Vanhusten hoito on ollut suuren keskustelun aihe Suomessa viime aikoina.
Vanhusten hoito on ollut suuren keskustelun aihe Suomessa viime aikoina.MOSTPHOTOS

Kokoomus myöntyi eilen muiden puolueiden ajatukselle siitä, että lakiin tulisi kirjata vanhusten hoitajamitoitukseksi 0,7 nykyisen 0,5 sijaan. Luvut tarkoittavat hoitajien määrää yhtä hoidettavaa kohden.

Kokoomus on kuitenkin edelleen eri linjoilla siitä, kirjattaisiinko vaadittava hoitajamitoitus lakiin numeerisesti.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa vanhusten hoitoa käsittelevässä täysistunnossa kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho korosti, että jokaisen vanhuksen on voitava luottaa siihen, että hän saa laadukasta ja inhimillistä hoivaa. Hän kertoi, että vanhusten on saatava yhdenvertaisesti tarvitsemaansa hoivaa riippumatta siitä, asuvatko he kotona vai ympärivuorokautisten palveluiden piirissä.

– Heitä kaikkia varten tarvitsemme lisää hoitajia. Laiho sanoi.

Kokoomus haluaa, että lakiin kirjoitetaan perusteet hoidettavien avun tarpeen huomioivalle hoitajamitoitukselle. Puheenvuorossa ei kuitenkaan puhuta tietystä hoitajamitoitusluvusta, vaan:

– Esitämmekin valtakunnallisen hoitoisuusmittarin käyttöönottoa ja velvoittavuutta lakiin.

Hoitoisuusmittarilla huomioitaisiin kokoomuksen mukaan vanhusten yksilöllisen hoidon, hoivan ja kuntoutuksen tarve.

– Henkilöstön määrä ja osaaminen voidaan siten kohdentaa joustavasti hoidettavien hoidon tarpeen ja muiden mitoitukseen vaikuttavien tekijöiden mukaan, Laiho sanoi.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/706d5b6e-9869-4e8d-8ef2-8067edd1f1c8