Verkkouutiset: Koirille ja kissoille ehdotetaan rekisteriä

16.12.2019

Rekisterin myötä saataisiin muodostettua kokonaiskuva Suomen koira- ja kissakannasta, sen alkuperästä ja terveydentilasta.

Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Pihla Keto-Huovinen ovat jättäneet talousarvioaloitteen, jossa ehdotetaan 800 000 euron lisäystä ensi vuoden talousarvioon virallisen koira- ja kissarekisterin perustamiseksi.

Valtaosassa Euroopan unionin jäsenvaltioita koirien rekisteröinti on pakollista. Suomen tulisi Laihon ja Keto-Huovisen mielestä seurata esimerkkiä ja lisäksi ulottaa rekisteri koskemaan myös kissoja. Rekisterin myötä saataisiin muodostettua kokonaiskuva Suomen koira- ja kissakannasta, sen alkuperästä ja terveydentilasta.

Tämä helpottaisi heidän mukaansa eläintautien torjuntaa, eläinten hyvinvoinnin valvontaa ja ennen kaikkea ongelmatilanteisiin puuttumista, kun kissat ja koirat olisivat yksilöllisesti tunnistettavissa ja yhdistettävissä omistajaan.

– Koira- ja kissarekisterin perustaminen ja koirien ja kissojen tunnistusmerkinnän säätäminen pakollisiksi ovat keinoja, joiden ensisijaisena tavoitteena on edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia. Samalla niiden jäljitettävyyttä parannetaan, mikä myös tehostaa resurssien käyttöä, toteavat Laiho ja Keto-Huovinen tiedotteessaan.

He muistuttavat, että pentutehtailu ja rajat ylittävä laillinen sekä laiton eläinkauppa aiheuttavat erilaisia ongelmia, joiden ratkaisuun lakisääteinen tunnistusmerkintä ja yhtenäinen rekisteri antaisi viranomaisille tehokkaammat työkalut. Eläinten hyvinvoinnin vakavien laiminlyöntien lisäksi ongelmana voi heidän mukaansa olla erilaista järjestäytynyttä rikollisuutta, joka kerää toiminnastaan huomattavia voittoja.

– Rinteen hallitusohjelmassa linjataan, että koirien ja kissojen tunnistusmerkinnöistä ja rekisteristä on huolehdittava. Huolehtimisen lisäksi siihen olisi myös syytä varata riittävät määrärahat, Laiho ja Keto-Huovinen muistuttavat.

21.07.2020Verkkouutiset: Hallitukselta vaaditaan toimia: Matkailusta ei saa tulla viruslinkoa
27.07.2020Ilkka-Pohjalainen: Lukijoilta: Puistojen ja saariston pilaajat saatava kuriin
23.07.2020Iltalehti: Koronaviruksen uusi valuminen Suomeen estettävä
22.07.2020Verkkouutiset: Lentokenttien lisäksi suuri huoli on maarajoista
22.07.2020Länsiväylä: "Liikennevalot" pakkauksiin
21.07.2020Iltalehti: Mielenterveys ei odota - terapiatakuu on toteutettava
21.07.2020Uusimaa: Puistojen ja saariston pilaajat saatava kuriin
15.07.2020Verkkouutiset: Vierastyöläisten testauksen huoli kasvaa: Eikö otettu opiksi?
15.07.2020Länsiväylä: Espoolainen lääkärikansanedustaja ehdottaa ruokiin energiamäärän kertovia "liikennevaloja" ? "Vatsa ei tunnista syötyjä kaloreita, vaan ainoastaan syödyn ruuan määrän"
09.07.2020Verkkouutiset: Mia Laiho: Ruumiinavausten väheneminen uhkaa oikeusturvaa

Siirry arkistoon »