiskelijoiden terveyspalvelujen kriisiin. Opiskelijoiden terveysongelmiin on ehdottomasti vastattava, jos haluamme saada opiskelijoista myös jatkossa työkykyisiä veronmaksajia”, päättää Laiho.

STT - Julkaistu: 

https://www.is.fi/taloussanomat/porssi/lehdistotiedote/sp-69939844/

15.05.2022Taloussanomat: Kokoomusedustajat: Sote-hallinto tuli, mutta ratkaisut hoitoon pääsyn parantamiseksi jäivät tekemättä
29.04.2022Taloussanomat: Kokoomuksen Laiho: YTHS:n jonot saatava kuriin
28.04.2022IS: Kokoomus­edustajat hiostavat hallitusta rammasta muutos­esityksestä: Raja­pykälä annettava viipymättä
28.04.2022MTV: Valmiuslain täydentäminen ei voi odottaa kokonaisuudistusta ? Kokoomus: Esitys on rampa
27.04.2022MTV: Oppositio lyttää valmiuslain uudistuksen täysin vajavaisena ? näin oikeusministeri Henriksson vastaa kritiikkiin MTV Uutisille
27.04.2022Verkkouutiset: Kansanedustaja Mia Laiho pyrkii kokoomuksen varapuheenjohtajaksi
23.04.2022HBL: Oppositionspolitiker om vårdkonflikten: Staten borde vara aktivare för att höja lönerna
17.04.2022Verkkouutiset: Bensakuluja vaaditaan alas ? bioetanolista ratkaisu
12.04.2022Verkkouutiset: Kansanedustaja vaatii tukea kotimaiselle polttoaineelle
07.04.2022HS: Rahaa ei ole, eikä sitä tule ? Valtuuston kokous veti Riikka Purran epätoivoiseksi Länsi-Uudellamaalla

Siirry arkistoon »