Verkkouutiset: Kokoomus kansalaisaloitteesta: Vuoden jarrutusaika kohtuuton

12.11.2020

Kokoomuksen kansanedustajat, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho yhtyvät terapiatakuu kansalaisaloitteen tekijöiden vaateeseen käsitellä aloite.

Järjestöt toivovat, että aloite saa sen arvolle sopivan käsittelyn riippumatta siitä, käsitelläänkö kansalaisaloitetta samanaikaisesti hoitotakuun uudistuksen kanssa.

Aloitteen saapumisesta eduskuntaan on kulunut vuosi. Kokoomus edellyttää, että eduskunta käsittelee terapiatakuu kansalaisaloitteen ennen joulua.

– On suuri vaara, että terapiatakuu hautautuu eduskuntaan saapuvan jättimäisen ja mittavia ongelmia sisältävän sote-esityksen alle, Laiho ja Sarkomaa sanovat.

– Kaikki eduskuntapuolueet antoivat tukensa aloitteelle. Myös perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) totesi keskustelussa: ”Kannatan aloitetta. Hallitus kannattaa sitä. Tulemme mahdollisimman nopeasti tuomaan julki sen, mitä aioimme tehdä”, kokoomusedustajat muistuttavat.

He vetoavat hallituspuolueiden edustajiin.

– Ottakaa jalka pois jarrulta ja antakaa eduskunnan käsitellä kansalaisaloite. Terapiatakuuta koskeva kansalaisaloite on kokenut saman karun kohtalon kuin monet mielenterveyspalveluja tarvitsevat ihmiset ja heidän läheisensä. Kansalaisaloite on sysätty tylysti syrjään, Laiho ja Sarkomaa sanovat.

Terapiatakuu rakentaisi Suomesta tällä hetkellä puuttuvan tehokkaan mielenterveyshoidon perustason. Terapiatakuu varmistaa sen, etteivät mielenterveysongelmista kärsivät sekä heidän läheisensä jää yksin ilman apua ja tukea. Nyt se on monelle arkipäivää.

Laiho huomauttaa, että mielenterveyspalveluihin pääsy on ollut vaikeaa jo ennen koronaa ja nyt koronan myötä jonot ovat räjähtäneet käsiin.

– Sosiaali- ja terveysvaliokunnalla ei ole tässä tilanteessa enää perusteita siirtää tärkeää Terapiatakuu -kansalaisaloitteen käsittelyä myöhemmäksi. Tarvitsemme Suomeen tehokkaan ja toimivan perustason mielenterveyshoidon, jolla apu olisi saatavilla helpommin, nopeammin ja yhdenvertaisemmin, hän sanoo.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on toistamiseen vedonnut, että hallitus lupauksensa mukaisesti toteuttaisi terapiatakuualoitteen ja ottaisi sen osaksi pitkään valmistelussa olevat työllisyystoimia.

ILKKA AHTOKIVI | 12.11.2020 | 13:35

https://www.verkkouutiset.fi/kokoomus-kansalaisaloitteesta-vuoden-jarrutusaika-kohtuuton/#7d421053

27.11.2020Suomen uutiset: Meri patistaa hallitusta keskittymään olennaiseen korona-aikana: Ei-kiireelliset lakihankkeet, kuten turvapaikanhakijoiden oikeusturvan parantaminen, on syytä jättää tekemättä
27.11.2020HS: Seksuaalirikokset ja sote puhuttivat kyselytunnilla? Kansa on sitä mieltä, että seksuaalirikoksista pääsee liian helpolla
26.11.2020MTV: Oppositio tylytti kyselytunnilla hallitusta lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksista: Onko hallitus edistämässä kemiallisen kastraation käyttöönottoa?
25.11.2020Verkkouutiset: Mia Laiho: Hoivakotiin pääsyä ei voi enää kiristää
23.11.2020Helsingin sanomat: Koronarajoitusten epäreiluus turhauttaa kulttuuritoimijoita: Ihmiset saavat edelleen kokoontua, kunhan siellä ei esitetä tai pelata mitään, tiivistää viulisti Jaakko Kuusisto
23.11.2020Verkkouutiset: Kansanedustaja vetoaa: Useat terveyskeskukset vaarassa
22.11.2020Kirkkonummen sanomat: Turhia huumekuolemia
18.11.2020Kansalainen: Kokoomuksen Laiho: Sisäministerin on puututtava järeämmin keinoin huumausaineiden laittomaan maahantuontiin
18.11.2020Verkkouutiset: Koronajäljitykseen siirretty hoitotyötä tekeviä ? miten voi olla mahdollista?
18.11.2020Verkkouutiset: Maria Ohisaloa vaaditaan puuttumaan huumeiden maahantuontiin

Siirry arkistoon »