Missä mennään SOTE-uudistuksessa?

Keskiviikko 27.1.2016 - Mia Laiho

Kunnilta on pyydetty lausuntoa liittyen hallituksen linjauksiin itsehallintoaluejaon perusteiksi ja SOTE-uudistuksen askelmerkeiksi. SOTE-uudistus on Suomen terveydenhuollon historiassa merkittävin muutos vuosikymmeniin. Ongelmallista on, että kuntien on annettava lausunto tilanteessa, jossa itsehallintoalueiden ja SOTE-alueiden perustavaa laatua olevat periaatteet kuten rahoituksen järjestäminen on vielä suunnittelematta. Espoo kuten muutkin kunnat joutuvat antamaan lausuntonsa siis hyvin vähäisillä perustiedoilla tulevasta rakenteesta.  Espoon lausuntoa valmisteltiin ja muokattiin sekä sosiaali-ja terveyslautakunnassa, Kaupunginhallituksessa ja päätettiin lopullisesti valtuustossa 25.1. Haluan nostaa hallituksen esityksestä esille muutamia kohtia.

Uudenmaan alueen suuri koko. Uudenmaan maakunta on 23-kertaa suurempi väestömäärältään kuin pienin maakunta. Mielestäni  lakiesityksen ratkaisuvaihtoehtoja on kaksi: Ensimmäinen ratkaisumalli olisi, että SOTE-alueiden määrää on tarkasteltava uudelleen, ja selkeästi vähennettävä niitä, jotta lakiesitys voisi jotenkin toimia näillä laajemmilla väestöpohjilla. Uudenmaan väestö on yli 1,6 miljoonaa, kun taas pienimmällä SOTE-alueella 200 000 asukkaan luokkaa. Hienoinen ero siis. Tottakai väestöpohja vaikuttaa myös siihen, miten palvelut järjestetään. Ei voida oikein sekoittaa puuroja ja vellejä sekaisin. No, tämä ensimmäinen vaihtoehto tuskin on realistinen, olihan hallitus vaarassa kaatua sen takia että itsehallintoalueiden ja SOTE-alueiden määrästä oli vaikea löytää yhteisymmärrystä puolueiden kesken. Toinen vaihtoehto on että Uudenmaan alueelle on säädettävä erityislaki, joka ottaa huomioon Uudenmaan suuren koon ja alueen erityispiirteet (kuten hintataso, syrjäytyneet, maahanmuuttajat, monikielisyys). Tämä olisi vähintä mitä SOTE:n eteen Uudenmaan aluetta ajatellen pitäisi tehdä. Erityislaissa voisi tarkastella myös tuotannollisten SOTE-alueiden mahdollistamista, jotta vaikutusmahdollisuudet palveluihin olisivat paremmat ja palvelujen tuotanto olisi lähempänä ihmisiä.

Rahoitus ja SOTE-kustannukset.  Lähtökohtana tulee olla ettei kuntalaisten veroaste saa nousta. Tästä on pidettävä kiinni myös pidemmällä aikavälillä. Suomen heikentyneessä taloustilanteessa kustannusten hallintaan olisi muutoksessa kiinnitettävä erityistä huomiota. Väestön ikääntyessä ja palvelutarpeiden kasvaessa kuntien sosiaali- ja terveystoimen resurssit eivät voi kasvaa palvelujen kysyntää vastaavasti. Samalla rahalla pitää siis saada aikaan siis enemmän palveluita. Asioita pitää pystyä tekemään järkevämmin, hyödyntämään sähköisiä palveluita ja kohdentamaan kasvotusten asiakaspalvelua niille, jotka sitä tarvitsevat.

Miten määritellään valinnanvapaus? Mitkä palvelut ja millä kriteereillä kuuluvat julkisen rahoituksen piiriin. Mitä palveluja ja minkä verran maksetaan verorahoilla? Tarvitaan yhtenäiset kriteerit valinnanvapauden piiriin kuuluvista palveluista. Olisi keskityttävä niiden palvelujen tuottamiseen, jotka auttavat ihmisiä selviytymään paremmin arjessa ja tuottavat asukkaille terveyshyötyä. 

Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut tulisi järjestää lähellä ihmistä, matalalla kynnyksellä. Byrokratia ei saa viedä niitä liian kauas asukkaista. Nykyisessä esityksessä on vaarana että byrokratia lisääntyy, ja palvelut keskittyvät ja karkaavat yhä kauemmaksi asukkaista.

Sosiaali-ja terveydenhuollon järjestämislain tavoitteena oli vahvistaa perusterveydenhuoltoa, ja järjestää yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset palvelut kustannustehokkaasti. Tämä tulisi hallituksen muistaa SOTE-lain valmistelussa. Olisi erittäin ikävää sekä asiakkaiden, palvelujen saatavuuden ja koko Suomena talouden kannalta, jos SOTE-uudistus epäonnistuu eri puolueiden omien valtapyrkimysten ja keskustan ajaman aluepolitikoinnin takia. SOTE-uudistus ei saa jäädä maakuntauudistuksen jalkoihin. Uudistus vaikuttaa jokaisen suomalaisen elämään. Kansanedustajien tulisi muistaa edustavansa koko Suomea päätöksiä. Tässä on kuitenkin niin suurista asioista kysymys.  

Mitä tilaaja-tuottajamallin tilalle?

Torstai 21.5.2015 - Mia Laiho

Vuosien 2013 valtuustosopimuksessa eri puolueiden kesken on sovittu että selvitetään nykyisen tilaaja-tuottajamallin toimivuus ja nykyisten palvelujen hintataso suhteessa markkinoihin. 18.5 valtuustossa oli siihen liittyen käsiteltävänä kiinteistöpalvelujen ja kaupunkitekniikan organisointivaihtoehdot.
Talouden tasapainotus ja tuottavuusohjelman mukaisesti nykyistä toimintamallia on arvioitava ja nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on löydettävä tapoja tuottaa palvelut laadukkaasti ja tehokkaasti.

Kun tarkastellaan palveluiden järjestämistä ja kuka ne tuottaa niin mielestäni johtoajatuksena tulee olla palvelujen toimivuus, asiakkaan saaman palvelun laatu ja tasapuolisuus kuntalaisiin nähden. Samalla on huolehdittava siitä että palvelut tuotetaan kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Kaupunginhallituksen esityksessä lähdetään kehittämään toimintaa peruskaupunkimallin pohjalta. Ostopalvelua kasvatetaan kuitenkin silloin, kun se parantaa laatua, pienentää kustannuksia ja on tarkoituksenmukaista. Hyvä lisäys oli että kilpailutukset tulisi määritellä siten että myös pk- yritysten osallistuminen on mahdollista. Tällä voidaan mahdollistaa kotimaisten pienten yritysten mukanaolo palvelujen tuottamisessa, ja hyödyntää niiden työllistävä vaikutus ja mahdollisimman monen veromarkan jääminen Suomeen. On kuitenkin huomioitava että talouden säästöpaineet ovat edelleen olemassa ja talouden tasapainotustoimenpiteitä tarvitaan miten palvelut sitten tuotetaankin. Kiinteistöpalveluilla ja kaupunkitekniikalla on edelleen talouden tuottavuusohjelman vaatimukset kuten muillakin sektoreilla on omansa.

Palvelujen tuottamisen organisoinnissa on huomioitava taloudellisuuden lisäksi myös toiminnan luonne ja merkitys suhteessa muihin palveluihin. Jatkossa kun mietitään tuottamistapoja niin laskelmissa on huomioitava ne epäsuorat vaikutukset ja kytkökset, jotka liittyvät toiminnan organisointiin. Erityisesti haluan nostaa esille opetustoimen ja sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnot. Esimerkiksi kouluissa vahtimestareiden tehtäväkuva ei ole vain lista niistä töistä mitä hänelle kuuluu vaan heidän työpanos on parhaimmillaan osa sitä yhteisöllisyyttä ja yhteistä vastuunkantoa, mitä koulu oppilailleen tarjoaa. Myös sosiaali-ja terveystoimessa on sellaisia tehtäviä, joissa yhteistyö ydintoiminnan kanssa ja pitkäjännitteinen työn kehittäminen ja kaikkien osapuolten kokonaisvastuu ovat merkittävässä asemassa toiminnan sujuvuuden kannalta. On pyrittävä välttämään osa-optimointia oli kyse sitten omasta sisäisestä palvelujen tuottamisesta omana toimintana tai ostopalveluna.

Onkin siis tarkoin mietittävä ne toiminnat, joissa ostopalvelua on järkevää käyttää ja toisaalta nähdä ne toiminnat, joissa työ on järkevää tehdä omana työnä laatu, kustannustehokkuus  ja muut kokonaispalveluun vaikuttavat tekijät huomioiden. Hyvä yhteistyö henkilöstön kanssa on ensiarvoisen tärkeää jatkotyöstämisessä. Henkilöstön tietotaitoa ja osaamista nykyisistä palveluiden sisällöstä myös tarvitaan jotta on käytössä mahdollisimman realistinen tieto siitä mitä työt nykyisellään pitävät sisällään ja millaisesta palvelukokonaisuudesta on todellisessa elämässä kysymys.