HS: Espoon kaupungin­hallituksen johtoon nousemassa Henrik Vuornos ? Sote- ja maa­kunta­uudistus tarkoittaa isoja muutoksia kaupungin toimintaan

16.08.2021

ESPOON kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi noussee Henrik Vuornos.

Espoon kokoomuksen valtuustoryhmä tiedotti maanantaina, että se päätti sunnuntaina esittää Vuornosta tehtävään.

Valinnasta päättää virallisesti Espoon kaupunginvaltuusto 30. elokuuta.

Vuornos työskentelee kokoomuksen puoluejohdon erityisavustajana. Hänellä on myös kokemusta Espoon kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajan tehtävästä.

HS:lle Vuornos sanoo lähtevänsä vetämään Espoon kaupunginhallitusta ”nöyrin mielin mutta samalla innostuneena ja täynnä tarmoa”.

Tulevalle valtuustokaudelle riittää haasteita.

”Sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa isoja muutoksia kaupungin toimintaan, mutta toimintakyky pitää pystyä turvaamaan”, Vuornos sanoo.

YKSI tärkeimmistä tehtävistä on koronavirusepidemian aiheuttamien jälkien korjaaminen.

”Perusterveydenhuolto on kriisissä. On jouduttu tekemään paljon työvoimasiirtoja. Kriisi ja hoitoon pääsyn ongelmat on kiireellisesti ratkottava.”

Kolmas haaste liittyy koululaisten oppimisvajeeseen.

”Osa koululaisista on pärjännyt hyvin, mutta on tavallista suurempi joukko, joka on jäänyt oppimistuloksissa jälkeen. Tähän on välttämätöntä kiinnittää huomiota.”

Samalla kaupungin kasvu edellyttää huolehtimista hyvästä taloudenpidosta ja kohtuullista verotasoa, Vuornos sanoo.

ESPOON kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi vuosille 2022–2023 kokoomuksen valtuustoryhmä esittää puolestaan Jarno Limnélliä.

Muina vuosina Limnéll olisi kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Limnéll työskentelee kyberturvallisuuden työelämäprofessorina Aalto-yliopistossa.

VALTUUSTORYHMÄN puheenjohtajaksi tuli valituksi Markku Markkula ja valtuustoryhmän varapuheenjohtajiksi Mervi Katainen ja Joel Vanhanen.

Espoon kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtajaksi kokoomus esittää Marika Niemeä. Kaupunkisuunnittelulautakuntaa valittiin luotsaamaan Jouni J. Särkijärvi.

Kaupunginhallitukseen kokoomus valitsi Vuornoksen ja Kataisen lisäksi Simon ElonPia KaumanMikko Laakson ja Mia Laihon.

Kevään kuntavaaleissa kokoomus pysyi Espoon suurimpana puolueena.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008196676.html

31.07.2021Verkkouutiset: Mia Laiho STM:stä: Uskomatonta nuorten syyllistämistä
23.08.2021Verkkouustiset: Mia Laiho: Miksi pääministeri pettää lupauksensa?
17.08.2021Verkkouutiset: Poliisilta pois 40 miljoonaa, hallinnon hirviöön lisää 100 miljoonaa ? mikä järki
16.08.2021Uusimaa: Hidas ja kankea järjestelmä ei saa viivästyttää syöpähoitoja
16.08.2021Demokraatti: Lukion sisäänpääsyrajat ovat karanneet täysin käsistä ? kansanedustaja vaatii keskiarvotakuuta
16.08.2021HS: Espoon kaupungin­hallituksen johtoon nousemassa Henrik Vuornos ? Sote- ja maa­kunta­uudistus tarkoittaa isoja muutoksia kaupungin toimintaan
16.08.2021Länsiväylä: Henrik Vuornos kaupunginhallituksen johtoon ? Espoon kokoomus valitsi avainpaikoille sekä kokeneita että uusia kasvoja
15.08.2021Verkkouutiset: Kokoomusedustajat: Byrokratia hidastaa syöpähoitoja
15.08.2021Kirkkonummen sanomat: Harrastustoiminnan rajoittamisella merkittävät vaikutukset lapsille ja perheille
13.08.2021HBL: Restriktionerna orsakar förvirring ? otydligt, svårtolkat och kontroversiellt

Siirry arkistoon »