Elinehto: C-hepatiitista kannattaa pyrkiä eroon

12.09.2019

Kansanedustaja Mia Laiho vaatii Elinehdon Valittu vaikuttaja -palstalla vahvaa valtiollista ohjausta C-hepatiitin hoidon yhdenvertaisuuden toteutumisen varmistamiseksi, ja kunnille sitä varten suunnattua riittävää rahoitusta.   

C-hepatiitti on yleisin virushepatiitti Suomessa. Vuosittain todetaan noin 1100 uutta tartuntaa ja yhteensä taudinkantajia on Suomessa noin 22 000. C-hepatiitti leviää lähinnä suonensisäisten huumeidenkäyttäjien keskuudessa, joskus synnytyksestä äidistä lapseen tai seksin välityksellä. Euroopassa C-hepatiitin aiheuttama maksakirroosi komplikaatioineen on tavallisin syy maksansiirtoon ja se on tärkein maksasyövälle altistava tekijä.

C-hepatiitti on uuden lääkehoidon myötä varsin helposti hoidettavissa. Maailman terveysjärjestö WHO on asettanut tavoitteeksi C-hepatiitin eliminoinnin maailmanlaajuisesti. Kun kaikki uudet tartunnat hoidetaan, tauti häviää maailman kartalta vähitellen eikä uusia tartuntoja enää tule. On tärkeää, että myös Suomi on mukana muiden länsimaiden tavoin edistämässä tätä WHO:n tavoitetta.

Suurin este kaikkien C-hepatiittitartuntojen hoitamiselle on arvioitu olevan resurssien puute. Lääkkeet maksavat, ja hoidossa priorisoidaan edelleen pääsääntöisesti oireellisia tartuntoja. Hoitohenkilökunta tarvitsee myös lisäkoulutusta ja ohjeistusta uuden hoitosuosituksen täytäntöönpanossa. Nykyisin lääkitys on toteutettavissa pääsääntöisesti suun kautta annettavilla lääkkeillä polikliinisesti. Myönteisiä tuoreita kokemuksia on saatu mm. Kymenlaaksosta, jossa C-hepatiitti saatiin hävitettyä kokonaan korvaushoitoklinikan potilailta systemaattisella lääkehoidolla.

Olin vastikään mukana kollega Sari Tanuksen kirjallisessa kysymyksessä sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiurulle. Siinä kysyimme ministeriltä, kuinka C-hepatiitin ennaltaehkäisyä vahvistetaan, ja miten varmistetaan, että kunnilla on riittävät resurssit hoitaa C-hepatiittitartunnan saaneet. Emme kuitenkaan valitettavasti saaneet vastauksia rahoituskysymykseen, vaikka asia muuten todettiin tärkeäksi. C-hepatiitin yhdenvertaisen hoidon toteutumisessa kyse on kuitenkin mitä suuremmassa määrin rahasta. Jotta C-hepatiitin eliminoinnissa onnistuttaisiin, tarvitaan hoitokulttuurin muutoksen lisäksi vahvaa valtiollista ohjausta yhdenvertaisuuden toteutumisen varmistamiseksi, ja kunnille sitä varten suunnattua riittävää rahoitusta.   

Loppupelissä C-hepatiitin eliminointi säästää kuitenkin yhteiskunnan varoja, kun vaikean sairauden syöpähoidot, osastohoidot ja elinsiirrot vähenevät. Viruksen eliminointi vähentäisi myös terveydenhuollon henkilöstön riskiä saada C-hepatiittitartunta mahdollisen pistotapaturman sattuessa.  

Mia Laiho
Kansanedustaja
Lääketieteen tohtori, sisätautien erikoislääkäri
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

22.01.2020Verkkouutiset: Lasten harrastuksiin kansalliset sanktiot
17.01.2020Verkkouutiset: Mia Laiho: Hoitajien tulo helpommaksi
17.01.2020Verkkouutiset: Ministeri lupaa toimia puolustusvoimien sisäilmaongelmiin
16.01.2020Koti-Lappi: Mukaan Reumaliiton vaikuttajaverkostoon?
16.01.2020Länsiväylä: Espoossa valmistaudutaan vääntöön lasten ja vanhusten ruoasta - vihreä valtuutettu haluaa puolittaa liha- ja maitotuotteiden käytön
02.01.2020IS: Valmistellaanko valtion tieliikenteenohjausfirman alla nyt tiemaksuja? Näin IS:lle vastattiin
31.12.2019Iltasanomat: Epäilys nostaa kokoomuksessa päätään-hallitus joutuu nyt kertomaan, onko tiemaksujen keräämisjärjestelmän toteuttaminen jo aloitettu
18.12.2019KD-lehti: Lääkärikansanedustajat Mia Laiho ja Sari Tanus: Hoitamaton C-hepatiitti on riski väestölle
18.12.2019Verkkouutiset: Kasarmeissa vakavia sisäilmaongelmia
16.12.2019Verkkouutiset: Koirille ja kissoille ehdotetaan rekisteriä

Siirry arkistoon »