– Koulut ovat alkaneet ja ensimmäinen iso päivä on takana. Tarkkaavaisuutta ei sovi kuitenkaan höllentää, sillä jokainen tuleva koulupäivä on uusi ja arvokas.Kaikki tiellä liikkujat ovat vastuussa turvallisesta koulutiestä, korostaa komisario Pasi Rissanen Oulun poliisilaitoksen tiedotteessa.

Koulujen alkaminen näkyi torstaina etenkin aamu- ja päiväliikenteessä, jossa poliisi oli näkyvästi esillä muistuttamassa liikenneturvallisuudesta.

Siitä huolimatta poliisi kirjasi eri paikkakuntien taajamissa autoilijoille päivän aikana useita sakkoja ja kirjallisia huomautuksia ylinopeudesta.

Poliisin haaviin jäi aamutuimaan myös yksi rattijuoppo sekä ajaessa matkapuhelinta käyttäviä ihmisiä. Siitä poliisi antaa autoilijoille positiivista palautetta, että on maltettu pysähtyä päästämään koulumatkalaisia kipittämään suojatien yli.

Perinteinen neuvo

Oulun poliisin havaintojen mukaan lapset ylittivät ensimmäisenä koulupäivänä teitä pääasiassa huolellisesti, muutamia vaarallisia läheltä piti -tilanteita lukuun ottamatta.

Poliisi havaitsi muun muassa tapauksia, joissa lapset lähtivät ylittämään tietä siten, että eivät tarkistaneet autoliikennettä molemmista suunnista.

Poliisin mukaan perinteinen neuvo koululaiselle on edelleen käypä: katso vasemmalle, sitten oikealla ja vielä kerran vasemmalle ennen kuin lähdet tietä ylittämään.

Poliisi kehottaa perheitä ja kouluja lisäksi muistuttamaan lapsia siitä, että katsetta ei pidä suunnata kännykän näytölle kävellessä tai pyöräillessä.

Peltipoliiseja kouluille?

Kansanedustaja Mia Laiho (kok) ilmaisi perjantaina huolensa siitä, että vaikka poliisi usein tehostaakin valvontaansa koulujen alettua, ympärivuotiseen valvontaan resurssit eivät riitä.

– Päivittäin tapahtuu läheltä piti -tilanteita, kun pienimmät liikenteessä kulkijat jäävät ajoneuvoilta huomaamatta. Selvät ylinopeudet, punaisia päin ajamiset ja väistämisvelvollisuuden laiminlyönnit ovat taajamissa arkipäivää, mutta niistä ei kukaan tunnu olevan kiinnostunut enää siinä vaiheessa, kun koulujen alkamiseen liittyvä liikennepöly on laskeutunut, Laiho kirjoittaa kannanotossaan.

Kansanedustaja ehdottaa, että ongelma ratkaistaisiin pystyttämällä koulujen ja päiväkotien läheisyyteen liikennevalvontakameroita. Hän huomauttaa, että Suomen maanteillä hiljattain käyttöön otetut uudet niin sanotut superpeltipoliisit voi asentaa myös liikennevalojen ja suojateiden yhteyteen.

– Miksi nopeustolppia asennetaan edelleen satamäärin pääasiassa maanteille eikä turvallisuuden kannalta ongelmallisimpiin paikkoihin, joita erityisesti kaupunkien taajamissa on paljon, Laiho kysyy.