top of page

Päiväkotien henkilöstöpulaan tulossa helpotusta

  • Writer: Mia Laiho
    Mia Laiho
  • Jun 12
  • 1 min read

Varhaiskasvatus on yksi tärkeimmistä lasten oppimisen sekä hyvinvoinnin vahvistamisen kivijaloista. Yhä suurempi osa lapsista osallistuu Suomessa varhaiskasvatukseen: vuonna 2023 kaikista 1–6-vuotiaista lapsista varhaiskasvatuksessa oli 79 %, kun 10 vuotta aikaisemmin osuus oli 62 %.


Varhaiskasvatuksen opettajapula on kuitenkin koskettanut laajasti meillä erityisesti suuremmissa kaupungeissa. Pelkästään Espoon päiväkodeista puuttui tänä keväänä lähes 600 varhaiskasvatuksen opettajatehtävää hoitavalta vaadittava pätevyys. Kannan tästä huolta niin eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenenä kuin kuntapäättäjänä Espoon Kasvun ja oppimisen lautakunnan tuoreena puheenjohtajana.


Tiedossa on onneksi uusia ratkaisuja tähän pitkään jatkuneeseen haasteeseen. Olen tyytyväinen hallituksen viime budjettiriihessä päättämistä uusista panostuksista varhaiskasvatuksen henkilöstöpulan korjaamiseen. Hallitus päätti käynnistää varhaiskasvatuksen henkilöstön kehittämisohjelman. Ohjelmassa kehitetään ja pilotoidaan tilauskoulutusmalli varhaiskasvatuksen alan työntekijöiden kouluttamiseksi varhaiskasvatuksen opettajiksi tai sosionomeiksi.


Tämä oli erittäin odotettu uutinen ja hyvä lisä niihin toimenpiteisiin, joilla monipuolisesti pyritään paikkaamaan varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaa. Varhaiskasvatuksen opettajapula koskettaa laajasti suomalaisia kaupunkeja.


Helsingin Sanomat nosti 9.6. esille valtakunnallisen pulan varhaiskasvattajista. Toistaiseksi varhaiskasvatuksen täydennyskoulutusmalli toteutetaan Suomen kuuden suurimman kaupungin kanssa ja tähän osoitetaan vuosittain 6 miljoonaa euroa.


Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Vantaa ovat erittäin järkevä pilottikokonaisuus. Lasten määrä varhaiskasvatuksessa ei suinkaan ole kaupungeissa pienenemässä, vaan kasvaa vuosittain. Erityisesti suuremmissa kaupungeissa varhaiskasvatuksen henkilöstöpula on tunnetusti vaikea.


Tällä vaalikaudella lisäsimme jo 16,2 miljoonaa euroa varhaiskasvatuksen opettajien koulutukseen. Uudet aloituspaikat kohdennettiin sinne, missä tarve sekä koulutukselle että osaavalle työvoimalle on kaikkein kovinta. Samalla yliopistot laajensivat monimuotokoulutuksen tarjontaa. Monimuotokoulutus antaa mahdollisuuden kouluttautua varhaiskasvatuksen opettajaksi joustavammin ja nopeammin esimerkiksi työn ohessa.


Myös henkilöstön pitovoimaan täytyy panostaa – jo töissä olevat varhaiskasvatuksen hoitajat ja muu henkilökunta tuntee päiväkotien arjen jo valmiiksi ja on lähtökohtaisesti motivoitunut työskentelemään alalla. Heistä ja heidän hyvinvoinnistaan on tärkeä pitää kiinni. Se on koko varhaiskasvatusjärjestelmämme ja ennen kaikkea lastemme etu.



 
 
 

Comments


bottom of page