IS: Kokoomus­edustajat hiostavat hallitusta rammasta muutos­esityksestä: Raja­pykälä annettava viipymättä

28.04.2022

Kokoomuslaiset kritisoivat hallitusta siitä, ettei se ole sisällyttänyt valmiuslain muutosesitykseen rajapykälää. Kokoomusedustajien mielestä on välttämätöntä, että valmiuslaki antaa viranomaisille toimivaltuudet torjua hybridioperaatio, jossa Venäjä ohjaisi itärajalle siirtolaisvirtoja.

– Hybridihyökkäys, jossa siirtolaisia ohjataan ja pakotetaan itärajan yli, on kyettävä pysäyttämään sulkemalla tarvittaessa koko raja. Raja-asemien sulkeminen ei yksin riitä, vaan turvapaikanhaku on voitava keskeyttää koko maastorajalla ja rajavyöhykkeellä kuten Puola toimi viime vuonna. Mitä aukottomampi laki, sitä pienempi todennäköisyys, että Venäjä käyttää siirtolaisia hyväksi itärajalla, Vestman sanoo.

Kokoomusedustajat alleviivaavat, että hallitus on luvannut, että Suomen vaste hybridioperaatioon Suomen rajalla olisi sen mukainen kuin tilanne vaatii.

 

Antti Häkkäsen mukaan hallituksen esityksessä on myös hyviä asioita, mutta rajakysymys on hoidettava kiireellisesti oikeudellisesti selväksi.

– Julkisen keskustelun pohjalta on edelleen epäselvää, missä määrin nykylaki mahdollistaa sen, että hybridivaikuttamistilanteessa turvapaikkahakemusten vastaanotto voidaan itärajalla väliaikaisesti keskeyttää. Hallituksen on annettava viipymättä valmiuslakiesitystä täydentävä rajapykäläesitys, Häkkänen sanoo.

Hallituksen esityksessä hybridivaikuttamisesta tulisi uusi peruste poikkeusoloille. Vaikuttaminen voisi kohdistua esimerkiksi julkisen vallan päätöksentekokykyyn, kriittiseen infrastruktuuriin, rajaturvallisuuteen tai yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen. Myös laaja poliittisista syistä masinoitu maahantulo voisi muodostaa uuden poikkeusolon.

Hallituksella on vielä valmistelussa kokonaisuus, jossa tarkastellaan vaihtoehtoja rajoittaa maahantuloa tarvittaessa ja keskittää hakemuksia. Lakiesitys lähtee siten vaillinaisena eteenpäin.

IS:n tietojen mukaan rajojen turvallisuutta koskeva, turvapaikanhaun välineellistämisen tilanteisiin varautuva kokonaisuus pyritään tuomaan eduskunnalle neljän tai viiden viikon kuluttua.

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen sanoi tänään tiedotustilaisuudessa, ettei oikeusvaltiossa ole mahdollisuutta lopettaa turvapaikkahakemusten vastaanottamista.

Kokoomusedustajien mukaan ilman rajapykälää myös hallituksen esittämät uudet toimivaltuudet, joilla yksityisille tahoille säädetään kuljetuspalvelujen suorittamisvelvollisuus sekä rakennusten ja kiinteistöjen luovutusvelvollisuus siirtolaisoperaation tilanteessa, ovat ongelmallisia.

– Absurdia kyllä tällä esityksellä hallitus aikoo lisätä kuljetus- ja majoituskykyä siirtolaisia varten, vaikka pitäisi lisätä kykyä torjua itse vihamielinen operaatio, Vestman sanoo.

Hanna Vesala - 28.4. 16:14

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008780755.html

13.10.2022Taloussanomat: Kokoomusedustajat: Terveydenhuollon laajentaminen laittomasti maassa oleville on turvallisuusriski
10.10.2022Styrelsen för Västra Nylands välfärdsområde enig om att man inte får spara på Raseborgs och Lojo sjukhus
04.06.2022Iisalmen Sanomat: Yliopisto-sairaaloiden alasajo on estettävä
15.05.2022Taloussanomat: Kokoomusedustajat: Sote-hallinto tuli, mutta ratkaisut hoitoon pääsyn parantamiseksi jäivät tekemättä
29.04.2022Taloussanomat: Kokoomuksen Laiho: YTHS:n jonot saatava kuriin
28.04.2022IS: Kokoomus­edustajat hiostavat hallitusta rammasta muutos­esityksestä: Raja­pykälä annettava viipymättä
28.04.2022MTV: Valmiuslain täydentäminen ei voi odottaa kokonaisuudistusta ? Kokoomus: Esitys on rampa
27.04.2022MTV: Oppositio lyttää valmiuslain uudistuksen täysin vajavaisena ? näin oikeusministeri Henriksson vastaa kritiikkiin MTV Uutisille
27.04.2022Verkkouutiset: Kansanedustaja Mia Laiho pyrkii kokoomuksen varapuheenjohtajaksi
23.04.2022HBL: Oppositionspolitiker om vårdkonflikten: Staten borde vara aktivare för att höja lönerna

Siirry arkistoon »