Verkkouutiset: Ministeri lupaa toimia puolustusvoimien sisäilmaongelmiin

17.01.2020

Varusmiehiä ja henkilökuntaa kannustetaan ilmoittamaan havaitsemistaan puutteista.

ANTTI KIRKKALA | - päivitetty 

https://www.verkkouutiset.fi/ministeri-lupaa-toimia-puolustusvoimien-sisailmaongelmiin/

Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) ja kahdeksan muuta kokoomuksen kansanedustajaa tiedustelivat joulun alla tekemässään kirjallisessa kysymyksessä puolustusministeri Antti Kaikkoselta (kesk.) sisäilmaongelmista puolustusvoimien käyttämissä rakennuksissa.

Kiuru pitää puolustusministerin antamaa vastausta perusteellisena. Tavoitteena on, että toimitilat ovat käyttötarkoitukseen sopivia sekä käyttäjilleen turvallisia.

– Vastauksesta välittyy henki, ettei asia ratkea mottiin käpertymällä – on hyökättävä rohkeasti sisäilmavihollista vastaan. Vastauksen perusteellisuus viestittää, että ministeri Kaikkonen ja puolustusvoimat suhtautuvat asiaan vakavasti. Huoli on yhteinen ja ponnisteluille asian ratkaisemiseksi on helppo antaa myös oppositiosta tukea, Pauli Kiuru toteaa tiedotteessa.

Myös käyttäjien eli asukkaiden toiminnalla on merkitystä. Esimerkiksi varusteiden huolto- ja kuivaustilat olisi pidettävä erillään majoitustiloista.

– Varusmiehiä ja -naisia sekä henkilökuntaa kannustetaan ilmoittamaan havaitsemistaan puutteista tai ongelmista, Antti Kaikkonen toteaa vastauksessaan.

Puolustusvoimien kiinteistömenojen kasvusta esitettiin huolia jo viime vaalikauden aikana. Ongelmaa pyritään nyt ratkaisemaan perustumalla Senaatti-kiinteistöille tytärliikelaitos Puolustuskiinteistöt. Antti Kaikkosen mukaan järjestelyllä pyritään saamaan synergia- ja taloudellisia hyötyjä.

– On realistista odottaa muutoksia myös sisäilmaongelmien ratkaisemiseen puolustusvoimien käyttämissä rakennuksissa, puolustusministeri sanoo.

Puolustusvoimilla ei ole tilastoja siitä, kuinka moni joutuu vuosittain keskeyttämään palveluksen erityisesti sisäilmaongelmien vuoksi. Samaan diagnoosikoodiin luetaan mukaan laajemmin hengityselinten sairauksia. Vuonna 2017 palveluksensa keskeytti 240 varusmiestä tai -naista hengityselinten sairauksien vuoksi. Luku on 8,4 prosenttia kaikista palveluksensa keskeyttäneistä ja noin prosentti kaikista palveluksen aloittaneista.

Kirjallisen kysymyksen allekirjoittajat olivat Pauli KiuruIlkka KanervaKalle JokinenSari SarkomaaJukka KopraTimo HeinonenKari TolvanenArto Satonen sekä Mia Laiho.

03.06.2020Verkkouutiset: "Tappi irti?" oppositiossa ihmetellään lisäbudjettia
02.06.2020YLE: Pitäisikö perheen itse saada valita, onko lapsi etä- vai lähiopetuksessa? Näin Suomen koronapesäkkeen kansanedustajien äänet jakautuvat
02.06.2020Uusi Suomi: Nyt alkoi raju al-Hol-ryöpytys: ?Häikäilemätöntä toimintaa maan hallitukselta!?
01.06.2020Talouselämä: "Häikäilemätöntä toimintaa maan hallitukselta!?" Näin rajusti oppositioedustajat syyttävät hallitusta al-Hol-salailusta
29.05.2020YLE: Eduskunta hyväksyi ravintoloiden poikkeusrajoitukset ? Kiuru: Mikään alue ei voi päästä kuin koira veräjästä
29.05.2020Verkkouutiset: Mia Laiho: Alueellisuuden lykkääminen pettymys
29.05.2020Verkkouutiset: Vihreiden ryhmäkuri on ihan samaa
28.05.2020Päivän lehti: Munuaisen luovuttaja joutuu maksamaan epäitsekkäästä teostaan ? yhteiskunta säästää 40 000 euroa vuodessa
27.05.2020Verkkouutiset: Karanteenista ja eristyksestä epäselvyyttä ? isoja seurauksia
26.05.2020Verkkouutiset: Vihreät ja keskusta vastaan - näin kukin äänesti alkoholin ulosmyynnistä

Siirry arkistoon »