Hallituksen on herättävä varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaan

Keskiviikko 10.11.2021 - Mia Laiho

Elämme monella tapaa kriisiaikaa ja henkilöstöpula on monella alalla vakava.  Olen erittäin huolissani varhaiskasvatuksen henkilöstöpulasta, joka kuormittaa jo entisestään tiukoilla resursseilla työskentelevää päiväkotien henkilökuntaa. Varhaiskasvatuksen opettajapula on kytenyt jo pitkään, kaksivuotinen esiopetuksen kokeilu ja subjektiivinen kokopäiväinen päivähoito-oikeus tuovat henkilöstöpulaan oman lisänsä. Kevan laskemien mukaan pulaa on jopa 4000 varhaiskasvatuksen opettajasta.

Tilanteeseen on nyt pikaisesti herättävä, jottei jokaiselle lapselle kuuluva tärkeä varhaiskasvatus kärsi. Varhaiskasvatus ei ole vain vaipanvaihtoa ja päivittäisistä toimista huolehtimista, vaan siihen kuuluu laaja pedagoginen vastuu.

Pieni palkka suhteutettuna koulutukseen pituuteen ja vastuuseen ei houkuttele. Lisäksi henkilöstön eläköityminen, alan vaihtajat ja varhaiskasvatuslain henkilöstörakenteen muutokset vaikuttavat merkittävästi varhaiskasvatuksen opettajien pulaan.

Hallituksen on otettava koppi varhaiskasvatuksen kriisistä ja ryhdyttävä toimenpiteisiin henkilöstöpulan helpottamiseksi. Jätin asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle KK 620/2021 vp (eduskunta.fi).

Vasemmistohallituksen on herättävä varhaiskasvatuksen henkilöstötilanteen kriisiytymiseen ja tuotava pikaisesti ratkaisulista asian helpottamiseksi. Tärkeää on tietää, mitä hallitus aikoo asian eteen tehdä ja millä aikataululla hallitus on parantamassa varhaiskasvatuksen henkilökunnan tilannetta.

Riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö tulee nähdä tulevaisuuden investointina parantaen lasten oppimista ja yhdenvertaisuutta. Henkilökunnan työhyvinvointiin on välttämätöntä kiinnittää huomiota. Osaava johtaminen ja mahdollisuus tehdä koulutusta vastaavaa työtään riittävin resurssein ovat tärkeitä henkilöstön jaksamisen kannalta. Henkilöstöpula on suurin pääkaupunkiseudulla, jossa asumisen kustannukset ovat korkeat ja toimeentulo pienellä palkalla on haastavaa.

Varhaiskasvatuksen henkilöstön jaksamisen ja varhaiskasvatuksen laadun kannalta on ensisijaisen tärkeää, että koulutuspaikkoja on riittävästi, varhaiskasvatukseen saadaan riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa ja työolot ovat inhimilliset. Yhteiskuntamme rattaat eivät pyöri ilman laadukkaita päiväkoteja. Jokaisen vanhemman pitää voida luottaa päiväkotien laatuun, turvallisuuteen ja että siellä on riittävästi osaavaa henkilöstöä huolehtimassa lapsista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Varhaiskasvatus, työvoimapula, henkilöstöpula, opettajat, työssäjaksaminen

Opettajille ohituskaista koronatesteihin

Perjantai 15.5.2020 - Mia Laiho

Kahden kuukauden koulujen etäopetuksen rupeama peruskouluissa on takana. Miten meni ja mitä nyt? Lapset ja opettajat palasivat kouluun, ja perheiden arki asettuu vähitellen omiin uomiinsa. Opettajat joutuivat etäjakson alussa käytännössä rakentamaan opetuksensa digimaailmaan yhdessä yössä. Siinä oppilaiden kohtaaminen ja vuorovaikutus, tehtävien tarkastaminen ja ryhmädynamiikan ylläpito muuttuivat täysin. Muutos ja kevät on ollut varmasti opettajille erittäin raskas, mutta etäopetusaika on osoittanut Suomen opettajien huikean ammattitaidon ja sitoutumisen. Uutta oli omaksuttava nopeasti ja toimintaa jouduttiin järjestämään puutteellisin ohjein. Lisäksi huoli oppilaiden pärjäämisestä ja perheoloista on varmasti ollut monelle opettajalle myös jatkuvasti huolena koronavirushuolen lisäksi. Aika on toki ollut haastavaa myös oppilaille ja perheille.

Lähiopetukseen paluussa hyviä puolia onkin juuri se, että nähdään mitä huolioppilaille kuuluu ja voidaan kartoittaa heidän tilannettaan ennen pitkää kesälomaa. Koulunsa päättäville on merkityksellistä saada päättää lukuvuosi fyysisesti koulussa. Se on monille ikimuistoinen hetki elämässä.

Opettajien työ ei siltikään palaa täysin normaaliin, sillä heidän on nyt otettava huomioon kouluissa hygieniaohjeet ja varotoimet. Kouluissa on opetushallituksen ja THL:n kautta tietyt ohjeet siitä miten kouluissa voidaan vähentää riskiä sairastua koronavirukseen ja estää sen leviämistä. Tärkeää on, että kaikki pitävät kiinni ohjeesta, että sairaana ei saa tulla kouluun. Vanhempien ja oppilaan vastuulla on tunnistaa oireet ja jäädä kotiin, mikäli koronaan viittaavia oireita alkaa ilmaantua. Lähtökohtana on, että kouluissa voitaisiin työskennellä turvallisesti koronavirusepidemiasta huolimatta.

On kerrottu, ettei koronan leviäminen lasten kautta ole yleistä. Opettajia on luonnollisesti kuitenkin huolestuttanut koronaviruksen mahdollinen leviäminen kouluissa ja huoli myös omasta terveydestä.

Koulurakennuksissa on paljon lapsia ja osa heistä on pieniä lapsia. Heidän kohdallaan ei voida olettaa, että kaikkien rajoitusten toteutus onnistuu pilkulleen. Arjen realiteetit ovat vastassa myös kouluissa. Lasten kohdalla vuorovaikutus saattaa olla erittäin fyysistä ja läheistä, mikä on luontevaa lasten käyttäytymiselle. Pienet lapset eivät aina muista näitä uusia sääntöjä ja miksi pitää olla erillään muista. Esimerkiksi käsienpesuun kuluu aikaa ja lapset koskettelevat helposti toisia jonossa, leikkiessä ja vuorovaikutuksessa. Opettajat tekevät varmasti parhaansa niissä olosuhteissa ja miten kouluissa on paras. Itse näkisin, että opettajien ei pidä ottaa asiasta kuitenkaan ylimääräistä stressiä tai menettää yöuniaan hygieniaohjeiden noudattamisen suhteen. Kaikki tekevät varmasti parhaansa huomioiden toimintaympäristön rajoitteet.

Kun koulut nyt olivat ensilinjassa askeleessa rajoitusten avaamisessa, olisi tärkeää, että seurataan nyt huolellisesti mahdollisia opettajien ja lasten tartuntoja. Vaikka koulua käydään vain reilu kaksi viikkoa ja kesälomat ovat sitten alkamassa, on tärkeää saada tietää mahdolliset kouluista lähteneet tartunnat. Opettajien ja muun koulun henkilökunnan pitäisikin kuulua koronatestauksen kärkilinjaan, mikäli heillä on mitään oireita. Myös koulujen päätyttyä on tärkeää, että opettajien testausta tehdään matalalla kynnyksellä, että saadaan kiinni mahdolliset koulusta lähteneet tartunnat. Tämä tieto on merkityksellistä tietenkin tautitapausten kiinnisaamiseksi ja tietona myös tulevaa syksyä ajatellen.

Yksittäisen opettajan harteille ei voida laskea liian painavaa vastuuta koronasta. Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja siihen heidän pitää voida keskittyä. Erilaisten jaettujen terveys-ja hygieniaohjeistuksen ohella opettajat ja muu koulun henkilökunta tarvitsevat varmuuden siitä, että heidän työsuojelusta huolehditaan ja he kuuluvat koronatestauksen kärkilinjaan. Haasteellisesta tilanteesta huolimatta lähiopetukseen paluu on ollut useimmille lapsille ja varmasti opettajillekin kuitenkin iloinen jälleennäkemisen tapahtuma haasteellisesta ajasta huolimatta. Toivotan kaikille opettajille ja kouluissa toimiville mukavia viimeisiä koulupäiviä yhdessä lasten kanssa ja aurinkoista säätä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koronatestaus, opettajat, koulut, etulinja

Länsiväylä: Ratkaisu Jupperin koulun sisäilmaongelmiin

Lauantai 2.6.2018 - Mia Laiho ja Mika Helenius

Ratkaisu Jupperin koulun sisäilmaongelmiin 

Espoon sisäilmaongelmaisille kouluille ei näy loppua. Uutena ongelmana Jousenkaaren ja Aarnivalkean koulujen jälkeen on noussut esiin Jupperin koulu. ”Sädesieni vei luokat ja pulpetin – Espoossa paljastui jälleen uusi ongelmakoulu” (LV 26.5.8). 

Terveystarkastaja huomautti jo yli vuosi sitten Jupperin koulun maakellarin ja viemärin hajusta ja koulun kuntokartoituksen tarpeesta. Vasta reilu vuosi myöhemmin valmistui tutkimusraportti, jonka sisältö on karua luettavaa. Kahdessa luokkatilassa on löydetty sädesientä, kosteutta on mitattu seinistä ja lattioista ja koko viemäristö vaatii uusimista. Rakenteissa on lisäksi todettu useita terveydelle haitallisia raskasmetalleja ja asbestia. Vanhemmat ovat ymmärrettävästi huolissaan lastensa terveytensä puolesta. Sekä henkilökunta että lapset oireilevat 

Ripeät toimenpiteet jatkosuunnitelmineen ovat tarpeen. Lapset eit voi palata kouluun, jos tiloissa on terveysriskiYmpäristöterveydenhuollon tarkastajalta vanhemmat ovatkin pyytäneet uutta arviota. Huomioiden tähän mennessä tehdyt tutkimuslöydökset, vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä että koulua kannattaisi enää korjata. Ei kannata laittaa rahaa koulun korjauksiin, jos lopputuloksena kuitenkin muutaman vuoden päästä olisi koulun purkaminen, kuten mm. Jousenkaaren koulun kohdalla tapahtui.  

.Jupperin koululle tarvitaan siirtokelpoiset tilat lähelle koulua. Jupperin sisäilmaongelmaisen päiväkodin osalta on alkuvuodesta tehty päätös uuden siirtokelpoisen päiväkodin hankkimiseksi Kuusinevantien tontille.  Tälle samalle tontille olisikin järkevää samanaikaisesti perustaa koululle siirtokelpoiset tilat. Toissijaisesti väistötilat voitaisiin sijoittaa koulun liikuntakentälle. Jupperin uudelle päiväkodille ja koululle on jo aiemmin suunniteltu yhteishanketta. Väistötilojen hankinta, sekä päiväkodin ja koulun uuden rakennuksen suunnittelutyö olisi järkevää toteuttaa nyt nopeutetulla aikataululla yhteisenä hankkeena. Tällöin  voitaisiin saavuttaa myös  taloudellisesti järkevä kokonaisratkaisu sekä väistön että uuden koulun suunnittelun  osalta.  

Mika Helenius 

Kaupunginvaltuutettu 

Mia Laiho, 

Kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja, lääkäri 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sisäilmaongelmat, koulu, terveys, laatu, lapset, nuoret, opettajat