MTV: Sähköpotkulautayhtiö Voi alentaa nopeuksia Helsingin ravintola-alueilla viikonloppuna ? lähes kaikki onnettomuudet johtuvat humalassa ajosta

02.07.2021

Sähköpotkulautayhtiö Voi rajoittaa tänä viikonloppuna sähköpotkulautojensa nopeutta yöaikaan klo 23–06 Helsingissä alueilla, joissa on suuria ravintolakeskittymiä.

 

MTV:n Uutisaamussa tiistaina vieraillut Voin operatiivisen toiminnan johtaja Reetta Alastalo väläytti jo silloin samanlaista ratkaisua.

Syynä rajoitukselle ovat onnettomuudet. Alastalon mukaan 90 prosenttia onnettomuuksista johtuu humalassa ajosta.

Nopeutta rajoitetaan nyt 15 kilometriin tunnissa. Normaalisti laudoilla voi ajella 25 kilometrin tuntivauhdilla.

Rajoitusalueina ovat esimerkiksi Mannerheimintie, Bulevardi ja Helsinginkatu.

– Valitettavasti pääkaupunkiseudun sairaaloiden mukaan viikonloppuöisin on kuitenkin tapahtunut monia onnettomuuksia, joihin on liittynyt alkoholi ja sähköpotkulauta. Vaikka humalassa ajo on käyttöehtojemme vastaista, emme voi sitä täysin estää. Siksi kokeilemme nyt pilottina Helsingissä nopeuksien rajoittamista viikonloppuöisin, Alastalo kertoo tiedotteessa.

Voi kerää kokeilusta tietoa niin asiakkailta kuin sairaaloiltakin. Yhtiö kuitenkin toivoo, että alkoholia nauttineena ei lähdettäisi ajamaan sähköpotkulaudalla.

– Kehittyneinkään tekniikka ei korvaa vastuullista liikennekäyttäytymistä, hän muistuttaa.

Kokoomusedustaja haluaa promillerajan

Kokoomuksessa päihtyneenä sähköpotkulaudalla humalassa ajaminen halutaan lopettaa. Puolueen lääkärikansanedustaja Mia Laiho esittää ajajille promillerajaa ja on tehnyt asiasta lakiesityksen.

Esitys toisi yhden promillen rajan sähköpotkulautoihin ja sähköpyöriin. Jos sitä rikkoisi, voisi saada sakon tai jopa kolme kuukautta vankeutta.  

Voin mukaan sähköpotkulauta voi joillekin olla tärkeäkin väline yöaikaan. 

– Meillä on käyttäjinä öiseen aikaan paljon esimerkiksi yöllä työskenteleviä, jotka ovat kokeneet sähköpotkulaudat turvalliseksi ja käteväksi tavaksi päästä kotiin. Olemme saaneet palautetta siitä, että jotkut käyttäjät ovat voineet välttää sähköpotkulautojen avulla öisin esiintyvää ahdisteluakin. Siksi pidämme tärkeänä, että sähköpotkulaudat ovat myös jatkossa viikonloppuöinä käytössä, Alastalo perustelee.

JULKAISTU 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sahkopotkulautayhtio-voi-alentaa-nopeuksia-helsingin-ravintola-alueilla-viikonloppuna-lahes-kaikki-onnettomuudet-johtuvat-humalassa-ajosta/8182860#gs.516kdx

11.07.2021Verkkouutiset: Mia Laiho: Mielenterveyden palvelut saatava kuntoon
06.07.2021YLE: Uskonrauha yhdisti PS:n ja vihreiden kansanedustajat Ylen kyselyssä ? enemmistö kansanedustajista haluaa lakipykälän uskonrauhasta pysyvän ennallaan
06.07.2021MNS: Sähköpotkulaudoista johtuvat onnettomuudet kuormittavat terveydenhuoltoa isommissa kaupungeissa ? alkoholilla näkyvä rooli turmissa
06.07.2021Hämeen sanomat: Ongelmalliset sähkölaudat
05.07.2021Verkkouutiset: Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Kiukutteleeko Krista Kiuru valiokunnalle? En jaksa uskoa
02.07.2021MTV: Sähköpotkulautayhtiö Voi alentaa nopeuksia Helsingin ravintola-alueilla viikonloppuna ? lähes kaikki onnettomuudet johtuvat humalassa ajosta
02.07.2021Eduskunta hyväksyi maahantulomallin, jonka on tarkoitus estää koronatartuntojen leviäminen Suomeen
02.07.2021Verkkouutiset: Kansanedustaja vaatii sähköpotkulautojen kuskeille promillerajaa
02.07.2021HS: Liikenne­ministeri Harakka: Sähkö­potku­lautoihin liittyviin ongelmiin pitää puuttua saman tien eikä laki­muutosten kautta
01.07.2021HS: Voidaanko järeisiin rajoituksiin enää syksyllä palata, kun yhä useampi on rokotettu? HS kysyi sote-valiokunnan kansan­edustajilta

Siirry arkistoon »