Lapsia huostaanotetaan riittämättömien mielenterveyspalveluiden takia

Keskiviikko 26.2.2020 - Mia Laiho

Lapset ja nuoret eivät saa hoitoa mielenterveysongelmiin riittävän ajoissa. Vanhempien on taisteltava saadakseen lapsilleen hoitoa, jos heillä on itsellään voimavaroja. Näin ei pitäisi olla. Riittämättömät matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut ja hidas erikoissairaanhoitoon pääsy pahentavat lapsen ja perheen tilannetta. Kuntaliiton 2018 julkistamassa lastensuojelun kyselyssä todettiin, että lastentarvitsemien mielenterveyspalvelujen saatavuus on vakavasti huonontunut. Noin kolmasosa lastensuojelun järjestäjäorganisaatioista arvioi sijoittavansa usein lapsia kodin ulkopuoliseen sijoituksiin siksi, että lapsen mielenterveyspalvelut eivät ole järjestyneet. Myös vanhempien tarvitsemien päihde- ja mielenterveyspalvelujen saatavuus on heikentynyt.

Suomessa rikotaan päivittäin YK:n lasten oikeuksiensopimusta mielenterveyspalveluissa, joiden saatavuusongelmat johtavat myös lasten huostaanottoihin. Olisi lapsen edun mukaista asua kotona tutussa ympäristössä, jos vain perhe saisi tukea varhaisessa vaiheessa ja mielenterveysoneglmien hoito olisi riittävää ja ajantasaista. Valitettavasti Suomessa ja myös Espoossa riittämättömät palvelut ajavat perheitä kriiseihin, ja sitä kautta kiireellisiin lasten ja nuorten sijoituksiin ja huostaanottoihin. 

Jokainen sairauden synkistämä päivä estää lapsen kehitystä, vaikeuttaa koulunkäyntiä ja lisää syrjäytymisriskiä ja perheiden pahoinvointia. Tarvitaan ripeitä toimenpiteitä mielenterveyspalvelujen saatavuuden korjaamiseksi. Palveluja pitää viedä sinne, missä lapset ja nuoret ovat, eli kouluihin ja oppilaitoksiin. Myös vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluihin pääsyä on parannettava. Eduskunnassa käsittelyssä olevan kansalaisaloitteen mukainen terapiatakuuparantaisi mielenterveydenperuspalveluita, ja sen käyttöönotto olisi sekä inhimillisesti että taloudellisesti perusteltua. Toivottavastikansalaisaloite saa eduskunnassa vahvan tuen puoluetaustasta riippumatta. Meillä ei ole varaa menettää yhtään lasta tai nuorta. Jokaisella on oltava oikeus saada apua myös silloin, kun mieli on rikki.

Kirjoitus on julkaistu myös Länsiväylässä 26.2.2020

https://www.lansivayla.fi/blogi/844326-mielipide-lapsia-huostaanotetaan-riittamattomien-mielenterveyspalveluiden-takia

Koronavirus etenee - onko Suomi valmis?

Lauantai 22.2.2020 - Mia Laiho

Koronavirustartuntoja on tähän päivään mennessä todettu 76 700  ympäri maailmaa ja kuolleita on yli 2 000. Uusi virus on rakenteeltaan ja tartuntatavoiltaan samankaltainen kuin aiemmin tunnetut, vakavia sairauksia aiheuttavat SARS- ja MERS-koronavirukset. Jos tauti leviää yhtä voimakkaasti usealle mantereelle, on vaarana sen eteneminen epidemiaksi myös meillä Suomessa. Runsaan matkailun vuoksi tautien siirtyminen toiselle puolelle maapalloa voi tapahtua nopeasti. Mitä tapahtuu, jos kansastamme on tuhansia ihmisiä samaa aikaa sairaalahoidossa, karanteenissa tai tartuttajina? Onko Suomi valmis?

Viruksen saaneista noin 81 %:lla tauti on ollut lievä, ja he toipuvat normaalisti, mutta 14 %:lla on todettu keuhkokuume ja noin 2 % on kuollut tautiin. Kuolleisuus keskittyy erityisesti vanhempiin ikäluokkiin. Jos virustartunta osuu heikkoihin vanhuksiin, riski joutua sairaalahoitoon on suuri. Esimerkiksi pelkässä säännöllisen kotihoidon piirissä on tällä hetkellä Suomessa vajaat 60 000 vanhusta. Suurin piirtein saman verran vanhuksia on ympärivuorokautisessa hoivassa.  Suomen sairaaloissa on hyvä valmius tutkia ja hoitaa koronavirusinfektioita eristysolosuhteissa. Mutta onko järjestelmässä varauduttu lisääntyneisiin sairaalahoitopaikkoihin sekä siihen, miten iäkkäitä vanhuksia hoidetaan epidemiatilanteessa, jos he sairastuvat? Kotihoidossa olevien vanhusten toimintakyky on jo äärirajoilla, ja jos he saavat infektion, he vaativat käytännössä sairaalahoitoa. Ja heidän lisäksi on toki kaikki muut sairaalahoitoa vaativat potilaat.

Terveydenhuollon henkilöstö on keskeisessä asemassa tartuntojen torjunnan kannalta. Hoitajilta on kuulunut huolta epäselvistä ohjeistuksista ja konkreettisia käytännön ohjeita kaivattaisiin. Muun muassa siitä miten suojata muita ihmisiä tartunnoilta, jos henkilöllä on vahvistamaton tautiepäily. Sosiaali-ja terveydenhuollon toimipisteiden kirjo on laaja ja on tärkeää, että kaikilla toimijoilla olisi riittävät ja yhdenmukaiset toimintaohjeet. Jos  tartuntaepäily herää perusterveydenhuollossa terveyskeskuksessa tai lääkäriasemalla, on suunniteltava missä näyte otetaan ja miten kuljetus  järjestetään, julkisella liikenteellä, taksilla, ambulanssilla? Miten järjestetään ulkopuolisten suojaus? Vai luotetaanko vain siihen, ettei tautia ole ja ryhdytään jäljitystoimiin, jos tauti sitten todetaan? Saadaanko kaikki mahdolliset altistuneet enää siinä vaiheessa kiinni? Mahdollisten tautitapausten nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta tehokkailla torjuntatoimilla voidaan vähentää jatkotartuntojen riskiä.

THL ja puolustusvoimat ovat tehneet ohjeistuksia epäiltäessä koronavirus COVID-19 sekä epidemian varalle.  Kansallisissa ohjeistuksissa tulisi kiinnittää huomiota myös muihin rakenteisiin, joissa ihmisiä liikkuu. Toistaiseksi Suomessa on ollut vasta yksi todettu tartunta ja ei ole aihetta pelolle. Kansalaisten ja eri toimijoiden ajantasainen ja riittävä informointi eri tiedotusvälineitä hyödyntäen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Myös palvelualojen, kauppojen, päiväkotien ja koulujen henkilökunta tulisi huomioida paremmin tiedottamisessa. Työntekijät kohtaavat paljon ihmisiä päivän aikana. Jos tilanteeseen ei ole ennakolta varauduttu, yksi sairastunut päiväkotilapsi voi esim. ehtiä sairastuttaa jo monta ihmistä ennen kuin tilanteeseen havahdutaan. Talvilomasesongin ollessa kuumimmillaan ihmiset matkustavat myös mantereiden välillä, mikä lisää tartuntariskiä.

Koronavirus voi lisätä entisestään lääkkeiden saatavuusongelmia. Lääkkeiden saatavuushäiriöt ovat merkittävästi lisääntyneet parin viime vuoden aikana. Fimean mukaan häiriöiden taustalla on valmistuksen hajauttaminen. Lääkkeiden raaka-aine saatetaan valmistaa Kiinassa, tabletti Intiassa ja pakkaus Irlannissa. Jos joku tökkii pitkässä tuotantoketjussa, se voi vaikuttaa lääkevalmisteiden saatavuuteen maailmanlaajuisesti. Myös se, että tehtaiden sairastuneet työntekijät ovat karanteenissa vaikuttaa lääketehtaiden toimivuuteen. Suomessa on käytössä lääkkeiden velvoitevarastointi kriisitilanteita varten. Se ei kuitenkaan riitä epidemiatilanteessa turvaamaan ihmisten kaikkia nykyisiä lääkityksiä. Kun Suomessa jo nykytilanteessa on useissa lääkkeissä saatavuusongelmia, niin miten järjestelmä on varautunut ennakolta koronaviruksen mahdollisesti aiheuttamiin kuljetushäiriöihin tai lääkkeiden tuotannollisiin ongelmiin? Asiaa ei voi jättää vain seurannan varaan, vaan asiaan on varauduttava etukäteen. Jos hoito- ja suojavarusteita ei ole etukäteen osattu tilata riittävästi, Suomi voi jäädä nuolemaan näppejään, kun niitä ei ole saatavilla tai niiden hinta nousee pilviin.

Olen jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koronavirusepidemiaan varautumisesta sekä epidemiaan liittyvistä lääkkeiden, hoitotarvikkeiden ja sairaalapaikkojen riittävyydestä. Olen mukana myös Elina Lepomäen jättämässä kirjallisessa kysymyksessä liittyen koronaviruksen taloudellisiin vaikutuksiin. Hyvä ennakointi ja varautuminen ovat merkittävässä roolissa, jos tilanne infektion leviämisen suhteen etenee. Maan hallitus ei voi sivuuttaa asian tärkeyttä Suomelle.

Hallitus petti yliopistosairaalat ja tutkijat silmänkääntötempulla

Keskiviikko 12.2.2020 - Mia Laiho

Vuoden 2020 talousarvioehdotuksessa on varattu 25 miljoonaa euroa valtion rahoitukselle terveydenhuollon yliopistotasoiseen tutkimukseen. Yliopistotasoisen tutkimuksen rahoitus tulee kuitenkin laskemaan 21 miljoonaan euroon, jos uusi sosiaalihuolto lakiesitys hyväksytään ja hallitus ei osoita sille lisärahoitusta. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ymmärtää, ettei yliopistotasoisen terveystutkimuksen rahoituksen määrä muutu edellisvuodesta. Tämä on kuitenkin harhaanjohtavaa, sillä vuonna 2019 terveystutkimuksen määrä oli 23,8 miljoonaa euroa lisämäärärahan turvin.  

On tärkeää, että yliopistotasoiseen sosiaalityön tutkimukseen panostetaan. Sosiaalityön tutkimus tarvitsee pitkäkestoista rahoitusta ja se tulee tarpeeseen. Mutta sitä ei saa ottaa pois terveystieteellisestä, lääketieteellisestä ja hoitotieteellisestä tutkimuksesta. Jätin asiasta eilen hallitukselle kirjallisen kysymyksen.

Terveydenhuoltoa kehitetään tutkittuun tietoon perustuen. Kuitenkaan käytännössä hallitus ei toimi sanojensa ja hallitusohjelmansa mukaan. Laadukasta ja hyvää hoitoa ei saavuteta ja ylläpidetä ilman tutkimusta. Suomalaista syövänhoitoa tai sydäntutkimushoitoa kyllä kilvan kehutaan otsikoissa ja juhlapuheissa, mutta kun on kyse rahasta, tuki näyttää loppuvan. Sen sijaan avustajiin hallituksella riittää rahaa. Marinin hallituksella on yhteensä 69 erityisavustajaa ja valtiosihteereitä 15, Sipilällä puolestaan oli 42 erityisavustajaa ja neljä valtiosihteeriä. Jos tästä avustajamäärästä vähentäisi edes osan saisi tutkimusrahoituksen palautettua ennalleen. Kyse on arvovalinnoista. 

Sosiaalihuoltolain muutoksen lausuntokierroksella nousi esiin yliopistojen huoli tutkijoiden ja tutkimuksen tilanteesta. Yliopistot ovat huolissaan rahoituksen leikkaamisen vaikutuksista. Myös sairaanhoitopiiri ovat huolissaan siitä, että määräraha ei nykyiselläänkään vastaa kliinisen tutkimuksen tarpeisiin ja että tämä lakiesitys leikkaisi rahoitusta entisestään. Laki on tänään eduskunnan täysistunnossa lähetekeskustelussa. 

Olisi vähintäänkin oikeus ja kohtuus, että hallitus etsii rahat sosiaalihuollon tutkimukseen muualta kuin jo nyt tiukasta rahoituksesta kärsivästä terveystutkimuksesta. Tutkimus on välttämättömyys tällä aikakaudella, jos halutaan että hyvä hoito ja lääketiede pysyy kehityksen perässä. Rahoituksen väheneminen on suoraan suhteessa tutkimuksen ja hoidon tuloksiin ja laatuun.

Kaikki erityisvastuualueet ovat jakaneet vuoden 2020 terveystutkimuksen rahoituksen käyttäen omia jakoprosenttejaan 25 M€:sta, joka oli budjetissa. Jako tehdään käytännössä edellisen vuoden puolella, jotta tutkimusryhmät voivat jatkaa avustavan henkilökunnan työsuhteita eikä menetä osaavia tutkijoita. Jos tutkimusrahoitusta nyt pienennetään se merkitsisi laajaa jo myönnettyjen rahoitusten takaisinperintää tutkijoilta. Käytännössä se on kentällä erittäin vaikeaa toteuttaa.

Näinkö pidetään osaavista ja motivoituneista tutkijoistamme kiinni? Suomen lääketieteen tutkimus menettää motivoituneita nuoria tutkijoita ulkomaille, jos Suomi itse ei arvosta hyvää ja korkealaatuista tutkimusta.

Tuettu hoivavapaa olisi inhimillinen tapa selviytyä omaisen sairastuessa

Maanantai 3.2.2020 - Mia Laiho

Läheisen sairastuminen on ihmisille yksi elämän raskaimmista asioista.Meillä jokaisella voi tulla yllättäen hetkiä, jolloin oma iäkkäämpi vanhempi tai perheen jäsen tarvitsee apua leikkauksen, äkillisen sairastumisen tai saattohoidon myötä. Lähes kolmasosa työikäisistä hoivaa tai auttaa läheisestään oman työssäkäyntinsä ohessa. Tutkimusten mukaan vakava sairauskuormittaa potilaan koko perhettä ja läheisiä, saati sitten samaa aikaa työssäkäyviä. 

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ry. on vaatinut työehtosopimuksiin saattohoitovapaata. Kyseisestä mallista on jokahdesti tehty kansalaisaloite, mutta ne eivät ole edenneet eduskuntaan saakka. Nykymallin mukaan omaisella on mahdollisuus ottaa palkatonta hoitovapaata tai käyttää lomapäiviä hoitaakseen saattohoidossa olevaa omaista. Ihmisen henkistä ja fyysistä jaksamista omaisen äkisti sairastuessa tai saattohoito-tilanteessa helpottaisi tuettu hoivavapaa. Erilaisia tuetun hoivavapaan malleja on käytössä lähes kaikissa muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi Ruotsissa työntekijän on mahdollista jäädä tuetusti hoitamaan sairastunutta läheistään ja hänellä on oikeus hakea määräaikaista korvausta sairausvakuutuksesta. 

Suomessa on ollut vuodesta 2011 mahdollisuus palkattomaan hoivavapaaseen. Järjestelmään ei kuitenkaan nykyisellään sisälly taloudellista tukea. Sairastunutta  perheenjäsentä  hoitamaan jäävä on voinut joutua turvautumaan itsekin sairauslomaan tai uupunut ristiriita tilanteessa, kun sekä työn että omaisen hoito on vaatinut veronsa. Kokoomus on ehdottanut tuetun  hoivavapaan  käyttöönottoa  Suomessa.  Tuetun hoivavapaan muutoksen kustannusten on  arvioitu asettuvan 22-56 miljoonaan euroon vuodessa. Lopulliseen hintalappuun vaikuttavat tarkemmat yksityiskohdat kuten hoivavapaan enimmäiskesto, tuentaso ja hoivavapaan käyttä-jien määrä.

Meidän on otettava askel eteenpäin, jotta työssäkäyvät henkilöt voisivat halutessaan jäädä kotiin hoitamaan läheistään ilman taloudellisen levottomuuden vaaraa. Tuettu hoivavapaa lisäisi inhimillisyyttä, ja voisi vähentää myös laitoshoidontarvetta esimerkiksi äkillisen sairauden kuntoutusvaiheessa tai saattohoitotilanteissa. Tuetun hoivavapaan avulla läheisen hoitaminen muuttuneessa elämäntilanteessa voisi olla mahdollista sekä kodin että työelämän kannalta. Se olisi sekä työnantajan, työntekijän että sairastuneen läheisen etu.

Lasten harrastustoimintaan tarvitaan kansalliset säännöt ja sanktiot epäasiallisen kohtelun kitkemiseksi

Keskiviikko 22.1.2020 - Mia Laiho

Epäasiallinen kohtelu lasten ja nuorten harrastustoiminnoissa on herättänyt viime päivinä paljon julkista keskustelua. Asia nousi esille, kun muodostelmaluistelun valmentajan epäasiallinen ja julma kohtelu lapsia ja nuoria kohtaan valmennuksessa nousi päivänvaloon. Mediassa on kerrottu muodostelmaluisteluvalmentajan nöyryyttäneen useita joukkueen nuoria tarkoituksenaan parantaa nuorten suoritusta. Valmentajan toimintatapa vaikuttaa lehtitietojen valossa olleen alistavan nöyryyttävää, nuorta halveksivaa, yhtä henkilöä ”maalittavaa” ja eittämättä vahingollista mielenterveydelle. Tyyli on ainakin osittain verrattavissa armeijassa aiemmin vähän yleiseksikin tavaksi muodostuneeseen simputukseen, jota puolustusvoimat on ansiokkaasti tiukasti asiaan puuttumalla saanut viime vuosien aikana kitkettyä. On sanomattakin selvää, että alistava ja nöyryyttävä ohjaus- ja valmennustapa aiheuttaa lapsille ja nuorille henkistä kuormitusta, alemmuuden arvon tunnetta, itsetunto-ongelmia, syömishäiriöitä ja altistaa mielenterveyshäiriöille.

Kysehän on tällöin vallan väärinkäytöstä ja uhrin alisteisen aseman hyväksikäytöstä. Erityisesti kilpaurheilussa valmentajan rooli voi olla merkittävä nuoren urheilu-uran etenemisen kannalta. Valmentajan valta-asema on siis vahva suhteessa lapseen ja nuoreen. Aikuisen ja valmentajan on tunnettava vastuunsa valmennussuhteen pysymisenä asiallisena, urheiluun keskittyvänä ja toista ihmistä kunnioittavana. Erityisen tärkeää tämä on alaikäisten kohdalla. Lapset ja nuoret ovat herkässä kasvuiässä sekä fyysisesti että henkisesti. Sekä fyysinen että henkinen väkivalta ei kuulu valmennussuhteeseen.

Suomen Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta asetti kyseisen muodostelmaluisteluvalmentajan vuoden kilpailukieltoon. Pelkkä valmentajan hyllyttäminen ja tämän asian selvittäminen ei kuitenkaan riitä. Nuorisotyön palveluiden ja harrastustoimijoiden on pysähdyttävä miettimään, miten valmennustoimintaa tulee kehittää niin, ettei tällaista pääse jatkossa tapahtumaan. Tämä ei koske yksistään muodostelmaluistelua, vaan kaikkea muutakin harrastustoimintaa.

Lasten ja nuorten vapaa-ajan -tutkimuksen (2018) mukaan, jopa 90%:lla suomalaisista nuorista on jokin harrastus, niin taiteiden, liikunnan kuin kulttuurin parissa. Lähes kolmannes kertoo kokeneensa kiusaamista, häirintää tai epäasiallista käytöstä. Paineet pärjäämiselle kasvaa, kun harrastukseen liittyy kilpailua ja ammattihaaveita. Kaikki harrastukset eivät tietenkään ole ammattiin tähtääviä. Moni nuorista harrastaa ja kokeilee eri lajeja koulun ohella. Molempiin pätee kuitenkin samat säännöt toisen kunnioittamisesta, koskemattomuudesta ja tasa-arvoisesta kohtelusta.

Aihe on erittäin tärkeä. Hallitusohjelmassa yhtenä tavoitteena on lisätä nuorten harrastus mahdollisuuksia niin koulupäivän aikana kuin sen jälkeenkin. Mikäli nuorten harrastuksiin aiotaan panostaa, tulee panostaa myös nuorten hyvinvointiin ja turvata kaikille turvalliset olosuhteet harrastaa. Nuorten parissa työskentelevien on tiedettävä hyvän ja kasvua ja kehitystä tukevan valmennuksen toimintatavat. Epäasialliselle kohtelulle, syrjinnälle ja kiusaamiselle on oltava urheiluseuroissa ja kaikissa lasten ja nuorten harrastustoiminnoissa nollatoleranssi. Myös nuorten ja vanhempien tietoisuutta epäasiallisesta kohtelusta ja siihen puuttumisesta tulee parantaa. Avoimuus valmennustoiminnassa pitäisi olla selvää ja nykypäivää, mutta valitettavasti nyt esillä ollut tapaus kertoo karusti, ettei asiat ole kuitenkaan kunnossa.

Olympiakomitea on uudistanut vuonna 2019 oppaan seksuaaliseen ja sukupuoleen kohdistuvasta häirinnästä. Tämä on tärkeä huomioitava osa-alue, mutta vain osa siitä. Harrastustoiminnalle on tarpeen laatia kansallinen ohjeistus epäasiallisen kohtelun, kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisemiseksi. Kansallista ohjeistusta voitaisiin käyttää kaikissa seuroissa, liitoissa ja harrastustoiminnassa epäasiallisen käytöksen ennaltaehkäisyyn ja tunnistamiseen. Työpaikoillakin ohjeistukset ovat jo arkipäivää ja ilmiötä on saatu lievennettyä selkeiden toimintamallien ansiosta. Harrastustoiminnasta nämä kuitenkin puuttuvat. Selkeät toimintamallit ja ohjeistus auttaisi varmasti nuoria ja heidän vanhempiaan, mikäli he huomaavat tai kokevat harrastustoiminnassa epäasiallista käytöstä. Tärkeää olisi, ettei tilanteeseen joutunut jää yksin. Apua ja tukea tulee saada pelkäämättä oman tilanteen hankaloitumista tai harrastusuran katkeamista. Kansallisesti on myös oltava selkeät ohjeet ja riittävän tuntuvat sanktiot, jos näitä sääntöjä rikotaan. Jokaista lasta on suojeltava hyväksikäytöltä ja väkivallalta. Henkinen väkivalta jää yhteiskunnassa liian vähälle huomiolle, sen seuraukset ovat usein pitkäkestoiset eivätkä vahingot ole laastaroitavissa. Jokaisen lapsen ja nuoren on saatava harrastaa turvallisessa ympäristössä. Vain siten myös lasten ja nuorten taidot pääsevät pääsevät puhkeamaan kukkaansa.

EU/ETA -maiden ulkopuolelta tulevien hoitajien työhön pääsyä pitää sujuvoittaa, mutta varmistaa samalla koulutuksen laatu ja kielitaito

Maanantai 20.1.2020 - Mia laiho

Jätin eduskunnassa kirjallisen kysymyksen EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevien hoitajien ammatinharjoittamisen lupamenettelystä ja koulutuksen laadusta ja kielitaidosta.

Väestön ikääntyessä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarve kasvaa jatkuvasti. VTT:n arvion mukaan vuoteen 2035 mennessä terveydenhuollon ammattihenkilöitä tarvitaan lisää melkein 200 000. Samaan aikaan hallitus suunnittelee lakiin sitovia henkilöstömitoituksia vanhustenhuoltoon, joka lisää koulutetun henkilöstön tarvetta entisestään.

Tilanne on koulutetun henkilöstön saatavuuden osalta kestämätön. Tarvitsemme lisää koulutuspaikkoja ja alan houkuttelevuuden lisäämistä, mutta väistämättä myös ulkomaista ammattitaitoista työvoimaa, jotta voimme vastata kasvavaan palvelutarpeeseen.

Terveydenhuollon ammattihenkilö, joka on suorittanut ammattipätevyyteen johtavan hoitoalan tutkinnon muualla kuin Suomessa, voi tietyin edellytyksin saada laillistuksen tai nimikesuojauksen Suomessa. EU/ETA-maiden ulkopuolella suoritettu koulutus tunnustetaan Suomessa, jos koulutus on Valviran hyväksymä. Ennen hyväksyntää Valvira antaa tarvittaessa hakijalle vaatimuksen lisäopintojen suorittamisesta ja kuulustelusta ammattitaidon selvittämiseksi. Valvira edellyttää, että EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulevilla täytyy olla myös riittävä kielitaito ennen ammattioikeuksien myöntämistä.

Suomessa EU/ETA-maiden ulkopuolella saadun koulutuksen hyväksyttäminen ja ammatinharjoittamisluvan saaminen ovat erittäin hankalan, byrokraattisen ja pitkän prosessin takana.  Meidän on välttämätöntä sujuvoittaa pätevöittämisprosessia.

Lääkäreiden kohdalla Valviralla on selkeät vaatimukset siitä, mitä lääkärin ammatin harjoittamiseen edellytetään, ja lisäkoulutus ja tentit on keskitetty yhdelle taholle Tampereen yliopistoon. Vastaavanlainen keskitetty pätevyyden arviointi- ja koulutuksen täydennyskoulutusjärjestelmä puuttuu hoitajilta. Hoitajien ammattipätevyyden täydennyskoulutus Suomen vaatimusten mukaiseksi on ollut yksittäisten hankkeiden varassa, ja siitä puuttuu pidempikestoinen jatkuvuus.

EU/ETA-maiden ulkopuolella suoritetut tutkinnot voivat olla sisällöltään hyvinkin erilaisia eivätkä suoraan vastaa Suomen vastaavia tutkintoja. Riittävän laatutason ja koulutuksen sisällön varmistamiseksi tarvitaan yhtenäinen järjestelmä, jolloin voidaan varmistua riittävästä koulutuksen laadusta ja sisällöstä. Hoitajien laadusta emme saa tinkiä.

Riittävän kielitaidon varmistamiseksi tarvitsemme myös selkeät kriteerit ja vaatimustason. Hoitajan tai lääkärin riittämätön kielitaito aiheuttaa väärinkäsityksiä vuorovaikutuksessa ja kirjauksissa. Pahimmillaan väärinymmärrykset voivat johtaa jopa potilasturvallisuuden vaarantumiseen. Siksi riittävä koulutus kielitaidon vahvistamiseksi on turvattava.

Hallituksen hoitajamitoitusesityksessä useita puutteita

Keskiviikko 8.1.2020 - Mia Laiho

Uudenvuodenaattona lainsäädännön arviointineuvosto antoi lausuntonsa vanhuspalvelulain hoitajamitoitusta koskevasta hallituksen esityksestä. Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton taho. Arviointineuvoston tavoitteena on lisätä lainvalmistelun laatua antamalla lausuntoja hallituksen esityksistä.

Vanhuspalvelulain hoitajamitoitusta koskeva lakiesitys saa arviointineuvoston lausunnossa kehuja siitä, että siinä kuvataan hyvin nykytilaa ja kerrotaan selkeästi ja ymmärrettävästi itse uudistuksesta. Mutta sitten alkaakin taitavasti virkamieskieleen verhottu moniosainen kritiikki.

Normaalisti lakivalmistelun yhteydessä tehdään myös kansainvälisiä vertailuja, joissa kuvataan, miten asia on hoidettu muissa maissa. Arviointineuvoston mukaan kansainvälinen vertailu jää hallituksen esityksessä kuitenkin varsin ohueksi, ja esityksessä olisi vähintään syytä kertoa, mitä muiden maiden järjestelmistä tulisi päätellä Suomen näkökulmasta.

Arviointineuvoston mukaan hallituksen pitäisi tehdä myös vertailu, miten erilaisten vaihtoehtojen avulla saadaan toteutettua uudistuksen tavoitteen mukainen oikeus välttämättömään huolenpitoon ja riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, ja minkälaiset vaikutukset eri vaihtoehdoilla on.  Tässä yhteydessähän on säädetty vain hoitajamitoituksesta ja vanhuspalvelulain muut muutokset tehdään myöhemmin. Tästä johtuen arviointineuvoston mukaan vanhuspalveluiden uudistamisen kokonaisuutta on vaikea hahmottaa tai uudistusten kokonaisvaikutuksia ei voida arvioida. Tämä on todella merkittävä huomio. Siis käytännössä pitäisi olla paremmin selvillä, miten ehdotetut muutokset vaikuttavat vanhusten saamaan hoivaan itse hoivayksiköissä, mutta myös ympärivuorokautisen hoivan ulkopuolella, eli esim. kotihoidossa.

Kotihoidon tilanne on jo nykyään tukala. Kotihoitoon on vaikea saada työntekijöitä, vaihtuvuus on suurta, työ on raskasta ja vastuullista. Monin paikoin voi jopa sanoa, että vanhukset ovat lähellä heitteillejättöä. Jos kotihoitoa ja kotihoidon ammattitaitoisen ja osaavan henkilöstön saatavuutta ei varmisteta hoitajamitoituksen säätämisen yhteydessä, kotihoito ajautuu kaaokseen.

Ammattitaitoisia hoitajia tarvitaan myös muissa ympärivuorokautista huolenpitoa tarjoavissa yksiköissä, kuten vammaispalvelujen ja mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköissä. Käykö niin, että niistä tulee toisen luokan hoivayksiköitä, joihin ei enää terveydenhuollon ammattilaisia riitä? On vaarana, että ehdotetun uudistuksen myötä mennään ojasta allikkoon irrottamalla vanhusten palveluista vain yksi palanen. Hallituksella olisikin nyt viimeinen hetki avata silmät laajemmalle tarkastelulle.

Arviointineuvosto on nostanut esille myös sen, ettei esityksessä ole huomioitu taloudellisia vaikutuksia erikokoisille yrityksille. Arviointineuvosto pitää tärkeänä, että esityksessä kuvattaisiin näitä vaikutuksia, tai ainakin niiden suuruusluokkaa. Tämä on merkittävä huomio sekä palvelujen saatavuuden että yritysten toimintaedellytysten suhteen.

Moni kunta on ulkoistanut vanhustenhoitoa yksityisille yrityksille. Miten käy yritysten erityisesti syrjäseuduilla, kun vaatimuksiin asetetaan mekaaninen mitoitus, jos työntekijöitä ei saada rekrytoitua tehtäviin ja valvova viranomainen hengittää niskaan? Mitä tekee kunta, jos yritys laittaa pillit pussiin ja toteaa, etteivät kykene enää tuottamaan vaadittuja palveluja? Kuka sitten hoitaa vanhukset, kun omiakaan työntekijöitä ei ole? Miten kunta selviytyy, kun yritykset nostavat hintojaan vastatakseen henkilöstökuluihin?

Aivan välttämätöntä onkin, että jos henkilöstömitoitus kirjataan sitovasti lakiin, niin hallitus osoittaa kunnille myös rahat sen toteuttamiseen. Jos kunnille ei korvata lakimuutoksen aiheuttamia kustannuksia, tulemme lähivuosina näkemään kiihtyvällä tahdilla kriisikuntia hallituksen toimien myötävaikuttamana.

Arviointineuvoston mukaan myös viranomaisvaikutuksia on selostettu melko yleisellä tasolla. Tämä liittyy koko muuhun sote-kenttään. Viranomaisten hallinnollisen työn kasvu, kustannusten kasvu, hoidon jatkuvuusongelmat ja kotihoidon valvonnan haasteet on nostettu esille.

Arviointineuvosto suosittelee, että hallituksen esitystä täydennetään neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista. Jäämmekin odottamaan ministeri Kiurulta esitystä, jossa näihin arviointineuvoston esittämiin vähintäänkin keskeisiin huoliin saadaan riittävät tarkennukset ja täydennykset . Vanhukset ja muut hoivan tarpeessa olevat ansaitsevat parempaa.

YK:n lasten oikeuksien sopimusta rikotaan joka päivä Suomessa

Perjantai 22.11.2019

Tällä viikolla vietetään lasten oikeuksien viikkoa. YK:n lastenoikeuksien sopimuksen allekirjoittamisesta tulee samalla kuluneeksi 30 vuotta. Tänä aikana lasten oikeuksien huomioiminen on parantunut, mutta edelleen on kehitettävää, myös Suomessa. YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa sanotaan mm. artikla 24:ssa, että lapsella on oikeus elää terveenä ja saada tarvittaessa hoitoa. On ikävä todeta, että tämä itsestään selvältä vaikuttava lapsen oikeus ei toteudu Suomessa mielenterveyspalvelujen osalta kaikilla lapsilla. Eilen eduskunnassa aloitettiin Terapiatakuu-kansalaisaloitteen käsittely. Kansalaisaloitteen allekirjoitti yli 52000 suomalaista. Se on suuri määrä. Mielenterveyshoitoon pääsyn ongelmat koskettavat laajasti suomalaisia.

Kuntaliiton vuonna 2018 tehdyssä lastensuojelukyselyssä palvelujen saatavuuden vaikeutuminen näkyy kyselyyn vastanneiden mukaan laajasti lasten tarvitsemissa palveluissa, erityisesti lasten mielenterveyspalveluissa. Kyselyssä yhteensä 13 prosenttia vastanneista arvioi myös, että lasten tarvitsemat mielenterveyspalvelut jäävät useimmiten lapsilta kokonaan saamatta ja 49 prosenttia vastanneista arvioi, että tarvittava palvelu on saatavilla, mutta prosessi on vaikea ja aikaa vievä.

Jos mielenterveyspalvelujen saatavuuteen ja hoitoketjujen toimivuuteen panostettaisiin varhaisessa vaiheessa, voitaisiin todennäköisesti monelta lapsen huostaanotolta välttyä. Hoitoon pääsyn vaikeudet kuormittavat koko perhettä, ja voivat ajaa koko perheen tilanteen epätasapainoon.

Noin kolmasosa lastensuojelun järjestäjäorganisaatioista arvioi sijoittavansa usein lapsia kodin ulkopuolisiin sijoituksiin siksi, että lapsen mielenterveyspalvelut eivät jostain syystä ole järjestyneet. Vajaa puolet suomalaisista asuu kunnissa, joissa näin tapahtuu. Tämä on hälyttävä sanoma, jonka pitäisi herättää kaikki päättäjät ja sosiaali- ja terveystoimen virkamiehet kautta Suomen. Toimitaanko enää lapsen edun mukaisesti, jos hoitoon ei pääse, järjestelmä on liian monimutkainen ja perhe ei saa riittävää tukea? Huostaanotetaanko Suomessa lapsia hoitoonpääsyn ongelmien takia? Tehdäänkö Suomessa itsemurhia hoitojärjestelmän toimimattomuuden takia ja ettei ihmiset saa apua ajoissa tai se ei ole ammattimaista ja osaavaa. Kyllä näin voi todeta. Minusta se on häpeällistä Suomessa, jossa pidämme itseämme korkeatasoisena länsimaisena lääketieteen maana!

Lasten erottamiseen vanhemmistaan pitäisi olla muut syyt kuin oman palvelujärjestelmämme toimimattomuus, joka ajaa ihmiset, lapset, aikuiset ja perheet mahdottomaan tilanteeseen. Seitsemän päivän perusterveydenhuollon hoitotakuu, ministeri Kiuru ei auta mielenterveysongelmista kärsivää, jos myös oikeanlainen hoito ei ala riittävän nopeasti ja pääsy itse hoitoon myös helpotu. Näen jopa vaarana, että kaikki paukut laitetaan 7 päivän hoitotakuun toteuttamiseen ja kontaktin saamiseen terveyskeskukseen, mutta itse hoito ei kuitenkaan käynnisty tai etene.

Ei riitä, että lapsi tai nuori laitetaan jonoon odottamaan hoitoon pääsyä toiseen paikkaan, vaan apua on annettava matalalla kynnyksellä ja lapsen ja nuoren luonnollisessa toimintaympäristössä. Tämä tarkoittaa, että mielenterveyspalveluita on vietävä sinne, missä lapset ja nuoret ovat, eli kouluihin ja opiskelijaterveydenhuoltoon. Lasten ja nuorten paikka ei ole jonossa, vaan kiinni elämässä.

Mielenterveysongelmat ovat myös suurimpia syrjäytymisen syitä. Nykytilanne on lasten, nuorten ja perheiden kannalta kestämätön.  Puuttumalla mielenterveyden häiriöihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, voidaan vähentää tilanteen pahenemista ja ehkäistä syrjäytymisen kierre.

Mielenterveyden Terapiatakuu -kansalaisaloitteella ehdotetaan lakimuutosta, jolla taataan kaikille nopea pääsy hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon. Kansalaisaloitteen ehdottama lakimuutos rakentaisi Suomeen tehokkaan mielenterveyshoidon perustason. Sosiaali- ja terveysministeriön palveluvalikoimaneuvosto (PALKO) on linjannut, että tutkimusnäyttöön perustuvia vaikuttavia psykoterapian muotoja tarjotaan myös julkisessa terveydenhuollossa. Terapiatakuun rahoituksen lisääminen budjettiin on perusteltua jo tämä sosiaali-ja terveysministeriön alaisen neuvoston linjaus huomioiden. Oikea-aikaisten mielenterveyspalveluiden on oltava yhdenvertaisesti jokaisen niitä tarvitsevan saatavilla.

Kokoomuksen omaan vaihtoehtobudjettiin sisältyy terapiatakuu, yhteensä 35 miljoonaa euroa. Terapiatakuu vahvistaisi nimenomaan mielenterveyshoidon perustasoa, ja hoitoon pääsyn yhdenvertaisuutta koko Suomessa. Perusterveydenhuoltoon sisältyy mielenterveyden häiriöiden soveltuva psykoterapia ja muu psykososiaalinen hoito. Kannatan kansalaisaloitetta terapiatakuusta lämpimästi. Toivottavasti hallitus näkee myös asian tärkeyden ja varmistaa riittävän rahoituksen terapiatakuun toteuttamiseksi. Terapiatakuun käynnistämisen voisi aloittaa esim.Uudellamaalta pilotoinnilla, jolloin saataisiin tietoa sen käytännön toteutuksen malleista ja vaikutuksista. Uudellamaalla olisi valmiudet lähteä nopeallakin aikataululla pilottiin. Näitä kokemuksia voisi hyödyntää sitten sen laajentamisessa koko Suomeen. Aikaa ei ole hukattavana. Jokainen päivä on jonossa olevalle tai vielä sen ulkopuolella olevalle tuskallisen pitkä. Nyt on aika toimia!

Hyvä mielenterveys kuuluu kaikille, ihan jokaiselle!

Mihin unohtui eläinten hyvinvointi?

Perjantai 18.10.2019

Lihansyönnistä on noussut viime päivinä taas hyvin värikästä keskustelua eri medioissa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistaman Ylvan päätös luopua naudanlihasta Unicafe-opiskelijaravintoloissaan kiihdytti keskustelua entisestään. Päätöstä perusteltiin ilmastosyillä. Naudanlihan tarjoamisen lopettaminen voi Ylvan mukaan pienentää sen ravintolatoiminnan raaka-aineiden hiilijalanjälkeä 11 %. Jatkossa kuitenkin ravintolat tarjoilevat porsaanlihaa ja kanaa.

Ihmettelen virinneessä keskustelussa kuitenkin suuresti sitä, että eläinten hyvinvointi tuntuu olevan sivuutettu yleisessä keskustelussa täysin. Esimerkiksi vihreät kiinnittävät kaiken huomionsa ilmastonmuutokseen, ja tuotantoeläinten elinolosuhteet ovat jääneet keskustelussa taka-alalle. Mitäpä, jos antaisimme ihmisten valita itse, mitä lautaselleen laittavat. Huolehditaan sen sijaan siitä, että ruoka on tuotettu lähellä, mahdollisimman luonnonmukaisesti ja oikeudenmukaisesti.

Itse kannatan kasvisten lisäämistä ruokavalioihimme terveydellisistä syistä, huomioiden kuitenkin ruokavalion monipuolisuuden ja sen sisältämän riittävän eri ravintoaineiden määrän. Lasten ja vanhusten ravitsemuksessa on huomioitava ruokasuositusten noudattaminen. Monipuolinen ruoka on varmin tapa varmistaa, että jokainen lapsi Suomessa saa esimerkiksi päiväkodissa ja koulussa ravitsemuksellisesti tasapainoisen aterian. Se voi olla joillakin lapsilla myös päivän ainoa kunnon ateria. Lasten ja vanhusten maitotaloustuotteiden käyttö on perusteltua, ja toivottavasti heidän ylitseen eivät kävele valtaa käyttävät aikuiset. Käyttämällä kotimaisia kasviksia, siipikarjaa, maitotuotteita, kalaa ja lihaa hiilijalanjälkemme pienenee luonnollisella tavalla, ja samalla varmistamme puhtaan ruokamme ja sen saatavuuden jatkossakin.

Toivoisin keskustelun suuntautuvan enemmän eläinten hyvinvointiin. Tällä saralla Suomessa on vielä valtava määrä työtä tehtävänä. Esimerkiksi siat ja lehmät elävät aivan liian usein epäinhimillisissä oloissa, vastoin omaa lajityypillistä käyttäytymistään. Porsivat siat suljetaan usein porsitushäkkiin, jossa ne eivät pääse liikkumaan kunnolla tai käyttäytymään lajilleen tyypillisesti. Emakolla on tarve rakentaa porsailleen pesää, mutta häkki estää sen liikkumisen samoin kuin emon ja porsaiden luonnollisen vuorovaikutuksen. Miltä luulet tuoreesta emakosta tuntuvan, kun se ei pääse hoivaamaan lajityypillisesti jälkikasvuaan? Noin puolet suomalaisista lehmistä elävät kytkettyinä parsinavetoissa. Pihattonavetoista ne eivät puolestaan välttämättä pääse koskaan ulkoilmaan.Tuotantoeläin on elävä olento, joka ansaitsee inhimillisen kohtelun elinaikanaan.

Rinteen hallitusohjelmassa todetaan seuraavasti: ”Asetetaan asiantuntijatyöryhmä selvittämään, miten voidaan tukea sika-alan tavoitetta porsitushäkeistä luopumiseksi. Uusien parsinavetoiden rakentamisesta luovutaan”. Mitään tekoja ei vielä ole eläinten hyvinvoinnin eteen näkynyt ja pahoin pelkään, ettei tällä hallituskaudella eläinten hyvinvoinnin eteen tehdä konkreettisia, nopealla aikataululla tapahtuvia päätöksiä.

Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa porsitushäkit on jo kielletty. Meidän tulisi ottaa tästä pikimmiten mallia, ja kieltää uusien porsitushäkkien rakentaminen ja aloittaa vanhojen korvaus. Parsinavetat puolestaan on jo kielletty Tanskassa ja Norjassa, ja näiden lisäksi Ruotsissa on kielletty uusien parsinavetoiden rakentaminen.

Eläinsuojelulain uudistamiseen on tartuttava mahdollisimman pian. Laki on jo kertaalleen valmisteltu. Nyt vielä siihen tarvitaan askel lisää kunnianhimoa, ja tiukennusta niin etenemme parempaan suuntaan. Meidän on nostettava tuotantoeläinten hyvinvointi pohjoismaiselle tasolle. Jokaisella eläimellä, myös tuotantoeläimellä, on oikeus tulla kohdelluksi inhimillisesti ja ilman ylimääräisiä kärsimyksiä. Miten kauan eläimet joutuvat vielä tätä odottamaan?

Ammattilaisia ja huippuosaamista ei synny ilman rahaa

Maanantai 16.9.2019 klo 15:12

Suomi pärjää maailmalla osaamisellaan. Tutkimus, kehittäminen ja uuden luominen on Suomen kaltaisen pienen maan tapa pärjätä maailmalla. Kilpailemme laadulla, emme volyymilla.

Meillä on huippuosaamista korkealaatuisesta koulutuksesta sekä tieteen ja teknologian saavutuksista. Meillä on tähän edelleen hyvät lähtökohdat, jos vain yliopistojen ja korkeakoulujen riittävästä rahoituksesta huolehditaan. Suomessa ongelmana on, että rahoitus elää neljän vuoden sykleissä vaalikausien mukaisesti. Korkeakoulut ja yliopistot tarvitsevat kuitenkin pitkäjänteisen suunnitelman rahoituksen turvaamiselle.

Tutkimukseen tehdyt investoinnit maksavat kyllä itsensä takaisin innovaatioiden luodessa talouskasvua ja työpaikkoja. Panostamalla tutkimukseen pidämme myös suomalaiset huippuosaajat Suomessa ja ehkäisemme aivovuotoa ulkomaille. Myös suomalaisilla tutkijoilla tulisi olla mahdollisuus tehdä omaa työtään kotimaassaan. Suomenhan pitäisi päinvastoin houkutella tutkijoita tänne, mikä vaatii niin ikään rahaa. Tiedettä ja tutkimusta ei synny tyhjästä. Sitä tehdään työllä, ja työstä pitää maksaa. Tutkijankin pitää elää.

Korkeakoulujen tärkeä tehtävä tutkimuksen ohella on kouluttaa eri alojen ammattilaisia. Suomessa on monta alaa, joilla on valtava työvoimapula. Usein nämä alat ovat myös hyvin kriittisiä yhteiskunnan toiminnan kannalta. Esimerkiksi sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, poliiseja sekä varhaiskasvatuksen opettajia tarvitaan merkittävästi lisää jo nyt, ja tarvitaan jatkossakin, jotta lakisääteiset palvelut pystytään turvaamaan.

Yliopistoille ja korkeakouluille on varmistettava riittävät resurssit laadukkaan koulutuksen järjestämiseksi. Opetusryhmiä ei voida kasvattaa enää ilman, että laatu kärsisi. Myös hallituksen tavoitteisiin pääsy vaatii koulutusresurssien nostoa. On aivan itsestään selvää, ettei esimerkiksi hoitajamitoituksen nosto käytännössä onnistu, jos koulutukseen ei suunnata riittävästi rahaa.

Ennen vaaleja nykyisistä hallituspuolueista muun muassa vihreät puhui koulutusmiljardista. Sittemmin hallitusohjelmaan kirjattiin yhteensä 60 miljoonaa euroa lisää korkeakoulujen perusrahoitukseen. Nyt keskustellaan sitten siitä, milloin jaetaan tämä 60 miljoonaa, joka on vain murto-osa siitä, mitä ennen vaaleja luvattiin. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa korkeakoulutukseen oli korvamerkitty vain 15 miljoonaa euroa, joista 10 miljoonaa yliopistoille ja 5 miljoonaa ammattikorkeakouluille. Tämä on vain neljäsosa hallitusohjelmassa luvatuista summista! Erityisesti jatkuvan oppimisen ja osaamisen päivittämisen mahdollisuuksia olisi lisättävä aloilla, joissa paine rakennemuutokselle on kova ja aloilla, joissa koulutustaso on matala. Jatkuvaan oppimiseen on hallitusohjelmassa varattu huolestuttavan vähän määrärahaa. Kyseessä on odotettu ja laajasti peräänkuulutettu reformi, jonka toteuttaminen uhkaa jäädä torsoksi.

Hallituksen on annettava korkeakouluille lupaamansa perusrahoituksen tasokorotus täysimääräisenä käyttöön heti ensi vuoden alusta ja korkeakouluille on annettava myös rahaa hallitusohjelmassa luvattuihin korkeakoulujen aloituspaikkojen määrän lisäämiseen. Tutkimus, kehitys- ja innovaatiorahoitus olisi tärkeää saada nostettua 4%:iin bruttokansantuotteesta. Tämä tarkoittaisi 300 miljoonan euron lisäpanostuksia tällä vaalikaudella. Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille on varmistettava työrauha ja mahdollisuus pitkäjänteiseen toiminnan suunnitteluun. Budjettiriihessä nähdään toteutuuko ennen vaaleja luvattu koulutusmiljardi tai kuinka paljon hallitus on valmis satsaamaan koulutukseen.

Opiskelijoiden hyvinvointia ei pidä vähätellä

Keskiviikko 10.7.2019 - Mia Laiho

Viime viikolla Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL aloitti huomiota herättävän, ja monia ärsyttäneenkin keskustelun opiskelijoiden toimeentulosta ja jaksamisesta. Oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa, niin tämä oli tärkeä ja ajankohtainen avaus, sillä esimerkiksi Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön vuonna 2016 teettämän kyselyn mukaan noin 30 prosenttia opiskelijoista kokee tai on kokenut psyykkisiä oireita kuten uupumusta, ylirasitusta ja stressiä. Tämä on hälyttävän suuri määrä ja tilanne vaatii konkreettisia toimia pikaisella aikataululla ja asiaan on suhtauduttava riittävällä vakavuudella.

Opiskelijoiden uupumukseen vaikuttavat useimmiten eniten rahahuolet, huoli opintojen etenemisestä, huoli työllistymisestä sekä yksinäisyys. Poliittisessa päätöksenteossa voidaan tehdä ratkaisuja, joilla osaltaan voitaisiin helpottaa opiskelijoiden ahdinkoa. Tärkeimpänä itse näen opiskelijoiden tulorajojen merkittävän korottamisen, jotta ahkeria opiskelijoita ei rangaista leikkaamalla heidän opintorahaansa. Työnteon pitäisi aina olla kannattavaa.  Ei pidä tuijottaa suoraan vain opiskelijoiden valmistumisaikoja. Opiskelun ja työn yhdistäminen sopivassa määrin huomioiden kuitenkin jaksaminen tuo hyvää käytännön kokemusta ja uutta motivaatiota opiskeluun ja auttaa opiskelijaa ymmärtämään teorian nivoutumisen käytäntöön. Tulorajojen korottaminen olisi myös valtiontalouden kannalta realistinen vaihtoehto, tuovathan opiskelijatkin verotuloja valtiolle. Opiskelijoiden rankaiseminen työnteosta onkin vanhanaikaista ja jättää huomioimatta opiskelijoiden yksilölliset erot, jotka voivat olla hyvinkin suuria.

On huolehdittava siitä, että opintorahasta, opintotuesta ja asumislisästä muodostuva opintotuki on riittävällä tasolla ja takaa jokaiselle opiskelijalle toimeentulon. Tällä hetkellä yksin asuvalle aikuiselle opintorahaa maksetaan 250,28 €/kk, jonka lisäksi hän voi nostaa lainaa 650 €/kk sekä saada yleistä asumistukea, jonka määrä riippuu asumismenojen suuruudesta ja omista tuloista. Yleisen asumistuen ulottaminen koskemaan myös opiskelijoita oli suotuisa ja järkevä ratkaisu edellisellä hallituskaudella. Se auttoi monen opiskelijan tilannetta, onhan vuokra maksettava kesäkuukausinakin, kun aktiivista opiskelua ei ole. Lainarahalla opintojen rahoittaminen on katsottu olevan investointi omaan tulevaisuuteen, ja opintotuki onkin siihen liittyen ollut perusteltua osaksi lainarahalla, jossa on vieläpä erittäin hyvät ehdot.  Jos kuitenkin työnteko on opiskelujen aikana hyvin vähäistä ja toimeentulo perustuu suurelta osin opintolainaan, on ymmärrettävää, että moni nuori vieroksuu opintolainan nostamista, erityisesti opintojen alkuvaiheessa. Niin minäkin tekisin. Nostin itse aikoinani opintolainaa, mutta aika vähäisessä määrin. Muuten olin töissä kesä-ja talvilomat, ja niillä rahoilla sain rahoitettua opiskeluja. Opiskelijaa kun ei houkuta tulevaisuudennäkymä, jossa valmistumisen jälkeen alat lyhentämään jopa kymmenien tuhansien opintolainaa, kun samaan aikaan myös esim. perheen perustaminen voi olla käsillä.

Opiskelijan tulee saada kuitenkin riittävästi taloudellista tukea tullakseen toimeen ja pystyäkseen opiskelemaan täyspäiväisesti. Tämä takaa mahdollisuuksien tasa-arvon, eli sen, että ihan jokaisella motivoituneella on Suomessa mahdollisuus suorittaa korkeakoulututkinto halutessaan. Opiskelijalla tulee olla myös oikeus nostaa omaa elintasoaan oman jaksamisensa mukaan työnteolla. Työntekoon tulisi aina kannustaa ja opiskelijoiden ei pitäisi joutua pelkäämään Kelan takaisinperintäkirjeitä, jotka voivat olla korkoinensa monen tuhannen euron suuruisia. Miksi opiskelijaa rangaistaan työnteosta? Keneltä se on poissa, jos opiskelut etenevät ja työ ja opiskelu on yhdisteltävissä järkevällä tavalla? Opintotukijärjestelmä vaatisi uudelleenarvion. Toivottavasti hallitus tarttuu tähän asiaan, jolla osaltaan voisimme kohentaa opiskelijoiden kokemaa stressiä ja ahdistusta toimeentuloon liittyen.

Toimeentulon lisäksi opiskelijoiden mielenterveys on merkittävä opiskelijoita kuormittava asia. Ensisijaisesti Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö YTHS huolehtii korkeakouluopiskelijoiden terveyspalveluista. YTHS perustettiin alun alkujaan huolehtimaan vieraalle paikkakunnalle muuttavien opiskelijoiden terveyspalveluista, sillä opiskelijat jäivät usein kirjoille kotipaikkakunnalleen ja näin ollen olivat sen terveydenhoitopiirissä. Nykyään kuitenkin ajat ovat muuttuneet, ja YTHS:n pitäisikin keskittyä vahvemmin juuri niihin palveluihin, joita opiskelijat eniten tarvitsevat, ja mielenterveyspalvelut ovat siinä merkittävässä roolissa. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuus Suomessa on ollut paikoin hävyttömän huonoa. Hoitotakuun kiristäminen lasten-ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta olisikin merkittävä parannus lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kun niihin panostetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, on yhä useammalla nuorella myös paremmat eväät ja työkalut kohdata myös jatko-opiskelun haasteita.

Ruotsin kirjoittamisen pakollisuus estää lukiopolun osalle nuorista

Maanantai 3.6.2019

Antti Rinteen hallitus julkisti tänään hallitusohjelmansa, jossa muun muassa linjattiin toisen kotimaisen kielen muuttamisesta pakolliseksi ylioppilaskirjoituksissa. Toinen kotimainen on ollut vapaaehtoinen vuodesta 2005 lähtien. Tällä hetkellä vain äidinkieli on pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa, ja sen lisäksi täytyy valita kolme seuraavista: toinen kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka ja reaaliaine. Suurimmalle osalle äidinkieli tarkoittaa suomea, ja toinen kotimainen ruotsia, sillä lukio-opiskelijoista pieni osa puhuu äidinkielenään ruotsia.

Suomessa on 290 000 ruotsinkielistä, eli noin 5,3 % koko väestöstä. Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, ja meidän täytyy turvata kaikille julkiset palvelut omalla äidinkielellään. Tämä ei kuitenkaan onnistu pakottamalla jo valmiiksi stressaantuneet lukiolaiset kirjoittamaan pakollinen ruotsi ylioppilaskirjoituksissa. Jos kielen opiskeluun täysin epämotivoitunut nuori pakotetaan kirjoittamaan ruotsi, voidaan olla varmoja, ettei tämä tule käyttämään ruotsia työelämässä. Ruotsi on ollut valinnainen aine melkein 15 vuotta, joten sen kirjoittamista ei kuitenkaan voisi asettaa kynnysehdoksi esimerkiksi korkeakouluihin, sillä se asettaisi opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan.

Osa ihmisistä on luonnostaan matemaattisia, osalle taas uusien kielten opiskelu on helppoa. Uudistuksen jälkeen monen, joille kielten opiskelu on vaikeaa, koko lukioaika vaikeutuu huomattavasti. Jo tällä hetkellä toista kotimaista kieltä täytyy opiskella viisi kurssia. Kaikkien kannalta olisi parempi, että opiskelija itse voisi valita ylioppilaskirjoitusten kirjoitettavat aineet omien jatkosuunnitelmien ja motivaation perusteella. Lukion pakolliset kurssit kuitenkin takaavat perusosaamisen niissä aineissa, joita yleissivistävässä lukiossa opiskelijan odotetaan oppivan, eli myös ruotsissa.

Jokaisella motivoituneella tulisi olla mahdollisuus ylioppilastutkintoon. Jos toinen kotimainen muutetaan pakolliseksi aineeksi, tämä mahdollisuus on vaarassa poistua. Esimerkiksi maahanmuuttajille englannin lisäksi kahden vieraan kielen opiskelu vaatii valtavasti voimavaroja. Jos opiskelija on valmiiksi parempi muissa aineissa, kuin kielissä, voi lukio-opiskelusta tulla käytännössä mahdotonta. Tilanne on hyvin huono myös heille, joilla on vaikeita oppimishäiriöitä.

Asiassa on kuunneltava myös lukiolaisia, joita muutos koskettaa. Esimerkiksi Suomen Lukiolaisten Liitto on jo ilmaissut huolensa yhä kuormittuneempien ja väsyneempien opiskelijoiden jaksamisesta. Tällä hetkellä toisen kotimaisen kielen kirjoittavat he, joita kieli oikeasti kiinnostaa. Mikäli kieli muutetaan pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksissa, suurelle osalle siitä tulee pakkopullaa. Tätä myötä myös kasvaa pelko siitä, että reputtaa kokeen kokonaan ja sitä myöden heikentää omia mahdollisuuksiaan päästä korkeakouluun.

Lukiolaiset ovat yhä väsyneempiä ja stressaantuneempia. Heillä on valtavat paineet selviytyä lukiosta kunnialla, sillä pääsykoeuudistuksen myötä ylioppilaskirjoitusten arvosanat määrittävät pitkälti oman tulevaisuuden. Onko oikein kuormittaa nuoria opiskelijoita enää yhtään enempää?

Positiivinen asenne opiskeluun tuottaa aina parhaita tuloksia. Jos haluamme saada Suomeen lisää ruotsintaitoisia ihmisiä, meidän tulee panostaa opiskelun mielekkyyteen ja motivoida opiskelijoita. Halu oppia lähtee aina ihmisestä itsestään, eikä sitä voida pakottaa ulkopuolelta. Ruotsin kielen pakollisuutta ei voida myöskään perustella jonkun ammattiryhmän omien työvoimapoliittisten pyrkimysten perusteella. Kyse on kuitenkin nuortemme tulevaisuudesta, ja yhdenvertaisten opiskelumahdollisuuksien tarjoamisesta ja mahdollisuuksista myös saavuttaa virallisia tutkintoja taustasta riippumatta.

Sote jäi poliittisen koplauksen jalkoihin

Perjantai 24.5.2019

Hallitusneuvotteluja vetävä demareiden Antti Rinne kertoi eilen, että hallitusneuvotteluissa on päädytty 18 maakunnan malliin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä. Piti hieraista korvia, että kuulinko todella oikein. Mitä uutta siinä on? Tähänkö ilmiöpohjaisessa pöydässä Säätytalolla lopulta päädyttiin toista viikkoa jatkuneiden keskusteluiden jälkeen? Samaan maakuntamalliin, jota aiemmin oppositiossa olleet puolueet Vihreät, Demarit, Vasemmistoliitto ja RKP ovat itse kritisoineet ja vastustaneet neliraajajarrutuksessa. Mukana on myös Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, joka kaatoi hallituksen viime vaalikauden loppumetreillä Sote- ja maakuntauudistuksen epäonnistumisen takia.

Hallituksen kaatuminen Suomessa on historiallisesti hyvin poikkeuksellinen tilanne ja Suomessa on hallituksen kaatamisesta lähtien ollut toimitusministeristö. Eduskuntavaaleissa Keskusta kärsi historiallisen vaalitappion menettäen eduskunnasta 18 paikkaa. Liekö sattumaa, mutta paikkoja menetettiin juuri sama määrä kuin mitä maakuntia oli aiemmassa esityksessä ja mitä nyt taas on suunniteltu. Kansa ilmaisi selvästi epäluottamuksensa vaaleissa Keskustaa kohti. Mutta mitä vielä. Suomessa kansan tahdolla ei ole merkitystä, kun hamutaan valtaa ja tehdään poliittisia lehmänkauppoja. Sanoisin, että historiallisen hallituksen kaatumisen ja Keskustan rökälevaalitappion jälkeen tehtiin vielä bonuksena tälle kaikelle historiallinen lehmänkauppa, koplaus Keskustan ja Demareiden välillä.

Jos hallitus muodostetaan nyt Säätytalolla olevista puolueista, Keskusta saa maakuntansa, mutta tämän kääntöpuolena tullaan näkemään valitettavasti tavallisten palkansaajien ja yrittäjien kukkaron keveneminen. Ja Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP kulkevat kiltisti Antti Rinteen talutusnuorassa, kun ministerinsalkut häämöttävät.  Täytyy muuten vielä ihmetellä, että sekä Rinteellä että muilla neuvotteluissa olevilla puolueilla Vihreillä, RKP:llä ja Vasemmistoliitolla oli pokkaa tulla täsmälleen saman maakuntamäärän suhteen ulos kuin aiemmin vastustamassaan sote-ja maakuntamallissa. Useat asiantuntijat ovat kuitenkin esittäneet kritiikkiä maakuntien suurelle määrälle. Ja suurten kaupunkien tarpeet, osaaminen ja jo olemassa olevat laajat hartiat on jätetty käytännössä huomiotta. Vihreät ja demarit kääntävät kaupunkialueiden äänestäjilleen tylysti selkänsä. Sitten ihmetellään, miksi ihmisiä ei kiinnosta politiikka ja miksi ihmiset eivät aktivoidu EU-vaaleihin. Eduskuntavaalien jälkeinen hallitusneuvotteluiden näytös Säätytalolta ei todellakaan ole ollut demokratiaa arvostavaa. Kuudessa suurimmassa kaupungissa asuu yli kolmasosa Suomen väestöstä. Kaupungistumiskehitystä ei voida estää, mutta Säätytalolla nyt olevat puolueet ovat sivuuttaneet kylmästi näiden kaupunkien ja asukkaiden tarpeet kylmästi. Valtion tulee turvata kaikille Suomessa asuville lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut asuinpaikasta riippumatta. Se tulee tehdä parhaalla mahdollisella tavalla yhdenvertaisuuden ja kustannusten hallinnan kannalta. Esitetty 18 maakunnan malli ei ole sitä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen tällä vaalikaudella olisi ollut tärkeää lähteä sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeiden pohjalta. Nyt jälleen kerran aletaan rakentamaan muuta hallintoa maakuntavaaleineen ja verotusoikeuksineen. SOTE tulee eittämättä jäämään hallinnon muodostamisen jalkoihin. Eikö mitään ole otettu opiksi? Minua harmittaa erityisesti se, että kun jatkamme tätä loputtoman hallinnon valmistelua, siihen menee tuhottomasti rahaa ja ihmisten työaikaa. Nämä kaikki resurssit voitaisiin käyttää ihmisten hoitoon pääsyn parantamiseen, peruspalveluiden vahvistamiseen ja hoitajien ja lääkäreiden ja muun henkilökunnan lisäämiseen. Asiakkaat ja potilaat jäävät valitettavasti taas nuolemaan näppejään. Ja työntekijöiden epävarmuus jatkuu.

Velkanapin painaminen on vastuunpakoilua

Perjantai 10.5.2019 klo 8:39

Nyt on yö nukuttu eilisen politiikan aktiivipäivän jälkeen. Hallitustunnustelija Rinne SDP:stä ei halunnut Kokoomusta mukaan hallitusneuvotteluihin. Hänen ratkaisuun on nyt tyytyminen. Tottakai siihen liittyi harmistusta, mutta se on kuitenkin ohimenevää. Päällimmäisenä itselläni on huoli Suomen tulevaisuudesta ja mihin suuntaan Suomea ollaan viemässä mahdollisen muodostuvan uuden sosialistihallituksen toimesta. Erityisesti talouden vakaus, puolustuspolitiikka, maakuntahallinto, turvapaikkapolitiikan höllentäminen ja lapsillemme sysättävän velkataakan näkymät aiheuttavat huolta.

Demareiden kanssa meillä oli hallitustunnustelukysymysten osalta monia asioita, joista olisimme todennäköisesti löytäneet yhteisiä linjauksia, mm, sosiaali-ja terveydenhuollon, koulutuksen, ja kaupunkipolitiikan saralla.  Kokoomus olisi ollut valmis neuvottelemaan asioista, mutta lähdimme siitä, että talous-ja työllisyyspolitiikan pitää olla vastuullista. Siihen se sitten heti tyssäsi. Tilanne on siinä mielessä erikoinen, että Kokoomuksella olisi ollut samalla tarjota ratkaisumalli palveluiden rahoittamiseen.  Kysehän ei ole vastakkainasettelusta, vaan nimenomaan siitä, että haluamme turvata hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.

Kyse on meidän yhteisten verorahojen hoidosta, ja Suomen tulevaisuudesta.  Suomen velkaantumista ei voi lisätä, vaan edellisellä hallituskaudella saatu talouden korjausliikkeen suunta pitäisi nyt saada pysymään oikealla uralla. Jos nyt taas uudelleen lisätään velkaa, Suomen talouden kehityssuunta ottaa melkoisen askeleen taaksepäin. Ylivelkaantuminen ajaa ihmisen ahdinkoon kotitalouksissa, ja sama uhka on myös valtion taloudessa, kun eletään yli varojen. Jos ihminen on velkaantunut, niin emmehän neuvo häntä ottamaan lisää velkaa, vaan pitää yrittää järjestää tilannetta niin, että velkaa saadaan lyhennettyä tai vähintäänkin ettei sitä oteta lisää. Suomikaan ei voi ajautua pahenevaan pikavippien kierteeseen. Sen takia meidän tulee tehdä vastuullista ja tulevaisuuteen katsovaa talous-ja työllisyyspolitiikkaa. Vain siten voimme kestävällä tavalla turvata ihmisten palvelut, oli sitten kyse sosiaali-ja terveydenhuollosta, opetuksesta, koulutuksesta, turvallisuudesta tai muista yhteiskunnan palveluista. Olisi epäreilua syödä leipää lastemme suusta ja siirtää heidän harteille ongelmia, jotka pitäisi ratkaista jo nyt.

Joku kommentoi minulle twitterissä että rahaahan saa lisää vain nappia painamalla. Valitettavasti hän vaikutti olevan tosissaan. Kommentti kertoo huolestuttavalla tavalla siitä, miten vieraantuneita osa yhteiskunnassa on yrittämisestä, työnteosta ja omasta vastuusta oman talouden hoidossa. Toivottavasti tuleva hallitus on kuitenkin valmis katsomaan totuutta silmiin, eikä paina vain velkanappia, ja käännä katsetta tosiasioista muualle. Kestävä taloudenhoito ja Suomen asioiden hoito ei voi perustu velalle, vaan ratkaisujen hakemiselle, joissa avainasemassa ovat ensijaisena työllisyyden parantamiseen tähtäävät toimenpiteet ja työntekoon kannustava veropolitiikka.

Kun tuleva hallitus jatkossa lupaa sinulle jotain, niin kysäisepä samalla mistä rahat otetaan. Eikä sitten kannata tyytyä epämääräiseen tulevaisuusinvestointivastaukseen, joka käytännössä tarkoittaa lisää velanottoa. Vaadi perustellumpia vastauksia. Velan lisääminen ei ole ratkaisu, vaan se tarkoittaa käytännössä vastuun pakoilua. Kaupastakaan ei osteta enempää kuin on itsellä on rahaa. Näin ainakin olen omille lapsilleni opettanut.

Valtuustoaloite Laaksolahden jääurheilutoiminnan säilyttämiseksi

Maanantai 29.4.2019

VALTUUSTOALOITE LAAKSOLAHDEN JÄÄURHEILUTOIMINNAN SÄILYTTÄMISEKSI

Me valtuutetut esitämme, että Laaksolahden urheilupuistoa kehitetään niin, että kaupunki pystyy takaamaan alueen jääurheilutoiminnan jatkamisen myös jatkossa.

Uusimmat esitetyt suunnitelmat Laaksolahden urheilupuiston kehittämiseksi tulisivat käytännössä lopettamaan jääurheilutoiminnan Laaksolahdesta ja näin koko Pohjois-Espoon alueelta. Tämä ei missään suhteessa tue kaupungin tavoitteita olla ympäristöystävällinen tai taata kaupungin eri alueille yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa.

Vuoteen 2010 saakka Laaksolahdessa oli käytännössä yhteensä kaksi jäähallia (kaksi kaukaloa). Toisen hallin sulkeuduttua kattorakenteissa ilmenneiden ongelmia vuoksi, ainoaksi jäähalliksi on jäänyt vanha harjoitushalli. Tämän toiminta voi sellaisenaan jatkua 2020 alkupuolelle saakka. Kaupungin suunnitelmissa on tämän jälkeen korvata halli pelkällä ulkoluisteluradalla ja keskittää jääurheilutoimintaa Latokaskeen, Matinkylään ja Espoonlahteen. Laaksolahden urheilupuiston painopistettä kaupunki haluaa ohjata enemmän niin sanottuun vapaa-ajan liikuntaan.

Tämä on täysin käsittämätöntä koko Pohjois-Espoon kannalta. Alueella toimii useita jääurheiluseuroja ja ryhmiä, jotka käyttävät Laaksolahden jäähallia. Espoon Kiekkoseuralla on kilpailu ja harrastustoimintaa niin aikuisten jääkiekossa, tyttöjen ja poikien jääkiekossa sekä ringetessä. Myös taitoluisteluseurat ovat käyttäneet Laaksolahden hallia. Tällä nykyisellä suunnitelmalla olla rakentamatta jäähallia Laaksolahteen kaupunki haluaa ohjata noin tuhannen lapsen ja nuoren harrastamisen kymmenien kilometrien päähän pohjois-Espoosta etelä-Espooseen, jonne julkisilla kulkeminen on huonojen yhteyksien vuoksi lähes mahdotonta. Käytännössä tämä johtaisi siihen, että jääurheilun harrastajat tulisivat ohjautumaan etelä-Vantaan sekä Kauniaisten seuroihin, joissa on tarjota lähiliikuntapaikka.

Me valtuutetut vaadimme, että Laaksolahden urheilupuiston uusimpaan suunnitelmaan lisätään vahva painopiste jääurheiluun. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhan jäähallin sulkeuduttua parin vuoden sisällä tilalle rakennetaan uusi jäähalli.  Tähän on budjetoitava varat heti seuraavaan budjettiin. Perustamme vaatimuksemme Espoo liikkuu periaatteen pohjalle, jossa halutaan taata lasten ja nuorten yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa kaikkialla Espoossa. Toisekseen ratkaisu, jossa lähiliikuntapaikkoja näin suurilta alueilta ja seuroilta suljetaan tulisi lisäämään entisestään yksityisautoilua, jota emme voi missään olosuhteissa hyväksyä.

Mia Laiho (kok) ja Riikka Pakarinen (kesk) 

Turvapaikat ensisijaisesti hädässä oleville lapsille ja perheille

Keskiviikko 20.2.2019 klo 14:40

Kokoomuksen tänään julkaisema Turvapaikkapoliittinen ohjelma on hyvä osoitus Kokoomuksen järkiperusteisesta turvapaikkapolitiikasta: jokaisella hätää kärsivällä tulee olla mahdollisuus hakea turvapaikkaa, mutta järjestelmä ei voi olla sellainen, että sitä voi käyttää väärin perustein hyväksi.

Turvapaikkapolitiikka tarvitsee toimia niin EU:n kuin Suomenkin tasolla. Meidän on pyrittävä tilanteeseen, jossa perustetaan yhteisiä ulkorajakeskuksia unionin ulkorajoille sekä niin sanottuja maahantulokeskuksia EU:n rajojen sisälle. Turvapaikkahakemukset käsiteltäisiin näissä keskuksissa, jolloin Suomeen saavuttaessa voidaan ryhtyä jo suoraan aktiivisiin kotouttamistoimenpiteisiin raskaan ja yhteiskunnalle kalliin systeemin sijaan.

Järjestelmä ehkäisisi turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä. Tästä mallista hyötyvät eniten todellista hätää kärsivät, mutta se luo paremmat edellytykset oikeudenmukaiselle ihmisten kohtelulle ja kustannusten hillitsemiseksi. EU-tasoiset yhteiset ratkaisut ovat enemmän kuin perustellut ja tarpeen. Henkilöt, joille ei myönnetä turvapaikkaa pitäisi palauttaa lähtömaihin mahdollisimman nopeasti. Tällöin vältyttäisiin myös laittomista maassa olijoista, ja siihen liittyvistä ongelmista, mm. rikollisuudelta.

Vuoden 2015 turvapaikkatulvan yhteydessä usein matkalle lähti pääsääntöisesti vain nuoret miehet, mikä heikentää entisestään naisten ja lasten huonoa asemaa hätää kärsivissä maissa.

Tällä hetkellä turvapaikkahakuprosessin ongelma on, että joukossa on merkittävä osa on heitä, jotka eivät todellisuudessa tarvitse turvapaikkaa. Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen he voivat jäädä oleskelemaan uusintahakemuksen verukkeella tai jopa laittomasti. Tällainen järjestelmän väärinkäyttö vie suoraan resursseja esimerkiksi hädässä olevien lasten ja perheiden auttamiselta.

Painopiste on siirrettävä omaehtoisesta turvapaikan hakemisesta suoraan pakolaisleireiltä ottamiseen. Näin voisimme kohdentaa avun juuri kipeimmin sitä tarvitseville, erityisesti lapsille ja perheille. Oleellista meidän omassa turvapaikkaprosessissamme on, että käsittelyajat on saatava selvästi lyhyemmiksi, vastaanottokeskusten perehdyttämistoimenpiteisiin on osallistuttava, ja uusintahakemuksen tekeminen pelkästään palauttamisen ehkäisemiseksi ei saa vaikuttaa palautuksen toimeenpanoon. Tärkeää olisi myös, että pysyvä oleskelulupa voidaan myöntää vain henkilöille, jotka eivät uhkaa yleistä turvallisuutta.

Turvapaikan saavat on tärkeä saada tiiviiseen kotouttamisprosessiin Suomeen integraation helpottamiseksi. Lasten kohdalla edellytykset kotoutumiselle ovat usein parhaimmat, kun ympäristö tukee kotoutumista. Myös koko perheen kielen oppiminen on oleellista integraation onnistumisen kannalta. On tärkeää myös että Suomen kulttuuri ja meidän tavat ja perinteet tulevat myös turvapaikanhakijalle tutuksi, sillä ne ovat olennainen osa kulttuuriamme ja sen ymmärtämistä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuhe vanhusten hoidon tilasta

Keskiviikko 6.2.2019 - Mia Laiho

Välikysymys vanhusten hoidon tilasta 6.2.2019

Kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuhe

Arvoisa puhemies,

Ikäihmisiin kohdistuneet laiminlyönnit vanhustenhoidossa ovat järkyttäneet meitä kaikkia. Muiden ihmisten avun ja hoivan varassa olevien ihmisten perustarpeiden laiminlyöminen on epäinhimillistä ja tuomittavaa.

Jokaisen vanhuksen on voitava luottaa siihen, että hän saa laadukasta ja inhimillistä hoivaa. Siksi palvelurakenteemme ja hoitokulttuurimme on oltava sellainen, ettei epäinhimilliselle kohtelulle anneta sijaa. Kokoomus vaatii, että vanhusten palvelujen rakenteet, toimintatavat, valvonta ja henkilöstön määrä laitetaan kuntoon. Meille ei riitä pelkkä henkilöstömitoituksen tarkistaminen. Nyt tarvitaan suurempi remontti!

Suomeen tarvitaan Kokoomuksen esittämä hoivatakuu, joka tarkoittaa sitä, että jokaiselle vanhukselle turvataan yksilöllisistä tarpeista lähtevät riittävät ja laadukkaat palvelut oikea-aikaisesti. Vanhuksen tarvitsemat palvelut on varmistettava nykyistä lyhyemmän määräajan puitteissa.

Vanhuspalvelulain velvoittavuutta on siis lisättävä. Siksi kokoomus vaatii, että hallituksen käynnistämä valmistelutyö arvioi vanhuspalvelulain kokonaisuuden, ei vain mitoitusta.

Ongelmia on sekä julkisissa että yksityisissä vanhuspalveluissa. Kaikkiin epäkohtiin on suhtauduttava vakavasti. Samalla on muistettava, että valtaosassa vanhustenhoidon yksiköistä tehdään hyvää ja arvokasta hoitotyötä sitoutuneesti ja suurella sydämellä.

moni kunta ei nykyisellään selviä velvoitteistaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjänä ja tilanne on johtanut osaamattomiin kilpailutuksiin. Vanhustenhoidossa tapahtuneet laiminlyönnit ovat siitä valitettava osoitus. Hintoja on kilpailutuksissa poljettu laadun kustannuksella. Häviäjiä tässä ovat sekä ikäihmiset että liian tiukoille joutunut hoitohenkilökunta.

Nykyinen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistapa on tullut tiensä päähän ja tarvitaan sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus ja nykyisiä kuntia laajemmat alueet järjestämään palvelut. Vanhuksilla ja omaisilla pitää olla mahdollisuus valita, missä hoivapaikassa haluaa asua elämän loppuvuodet. Tämä pakottaa palveluntuottajat paremman laadun tavoitteluun.  

Kokoomus vaatii, että vanhuspalvelulaki arvioidaan uudelleen, sen sisältöä tarkennetaan, sen sitovuutta lisätään ja valvontaa tiukennetaan.

Emme saa unohtaa sitä vanhusväestöä, joka asuu kotona ja on kotiin tuotavien palveluiden tai omaishoitajan tuen varassa. Kokoomus haluaa, että vanhukset saavat yhdenvertaisesti tarvitsemansa hoivan riippumatta siitä asuvatko he kotona vai ympärivuorokautisten palveluiden piirissä.  Ja heitä kaikkia varten tarvitsemme lisää hoitajia.

Kokoomus haluaa, että lakiin kirjoitetaan perusteet hoidettavien avun tarpeen huomioivalle hoitajamitoitukselle. Esitämmekin valtakunnallisen hoitoisuusmittarin käyttöönottoa ja velvoittavuutta lakiin.

Valtakunnallisen hoitoisuusmittarin avulla huomioidaan vanhusten yksilöllisen hoidon, hoivan ja kuntoutuksen tarve. Henkilöstön määrä ja osaaminen voidaan siten kohdentaa joustavasti hoidettavien hoidon tarpeen ja muiden mitoitukseen vaikuttavien tekijöiden mukaan.

Vanhuksillamme on myös oikeus luottaa siihen, että hoitaja on ammattitaitoinen ja alalle soveltuva. Henkilökunnalla on oltava oikeus osaamisensa ylläpitoon ja kehittämiseen, sekä hyvään johtamiseen ja työhyvinvointiin. 

Kokoomus haluaa, että ikäihmisten toimintakyvyn säilyttäminen huomioidaan ennaltaehkäisevissä ja muissa yhteiskunnan palveluissa, varmistetaan kuntouttavat palvelut kaikissa palveluissa yhteistyössä omaisten ja järjestöjen kanssa.  

lisäksi hyvä lainsäädäntö tarvitsee tuekseen vahvan valvonnan. Puhemies Risikon aloitteesta kokoomus lisäsi tämän vuoden budjetissa eduskunnan oikeusasiamiehen voimavaroja. Oikeusasiamies toimivaltuuksineen valvoo ja edistää jatkossa kattavammin ikäihmisten oikeuksia ja etua vanhustenhuollossa ja muualla yhteiskunnassa. Niin ikään kuntien valvontaa, sekä aluehallintavirastojen ja Valviran suorittamaa valvontaa on tarpeen tehostaa. Sekä oikeusasiamies että valvontaviranomaiset tarvitsevat toimintansa vahvistamiseen asianmukaiset resurssit. 

Jokaisen vanhuksen on voitava luottaa siihen, että hän saa laadukasta ja inhimillistä hoivaa ja hoitoa. Tämä onnistuu vain päätöksentekijöiden ja asiantuntijoiden yhteistyöllä. Parhaat ratkaisut syntyvät huolellisella valmistelulla ja tutkittuun tietoon perustuen, sekä hoitohenkilökuntaa, ikäihmisiä ja heidän omaisiaan kuullen. Ikäihmiset ansaitsevat vain parasta.

Vanhustenhoidossa nykytilanne on kestämätön

Tiistai 29.1.2019 - Mia Laiho

Viime päivinä otsikoihin on noussut laajasti vanhustenhoidon ongelmat ja toimintatavat yksityisessä hoivayrityksessä. Toiminta ei ole mitenkään hyväksyttävää. Aiemmin syksyllä esillä olivat lastensuojelun laitoksiin sijoitettujen lasten huolenpidon ongelmat. Myös vammaispalveluissa on kilpailutusten myötä ollut monia ongelmia. Kun ongelmia nousee esille, syytöksiä alkaa lennellä ilmaan, ja tilanne usein kärjistyy vastakkainasetteluksi julkisen ja yksityisen toiminnan välille. Vastakkainasettelu ei kuitenkaan johda mihinkään, sillä kaikki tiedämme että on sekä hyvin että huonosti palveluja tuottavia sekä julkisia että yksityisiä toimijoita.

Nykyisin sosiaali-ja terveyspalveluita järjestää vajaa 300 kuntaa ja kuntayhtymää. Monet kunnat ovat ostaneet hoivapalveluja yksityisiltä palveluntuottajilta. Palveluiden hankkiminen ostopalveluna ei kuitenkaan tarkoita kunnan valvontavastuun poistumista. Kunta on vastuussa asukkaiden lakisääteisten palveluiden asianmukaisesta ja laadukkaasta hoidosta.  Kunnan lisäksi myös aluehallintovirastot ja Valvira valvovat niiden toimintaa. Kokoomus on esittänyt että jatkossa myös oikeusasiamies saataisiin valvomaan vanhusten oikeuksien toteutumista, ja sitä varten onkin jo vuodelle 2019 osoitettu resursseja.

Nykytilanteen ongelmat ovat monisyisiä. Merkittävä asia on puutteellinen palveluiden hankinta-ja kilpailutusosaaminen kunnissa. Monissa, erityisesti pienemmissä kunnissa, ei ole osaamista ja taitoa tehdä laadukkaita ja sopimusteknisesti ja sisällöllisesti laadukkaita kilpailutuksia ja hankintoja. Kun ongelmia ilmenee, huomataan sopimuksen puutteet, ja ei ole osaamista tai uskallusta puuttua tarpeeksi tiukasti sopimusrikkomuksiin. Nykymalli muistuttaakin villiä länttä, joka on otollinen maaperä suurille hoivayrityksille hyödyntää sekavaa tilannetta, joka ei tunnu olevan kenenkään vastuulla. Mitä pidempään nykyiset sekavat ja monin paikoin osaamattomat hankinnat jatkuvat ihmisten elämän tärkeillä palveluilla, tilanteeseen ei saada muutosta. Mitä pidempään Suomessa poliittisesti ei saada tehtyä päätöksiä sosiaali-ja terveyspalveluiden järjestämisestä, yksityiset terveys-ja hoivajätit jatkavat kasvuaan. Tämä kaikki sen takia ettei saada poliittisesti ratkaistua yli 10 vuoden vatuloinnin jälkeen miten Suomessa järjestetään sosiaali-ja terveydenhuolto. Samanaikaisesti henkilöstö yrittää tehdä työtänsä arvojen ja todellisuuden välisessä ristiriidassa. Ei ihme, että henkilökunta uupuu ja äänestää jaloillaan. 

Hoidon laatuun vaikuttavat oleellisella tavalla henkilöstön sitoutuminen, työhyvinvointi, täydennyskoulutus, asianmukaiset asiakkaiden tarpeiden mukaiset resurssit ja hyvä johtaminen. Henkilöstöstä huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä hoivapalvelumme nojaavat henkilöstön työpanokseen. Pääsääntöisesti mitä paremmin huolehdimme henkilöstöstämme, ja johtaminen on kunnossa, sitä laadukkaampaa hoitoa vanhukset saavat. Hyvinvointivaltiossa hoivan tarpeessa olevien asukkaiden on voitava luottaa siihen, että heistä pidetään huolta, olivat he sitten lapsia, vanhuksia, vammaisia tai muuten hoivan tarpeessa olevia. 

Sosiaali-ja terveyspalvelujen uudistaminen on välttämätöntä sillä tarvitsemme vahvempia palveluiden järjestäjiä ja laadukkaita ja turvallisia palveluita yhä ikääntyvälle väestöllemme.  SOTE-uudistuksen sisältämä henkilökohtainen budjetti mahdollistaa asiakkaan tuomisen palvelujen keskiöön. Kun vanhuksella on mahdollisuus valita eri hoivapaikkojen välillä, parhaat hoivapaikat selviytyvät ja laatuun on panostettava. Valvonnan keskittämisellä valvonnan määrään ja suunnitteluun on samalla paremmat lähtökohdat.Tarvitsemme myös ihmisten ulottuville avointa ja julkista tietoa palvelujen laadusta ja sisällöstä sekä vertailukelpoisia laatumittareita. Niissä palveluissa, joissa käytetään verorahaa, on päätöksenteon ja laadunhallinnan oltava avointa ja läpinäkyvää.

Meidän päättäjien on pystyttävä tekemään päätöksiä sosiaali-ja terveydenhuollon järjestämisen osalta. Julkisesti rahoitettujen lakisääteisten palveluiden järjestäminen on saatava laajemmille ja osaavammille hartioille. Nykytilanne ei vain voi jatkua, jos tunnemme vastuumme asukkaiden asianmukaisesta ja inhimillisestä palveluiden järjestämisestä. Epävarmuus tulevasta on poissa sekä henkilöstön että palvelujen tarvitsevien hyvinvoinnista ja palveluista.

US: Lääkärin asemaa ei saa käyttää väärän tiedon levittämiseen

Torstai 20.12.2018 - Mia Laiho

Helsingin Sanomat julkaisi viikonloppuna huomiota herättäneen artikkelin lääkäri Antti Heikkilän kirjasta ”Lääkkeetön elämä”. Artikkelissa tuotiin kattavasti ilmi lukuisia asiavirheitä, joita kirja sisältää. Osa virheistä on niin merkittäviä, että ne voivat vaikuttaa peruuttamattomalla tavalla ihmisten terveyteen ja olla terveydelle vahingollisia.

Kirjassaan Heikkilä muun muassa kyseenalaistaa nykyajan lääketieteen sytostaattihoitojen toimivuuden. Tämä on erityisen vaarallista kuultuna lääkärin suusta. Jos ihmiset uskovat Heikkilän neuvoja ja jättävät esimerkiksi paranemisen kannalta välttämättömät syöpähoidot välistä, tällä voi olla ihmisen kannalta merkittäviä seurauksia.

On erittäin vastuutonta levittää virheellistä terveystietoa lääkärin roolissa. On myös vähintään eettisesti ja moraalisesti arveluttavaa edesauttaa tällaisen tiedon levittämistä, kuten Heikkilän kirjan kustantaja on tehnyt.

Heikkilän vaihtoehtoiset näkemykset eivät sinällään ole uusi ilmiö. Tieteeseen perustumattomat, kokemusperäiset uskomus- ja vaihtoehtohoidot ovat yleistyneet Suomessa huolestuttavan paljon. Tästä kertoo myös taannoinen rokotekeskustelu, jota käytiin Pohjanmaalla lisääntyneestä rokotevastaisuudesta. Uskomus- ja vaihtoehtohoidoilla voidaan saada aikaan merkittävää haittaa sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla. 

Suomeen tarvitaan uskomus- ja vaihtoehtohoitoja säätelevä laki. Edustajakollegani Sari Raassina on tehnyt lakialoitteen terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta. Lakimuutoksella estettäisiin vaarallisten vaihtoehtohoitojen käyttö tiettyjen ryhmien, kuten lasten ja syöpäsairaiden ihmisten, kohdalla. Onkin aika saada tolkkua uskomus- ja vaihtoehtohoitojen käyttöön.

Ihmisten terveys ei ole leikin asia. Menetettyä terveyttä ei saa takaisin, ja seuraukset tahallisesta lääketieteellisesti väärästä hoidosta voivat olla kohtalokkaat. Kun terveystieto verhotaan lääkärin takkiin, on oltava erityisen huolellinen tiedon sisällön suhteen. Lääkärin potilaan hoitoa ja tutkimuksia koskevien ratkaisujen tulee olla eettisesti hyväksyttäviä ja lääketieteellisesti perusteltuja. Vahingollisella toiminnalla ei saisi tehdä bisnestä, kuten Heikkilä ja kustantaja ovat nyt tehneet. Vastuullisuudesta voi kiittää kuitenkin osaa kaupallisia toimijoita S-ryhmää ja Keskoa, jotka tänään ilmoittivat vetävänsä Heikkilän kirjat myynnistä. Tämän ne tekivät huolimatta siitä, että kirjalla olisi todennäköisesti kysyntää joulumarkkinoilla syntyneen julkisuuskohun myötä. Heille hatun noston paikka.

Tartuntavaarallisten tautien rokotukset ovat osa kansalaisten turvallisuutta

Sunnuntai 2.12.2018 klo 22:20 - Mia Laiho

Pohjanmaalla on meneillään tuhkarokkoepidemia, joka liittyy alueen matalaan rokotuskattavuuteen. Siellä rokotuskattavuus on ollut maan alhaisimpia, ja Luodon kunnassa jopa reilun 70 prosentin tasolle. Asiaan ei ole saatu jo usean vuoden jatkuneesta valistuksesta huolimatta parannuksia. Asiantuntijat ovat sanoneet, että oli vain ajan kysymys, kun epidemia syntyisi. Voikin syystä kysyä, miksi asialle ei ole jo aiemmin tehty jotain? Eihän voida vain vuodesta toiseen seurata matalia rokotuslukuja ja toivoa parasta.  Ja nyt epidemian aikaan rauhoitellaan, että epidemia jää paikalliseksi. Niin todennäköisesti jääkin ja hysteriaan ei ole aihetta. Mutta asiaa ei voi jättää uinumaan odottamaan taas seuraavaa epidemiaa. Se on kuin ongelman lakaisemista maton alle.

Kun rokotuskattavuus ei ole riittävä, vaaraan joutuvat erityisesti ne pienet vauvat, joita ei ole voitu vielä rokottaa tai ne ihmiset, joilla on jokin vakava allergia tai perussairaus, mikä estää heitä saamasta rokotusta. Rokotuskattavuuttahan ei koskaan saada 100%:iin johtuen siitä, että ihan kaikille rokotusta ei voida antaa johtuen lääketieteellisistä syistä. Laumasuoja riittäisi kuitenkin heidän suojaksi, mutta suoja pettää, kun joukkoon tulee ns ”vapaamatkustajia”, jotka eivät vain syystä tai toisesta halua rokotuttaa lastansa.  Heidän takiaan rokotuskattavuus laskee. Kun ohjauksella, valistamisella ja neuvonnalla ei ole saatu riittäviä tuloksia aikaan, on harkittava muita, tehokkaampia keinoja. Vanhempien omat aatteelliset syyt eivät saisi olla syy lapsen rokotuksen kieltämiseen vaan siihen pitäisi olla aina lääketieteellisesti perusteltu syy.

Kaikki Suomen rokotusohjelman rokotukset ovat tarkoin tutkittuja, turvallisia ja perheille myös ilmaisia. Pienten lasten kohdalla meillä on erinomainen neuvolajärjestelmä, jossa rokotukset saadaan hyvin teknisesti ja turvallisesti toteutettua. Lapsen rokotussuojaa voidaan tarvittaessa edelleen täydentää koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

Suomessa rokotukset ovat perustuneet vapaaehtoisuuteen ja suurin osa vanhemmista ymmärtää rokotusten tärkeyden. On kuitenkin nurinkurista, jos lapsen vanhemman rokotekielteisyys voi vaarantaa oman lapsensa ja muiden ihmisten terveyden. Erityisen merkittäväksi tämä nousee yleisvaarallisten ja herkästi tarttuvien tartuntatautien kuten esim. tuhkarokon kohdalla. On lapsen edun mukaista, että hän saa tarpeelliset rokotukset ja saa elää ympäristössä, jossa riski yleisvaarallisiin tartuntatauteihin on minimoitu hyvällä väestön rokotussuojalla.

Kaikkien lasten vanhempien tulee voida luottaa siihen, että päiväkodin ja koulujen turvallisuudesta on huolehdittu, myös tartuntatautien osalta.

Hyvinvointivaltiossa on paljon yksilön oikeuksia. Mutta kaikki tiedämme, että hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee toimiakseen myös sääntöjä. Onhan meillä esim. monia eri sääntöjä liikenneturvallisuuteen, paloturvallisuuteen ym. liittyen. Tartuntavapaa ympäristö on myös osa ihmisten turvallisuutta. Suomi on sitoutunut YK:n lastenoikeuksien sopimukseen. Siinä sitoudutaan siihen, että lapsi saa elää turvallisessa ympäristössä. Yleisvaarallisten tartuntatautien osalta on sekä lapsen että päiväkoti-ja koulukavereiden että ihmisten edun mukaista, että lapsi saa tarvittavat rokotukset. Voiko vanhemman rokotekielteisyys todella kävellä lapsen edun ja yleisen turvallisuuden edun yli?

Tartuntalain mukaan ihminen voidaan eristää tarvittaessa pakkotoimin, kun hän on sairastunut tai altistunut yleisvaaralliselle tartuntataudille. Tämä koskee myös siis niitä ihmisiä, jotka ovat ikään kuin sivullisia, mutta sattuneet olemaan esim. samassa lentokoneessa, päiväkodissa tai koulussa kuin sairastunut henkilö. Siinä vaiheessa itsemääräämisoikeutta ei enää kyseenalaisteta yleisen turvallisuuden takia. Mutta silloin kun on kyse turvallisuuden ennaltaehkäisystä, itsemääräämisoikeus nousee keskusteluissa vastaan. Onkin perusteltua keskustella missä menee itsemääräämisoikeuden rajat herkästi tarttuvien tartuntatautien osalta. ja erityisesti silloin, kun on kyseessä lapsi, jonka puolesta vanhempi tekee päätöksen. Onko se lapsen edun mukaista? Onko se yleisen turvallisuuden ja muiden lasten edun mukaista? Yleisen tartuntavapaan ympäristön turvaamiseksi on oltava myös sääntöjä. Ja jos sääntöjä ei noudata niin sen tulee johtaa toimenpiteisiin. Rokotusten pakollisuus vähintään yleisvaarallisten tarttuvien tautien osalta pitää selvittää. Yhtenä mahdollisuutena voisi harkita myös esim. lapsilisän maksun sitomista rokotuksiin sitoutumiseen. Uskoisin että silläkin tavalla rokotuskattavuutta saisi nostettua.