–Kun suomalaisilla on ollut suuri huoli päästä takaisin kotimaahansa järjestettyjen lentojen myötä, oireita on voitu jopa piilotella, ettei kotiinpaluu peruuntuisi, Laiho toteaa.

HS kertoi keskiviikkona, että eduskuntapuolueiden johdolle Säätytalolla pidetyssä tilaisuudessa oli noussut suuri huoli 200 000 matkailijasta, jotka ovat palanneet riskialueilta Suomeen.

Ihmetystä herätti HS:n mukaan kokouksessa myös se, että Suomeen saapuneita ei ole ohjattu tiukasti kotikaranteeniin.

– Edelleenkin lentokentältä voi kukin lähteä minne päin Suomea tahansa busseilla, junilla tai minkä kulkuvälineen itse kukin näkee parhaaksi, Laiho kirjoittaa.

Laihon mielestä pitäisi olla selvä viranomaismääräys, jonka mukaan ulkomailta tulevia koskee kahden viikon ehdoton karanteeni.

– Hallituksen pitää nyt nopeasti tehdä päätöksiä Suomeen palaavien matkustajien todellisen karanteenin osalta. Helsinki-Vantaan lentokenttä on kansainvälinen, ja sinne palaavat matkustajat ovat kotoisin ympäri Suomen. Ulkomailta palaavat ihmiset on eristettävä muista heti, jotta tämä äärimmäisen herkästi tarttuva tauti ei pääse leviämään lisää, huomauttaa Laiho.

Marinin hallitus on suosittanut, että ulkomailta Suomeen palaavat ovat kahden viikon ajan ”karanteenia vastaavissa olosuhteissa”.

Keskiviikkona iltapäivällä kerrottiin, että Suomeen saapuvia ihmisiä on lentokentällä vastassa terveydenhuollon ammattilaisia, jotka ohjaavat ihmisiä kotikaranteeniin.