Kauppalehti: Sote-uudistus toisi hoitoa paremmin saataville vähemmällä hallinnolla

06.09.2018

Lukijalta. Sirpa Asko-Seljavaara kirjoitti Kauppalehdessä (28.8.), että sosiaali-ja terveydenhuollon väliportaan hallintouudistus on tarpeeton. Väite on vähintäänkin totuutta säästelevä, sillä perustuslakivaliokunta totesi jo vuonna 2015, että sote-uudistus pitää toteuttaa ylikunnallisesti ja järjestelmää pitää johtaa suoralla demokratialla.

Kunta tai valtio toimii vain harvoissa maissa sote-palvelujen järjestäjänä.

Nyt uudistuksessa 18 maakuntaa korvaavat nykyiset vajaan 300 kunnan järjestämät sote-palvelut. Järjestämisen ja hallinnon keskittämisellä voidaan hyödyntää paremmin tietoa ja teknologiaa, yhtenäistää toimintamalleja, sekä parantaa johtamista ja henkilöstön osaamista.

Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän rakenteellinen uudistaminen ja kustannustehokkuuden parantaminen ovat välttämättömiä, kun haluamme turvata lakisääteiset sosiaali-ja terveydenhuoltopalvelut väestölle ja julkisen talouden kestävyyden.

Suomessa väestöryhmien erot terveyspalvelujen käytössä ovat lisääntyneet ja terveyserot kasvaneet.

Suomi kuuluukin kansainvälisten vertailuiden (OECD) perusteella maihin, joissa lääkäripalveluiden käytön eriarvoisuus on suurinta. Eli tarpeeseensa nähden rikkaat ja hyväosaiset käyvät lääkärillä useammin kuin köyhät ja huono-osaiset.

Eriarvoisuus näkyy eniten erikoissairaanhoidon, mutta myös perusterveydenhuollon käytössä. Terveyserot lieveilmiöineen lisäävät sekä sote- että muita yhteiskunnan kustannuksia.

Mikäli sote-uudistusta ei nyt tehdä, jatkuvat kuntien hätäratkaisut, samalla kun sote-kulut ja väestön terveyserot jatkavat kasvuaan.

Lääkärit karkaavat huonojen työolojen takia yksityiselle, ihmiset eivät pääse lääkärille ja erikoissairaanhoidon kustannukset kasvavat edelleen.

Olemme jo nähneet kuinka palveluja ulkoistetaan isoille terveysjäteille ilman, että kukaan johtaa kokonaisuutta. Meillä ei ole enää varaa jatkaa epävarmuudessa. Veronmaksajilla, asiakkailla ja henkilöstöllä on oikeus parempaan.

Mia Laiho

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/mielipide-sote-uudistus-toisi-hoitoa-paremmin-saataville-vahemmalla-hallinnolla/fjieBiGw

17.04.2019Lääkärilehti: Mia Laiho: Perusterveydenhuollon saatavuutta pitää parantaa
11.04.2019Verkkouutiset: Veromuutokset toimivat kieltoa paremmin
08.04.2019Verkkouutiset: Mia Laiho: Motivoituneita suljetaan asepalveluksen ulkopuolelle
02.04.2019HBL: Vårdlösningen måste utvecklas utifrån människans behov
02.04.2019Verkkouutiset: Mia Laiho: Lapsen paikka ei ole mielenterveyshoidon jonossa
29.03.2019Verkkouutiset: Tahtotila ankarista rangaistuksista on toteutettava
27.03.2019Länsiväylä: Myös nuoret tarvitsevat opettajan tukea
06.03.2019Länsiväylä: Pienissä hoivayrityksissä tehdään arvokasta hoivatyötä
06.03.2019Keski-Uusimaa: Tiemaksut eivät ole oikea tie
27.02.2019Verkkouutiset: Onko oikein, että näiden nuorten maanpuolustustahto sammutetaan?

Siirry arkistoon »