Verkkouustiset: Mia Laiho: Miksi pääministeri pettää lupauksensa?

23.08.2021

Kokoomusedustaja kyselee pääministerin lupauksesta koronakustannusten korvaamisesta kunnille.

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) vaatii kuntien koronakustannusten täysimääräistä korvausta kunnille pääministeri Sanna Marinin (sd.) lupausten mukaisesti.

Laihon mukaan valmisteilla oleva kustannusten korvausmalli ei ota epidemian aiheuttamia kustannuksia riittävän laajasti huomioon eikä huomioi koronasta eniten kärsineiden kuntien tilannetta.

– Tilanne on kuntien ja kaupunkien kannalta sietämätön. Uusi kustannusmalli merkitsee monille isoille kaupungeille kymmenien miljoonien eurojen menetystä tilanteessa, jossa pitkittyneitä hoitojonoja pitää purkaa samaan aikaan kun koronan hoito, jäljitys ja rokottaminen muut erityisjärjestelyt tuovat edelleen kustannuksia kunnille. Vuoden 2020 budjettiriihen linjauksen mukainen korona-avustusten toteutuminen täytyy varmistaa, eli pandemian aiheuttamien kulujen täysimääräinen korvaaminen, hän vaatii.

Laiho toteaa, että tämä on kunnille luvattu.

– Pääministeri Marin, sekä useat muut ministerit ovat julkisesti luvanneet, että kuntien koronakustannukset korvataan täysmääräisesti. Voiko näin vaan pettää lupaukset? Kyse on yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisystä ja hoidosta, jonka osalta valtio on lakitasolla velvoittanut kuntia toimenpiteisiin. Valtion on välttämätöntä myös korvata siitä aiheutuneet kustannukset kunnille, jatkaa Laiho.

Uusi korvausmalli ei Laihon mukaan varmista täysimääräistä kustannusten korvaamista, sillä korvaus kattaa vain noin 40-65 prosenttia aiheutuneista kustannuksista.

Esimerkiksi Espoon kaupungin osalta korvauksen jääminen puoleen toteutuneista kustannuksista tarkoittaa 30 miljoonan euron puuttuvaa rahoitusosuutta. Muidenkin kaupunkien summat ovat merkittäviä. Helsingiltä jää saamatta noin 70 miljoonaa euroa, Tampereelta noin 20 miljoonaa euroa, Vantaalta noin 20–30 miljoonaa euroa, Turulta noin 10–20 miljoonaa euroa ja Oululta noin 14 miljoonaa euroa.

Laihon mukaan laskennalliseen korvausmalliin perustuva korvaus ei ota riittävästi huomioon suurten kaupunkien ja lentokentän ja sataman matkustajaliikenteen koronaturvallisuuden vaatimia kustannuksia.

– Laskennallinen korvausmalli ei huomioi myöskään esimerkiksi suurten kaupunkien laajoja altistusketjuja tai rokotustoimipisteiden muuta maata korkeampia vuokrakustannuksia, hän huomauttaa.

Laihon mukaan kaikki koronan aiheuttamat suorat ja epäsuorat kustannukset tulee huomioida. Koronatestausta, -jäljitystä, hengitystiepotilaiden vastaanottoa, potilaiden hoitoa niin perus- kuin erikoissairaanhoidon puolella ja taudin aiheuttamien jälkitautien kustannuksia ei ole huomioitu riittävästi.

– Kyllä tämä käy valtionhallinnon luottamuksen päälle, jos ensin kunnille luvataan täysimääräiset korvaukset ja sitten annetaankin vain alle puolet.

https://www.verkkouutiset.fi/mia-laiho-miksi-paaministeri-pettaa-lupauksensa/#2d76c93e

07.09.2021Yle: Ylen kysely kansanedustajille: Enemmistö vastanneista kannattaa hoitajille parempaa palkankorotusta kuin muille työntekijöille
02.09.2021Verkkouutiset: Jo on selitys ? kansanedustaja tuohtui Sanna Marinille
31.07.2021Verkkouutiset: Mia Laiho STM:stä: Uskomatonta nuorten syyllistämistä
12.11.2021Keski-Suomalainen:Laajempi käyttö jakaa mielipiteitä
11.11.2021Verkkouutiset: Kansanedustajat: Satojatuhansia rokottamattomia ei voi jäljittää
08.11.2021Uusi-Suomi: Tilanne Puolassa puhuttaa ? Elina Valtonen: Myös Suomessa varauduttava estämään laajamittainen maahantulo
05.11.2021YLE: Sote-valiokunnassa halua laajentaa koronapassin käyttöä ? Rokotetuilla pitää olla oikeus elää normaalia elämää?
30.10.2021IL: Roima korotus HSL:n tarkastusmaksuun nosti äläkän ? Pekka Sauri: Maksuista iso osa perinnässä
27.10.2021Verkkouutiset: Mia Laiho: Syyspassi ei pandemiaa pelasta
25.10.2021Verkkouutiset: Mia Laiho: Suomi ei tarvitse miljardien hallintohimmeliä

Siirry arkistoon »