top of page

Poliisin hätähuutoon on vastattava

Hallituksen talouskehyksen sisältämä poliisin noin 40 miljoonan euron vaje uhkaa viivyttää ratkaisevasti ihmisten avun saantia ja heikentää Suomen sisäistä turvallisuutta. Rahoitusvaje johtaisi säästöihin kaikissa poliisin toiminnoissa ja jopa 450 henkilötyövuoden vähentämiseen mm. määräaikaisia työtekijöitä irtisanomalla. Rahoitus ei riittäisi edes nykytasoiseen toimintaan. Näin rajuja toimia ei ole koskaan aikaisemmin jouduttu tekemään.


Ennen edellisiä eduskuntavaaleja kaikkien eduskuntapuolueiden edustajat antoivat turvallisuuslupauksen, jossa poliisien määrä luvattiin Suomessa nostaa 7 850 poliisiin. Jo hallitusohjelmassa turvallisuuslupaus kuitenkin petettiin hallituksen laskiessa tavoitteeksi 7 500 poliisia vuoteen 2022 mennessä. Jos hallitus ei muuta budjettiesitystä, ei edes tuohon tavoitteeseen tulla pääsemään, vaan määrä tulee laskemaan noin 7000 poliisiin. Hallitus näyttääkin ohjaavan poliisiammattikorkeakoulusta valmistuvia poliiseja suoraan työttömyyskortistoon.


Yhteiskunnan turvallisuus on monien eri toimijoiden vastuulla, mutta poliisin rooli turvallisuuden kivijalkana on kuitenkin merkittävä. Poliisin resurssien pienentäminen on tuhoisaa koko yhteiskunnan vakaudelle. Suomessa on jo nykyisin vähemmän poliiseja verrattuna muihin Pohjoismaihin. Suomen turvallisuus ei ole itsestään selvää. Toimintaympäristö on muuttunut ja tulee edelleen muuttumaan radikaalisti. Uudet uhat voivat nopeastikin muuttaa Suomen turvallisuustilannetta. Esimerkiksi järjestäytynyt rikolli-suus on lisääntynyt ja raaistunut, nuorten katujengejä on syntymässä, verkkorikollisuus on kasvanut ja sen tutkinta vaikeutunut ja seksuaalirikokset lisääntyneet. Viranomaisyhteistyön lisäämiseen lastensuojelun ja koulujen kanssa olisi myös suuri tarve, mutta siihen ei pystytä ilman lisäresursseja vastaamaan. Päivittäisrikoksia, kuten polkupyörävarkauksia ja omaisuusrikoksia ei enää kyetä juuri tutkimaan ja vaarassa on jo lisääntyneiden hälytys-tehtävien hoitaminen.


Suomessa kansalaisten luottamus poliisiin on korkealla tasolla. Poliisin resurssien väheneminen väistämättä vaikuttaa myös kansalaisten turvattomuuden lisääntymiseen avun saamisen viivästyessä ja luottamuksen vähenemiseen viranomaisia kohtaan. Hallituksen budjetin poliisiin kohdistetut säästötoimet ovat kestämättömiä turvallisuudelle. Sisäministerin ja muun hallituksen on syytä herätä poliisin kriittiseen tilanteeseen ja varmistaa budjettiriihessä sen riittävä rahoitus.


Kari Tolvanen (KOK)

Mia Laiho (KOK)

Kirjoitus on julkaistu Iltalehdessä 24.8.2021 s.4.

Comments


bottom of page