SOTE-uudistuksen rahoitusleikkuri osuu pahasti Uudenmaan nuoriin ja horjuttaa myös turvallisuutta

Lauantai 8.5.2021 - Mia Laiho

Viime aikoina alaikäisen tekemät henkirikokset ja väkivalta ovat herättäneet laajaa keskustelua nuorisorikollisuudesta ja nuorten mielenterveysongelmista sekä syrjäytymisestä. Tilanteessa, jossa nuorten syrjäytyminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat sekä väkivaltainen käyttäytyminen ovat kasvussa, sote-uudistuksen rahoitusmallin raju Uusimaahan kohdistuva rahoitusleikkuri on otettava vakavasti. Jätin hallitukselle kirjallisen kysymyksen sote-uudistuksen rahoitusleikkausten vaikutuksista nuorten syrjäytymiseen, mielenterveyteen ja väkivaltaisuuksiin.

Sote-uudistuksessa ollaan rankalla kädellä leikkaamassa monien isojen kaupunkien, ja erityisen Uudenmaan rahoitusta. Monet sosiaaliset ongelmat keskittyvät juuri isoihin kaupunkeihin. Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja terveyspalveluiden haasteet erityisesti sosiaalisten palvelutarpeiden osalta ovat aivan eri tasolla ja eri luokkaa kuin muualla maassa.

Rahoitusmallissa sosiaalisten tarpeiden huomiointi on ollut täysin riittämätöntä. Rahoituksessa ei huomioida moninaista tehtäväkenttää sosiaali- ja terveyspuolella, vaan se perustuu pääosin sairauksiin ja niiden diagnooseihin, jotka nekin riippuvat kirjauksista. Näissä diagnooseissa ei näy syrjäytyminen, maahanmuuttajatausta, väkivalta eikä monet mielenterveys- ja päihdeongelmat. Sosiaalinen puoli jää hyvin varjoon ja rahoituslaskelmat perustuvat väärälle pohjalle.

Erityisesti kaupunkialueilla ja pääkaupunkiseudulla sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisy ja niihin tarttuminen ovat merkittävässä roolissa nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja yhteiskunnan turvallisuuden varmistamisessa. Uudenmaan rahoitusleikkuri osuu pahasti juuri nuoriin ja lisää eriarvoisuutta.

On myös käsittämätöntä, että Uudenmaan sote-rahoituksessa ei ole huomioitu yksityisen terveydenhuollon KELA-rahoituksen osuutta. Pääkaupunkiseudulla ihmiset usein ovat pakotettuja käyttämään yksityisiä palveluita, kun julkiselle puolelle on vaikea päästä. Kela-korvatut käynnit ovat sairauden tutkimukseen ja hoitoon liittyviä, ja täyttävät julkisen rahoituksen kriteerit siltä osin. Tämä julkisen rahoituksen osuus pitäisi ilman muuta olla mukana, kun määritellään alueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitustarvetta. Ei ihmiset turhaan käy lääkärissä, vaan kyllä siihen on aina joku syy. Nyt rahoitustarpeen määräytymisestä uupuu merkittävä palanen.

On hallitukselta vastuutonta viedä Uudeltamaalta enemmän kuin mitä nykyisin näihin palveluihin käytetään, kun vielä on tiedossa nuorten kasvanut pahoinvointi, syrjäytyminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat ja väkivaltaisuus. Sosiaalisten tarpeiden, pääkaupunkiseudun erityistarpeiden sekä KELA-korvausten sivuuttaminen rahoituksessa ovat niin merkittäviä epäkohtia, ettei tällaista rahoitusmallia voi mitenkään poliittisesti eikä eettisesti hyväksyä. Jos sosiaalisiin ongelmiin ei ole voimavaroja puuttua, edessämme on yhä kasvavat ihmisten huonovointisuuden ja yhteiskunnan turvallisuuden ongelmat.

Valtuustoaloite: Kouluille yhtenäinen toimintamalli kiusaamisen/väkivallan ehkäisyyn, tilanteiden hoitoon ja viranomaisyhteistyöhön

Maanantai 26.4.2021 - Mia Laiho

Käsittelimme 26.4.21 Espoon valtuustossa minun ja valtuutettu Kari Tolvasen yhteistä valtuustolaloitetta, jonka jätimme syksyllä Espoon valtuustossa.

Valtuustoaloite: Kouluille yhtenäinen toimintamalli kiusaamisen/väkivallan ehkäisyyn, tilanteiden hoitoon ja viranomaisyhteistyöhön

 Koulukiusaaminen on yksi kesto puheenaihe. Hyvä, että siitä puhutaan, mutta pelkkä puhe ei riitä, vaan tarvitaan myös toimia. Kiusaaminen on vakava rikos, joka jättää pysyvät jäljet lapsen ja nuorelle, ja ne seuraavat usein mukana koko elämän. Meidän on taattava kaikille lapsille ja nuorille tasavertaiset olosuhteet turvalliseen koulunkäyntiin ilman jatkuvaa pelkoa kiusatuksi tulemisesta, ja toisinaan myös kiusaamisen vähättelystä. 

Meiltä löytyy paljon erilaisia toimintamalleja, mm. Kiva koulu-malli, mutta yhteiset selkeät toimintalinjat ja käsittelytavat kouluissa kuitenkin vaihtelevat. Kiva koulu-malli ei sovellu myöskään kaikkeen kiusaamiseen. Kiusaamisen ja väkivallan muodot voivat olla myös erilaisia, minkä takia teon vakavuuden pitäisi vaikuttaa myös sen käsittelyyn. Espoo tarinassa yhtenä tärkeänä tavoitteena on, että koulukiusaamiselle on nollatoleranssi ja taataan koulurauha. Keinot ovat jääneet kuitenkin puutteellisiksi tähän tärkeään ja hyvään tavoitteeseen pääsemiseksi. Kiusaamisen ja väkivallan ehkäisemiseksi tarvitaan sekä valtakunnallisia että alueellisella tasolla keinoja. 

Koulukiusaamisen ehkäisyn ja hoidon tulee olla kuntatasolla suunnitelmallista ja toimintamalleiltaan yhtenäistä. Ei voi olla niin, että näköyhteyden päässä toisistaan olevissa kouluissa on täysin erilaiset toimintatavat ja suunnitelmat ja sen takia kouluissa kiusaamiseen liittyvä toiminta on hyvin eritasoista. Kun toimintaa yhtenäistetään ja sovitaan selvät toimintamallit ja vastuutahot, se on paljon tuloksellisempaa.  Liian vähän käytetään myös sitä, että kiusaaja ja kiusattu ja mahdollisuuksien mukaan myös heidän vanhempansa olisivat mukana keskustelemassa ja sovittelemassa tapahtunutta.  Olisi tarpeen olla myös yhteinen toimintamalli siihen, milloin on tarpeen tehdä lastensuojeluilmoitus ja asia on senlaatuinen esim. vakavuudeltaan tai hankaluudeltaan ettei sitä voida ratkaista koulun sisällä, vaan asia on vietävä poliisille. 

Tarvitsemme Espooseen kiusaamisen/väkivallanvastaisen nykyajan toimintaympäristön haasteisiin soveltuvan toimintasuunnitelman ja siihen liittyvät keinot ja tavoitteet. Suunnitelman käyttöä myös seurattaisiin systemaattisesti. Koulutus kiusaamisen/väkivallan ehkäisemiseksi, hoitamiseksi ja eri viranomaisten kanssa tehtävästä yhteistyöstä on tärkeää.   

Tässä valtuustoaloitteessa esitetään, että luodaan yhteinen laajennettu toimintamalli koulukiusaamisen  ja väkivallan ehkäisyyn ja  käsittelyyn kaikissa Espoon kouluissa. Laaditaan siihen liittyen yhteinen toimintamalli, milloin asia on senlaatuinen esim. vakavuudeltaan tai hankaluudeltaan ettei sitä voida ratkaista koulun työyhteisön sisällä, vaan asian käsittelyyn on otettava mukaan sosiaaliviranomaiset/terveydenhuoltoviranomaiset/poliisi. Toimintamallin käyttöä seurataan sekä koulun että Espoon tasolla.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Espoossa otetaan käyttöön yhtenäinen toimintamalli kiusaamisen ja väkivallan ehkäisyyn, tilanteiden käsittelyyn ja viranomaisyhteistyöhön.

Mia Laiho

Kari Tolvanen

Lapsia ja nuoria on autettava juuri nyt

Lauantai 17.4.2021 - Mia Laiho

Nuorten mielenterveysongelmat, huumausaineiden käyttö ja törkeät väkivaltarikokset ovat huolestuttavasti lisääntyneet. Koskelan raaka ja väkivaltainen nuoren kuolema nosti esiin järkyttävällä tavalla nuorten pahoinvoinnin. Sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset että opettajat viestivät, että osassa perheitä vanhemmuus on hukassa. Perheen mukaan ottaminen osaksi lapsen ja nuoren hoitoa on erityisen tärkeää. Perustasolla lasten ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat kuitenkin puutteelliset.

Koulukuraattoreille ja koulupsykologeille on niukasti aikoja, erikoissairaanhoitoon on pitkät hoitojonot ja nuorten päihdehoitopaikkoja on liian vähän. Pirstaleisen palveluverkon takia nuori hukkuu eri toimijoiden välisiin railoihin. Vaikeasti väkivallalla oireileville nuorille tarvitaan myös lastensuojelun sijoituspaikkoja, joissa nuorille voitaisiin asettaa turvalliset rajat ja varmistaa samalla muiden lasten ja työntekijöiden turvallisuus.

Lasten ja nuorten auttamiseksi tarvitaan tiivistä yhteistyötä perheiden, koulun, oppilashuollon, lastensuojelun, poliisin ja muun sosiaali- ja terveydenhuollon välillä. Monissa poliisilaitoksissa on perustettu moniammatillinen työryhmä, joka arvioi rikoksilla oirehtivan nuoren tilannetta. Työryhmässä on mukana poliisien lisäksi sosiaalityöntekijä ja usein myös psykiatrinen sairaanhoitaja. Myös Länsi-Uudenmaan poliisilla on hyviä kokemuksia ennaltaehkäisevästä toiminnasta, jolla pyritään rikoskierteen katkaisemiseen ja ohjaamaan nuori tukipalvelujen piiriin.

Koulukiusaamiseen ja väkivaltaan puuttumiseksi tarvitaan myös vaikuttavampia toimenpiteitä. Jätimme Kari Tolvasen ja usean muun valtuutetun kanssa syksyllä valtuustoaloitteen, jossa ehdotimme, että Espooseen laaditaan selkeä, eri viranomaisten kanssa yhteisesti sovittu toimintamalli kouluväkivaltatapausten käsittelyyn. Tämä toisi lisää tukea opettajille sekä lisäisi luottamusta tapausten käsittelyyn niin oppilaiden kuin huoltajien suuntaan. Oikea-aikaisella tuella voidaan ehkäistä raskaampien palvelujen tarvetta, vähentää lieveilmiöitä, henkisiä kärsimyksiä sekä kustannuksia. Lapset ja nuoret eivät voi jäädä odottamaan. He tarvitsevat apua juuri nyt

Julkaistu Länsiväylässä 17.4

Kadonneet lapset ovat irtolaisia omassa maassaan

Maanantai 4.1.2021 - Mia Laiho

Nuorten päihdeongelmien hoito on retuperällä

Lauantai 14.11.2020 - Mia Laiho

Päihdeongelmaisten nuorten hoitoon pääsyssä on merkittäviä ongelmia ja hoitoviiveitä. Poissaolot koulusta ja koulun keskeyttämiset liittyvät moniin erilaisiin ongelmiin, mutta valitettavan usein taustalla on päihde- ja mielenterveysongelmia. Kouluterveyskyselyn mukaan huumeiden käyttö ja käyttökokeilut ovat huolestuttavasti lisääntyneet. Tilannetta ei helpota se, että julkisuudessa annetaan välillä jopa ruusuista kuvaa luksuselämää viettävistä päihteiden käyttäjistä. Huumeriippuvaisen arki on jotain aivan muuta. Kehitysvaiheessa olevalle nuorelle päihteiden käyttö voi aiheuttaa yllättäviä reaktioita, ja se voi ilmentyä mm. impulsiivisena käyttäytymisenä ja väkivaltana. Huumeiden hankkiminen ajaa nuoria myös rikollisuuteen ja elämän kurjistumiseen.

Päihdehoitopaikkojen saatavuuden kanssa on Suomessa suuria ongelmia. Päihderiippuvuuksien katkaisupaikkoja on Suomessa vain kourallinen. Monien nuorten kohdalla päädytään jopa heti huostaanottoon, kun nuoret ja perheet tarvitsisivat apua ja tukea päihde- tai mielenterveysongelmiin. Myös lastensuojelu on mahdottoman edessä, jos sielläkään ei ole osaamista ja päihdehuollon tukea laitoksissa asuville, päihdeongelmaisille nuorille.

Perheillä ja lastensuojelulaitoksilla pitäisi olla mahdollisuuksia saada nuori hoitoon ja päihdetyöntekijöiden osaamista käyttöönsä, kun sitä tarvitaan. Perheiden tulee myös saada apua nuoren kanssa ilman, että heidän tarvitsee pelätä huostaanottoa.

Miksi Suomessa ei tilastoida päihderiippuvuuden vaikutusta koulun keskeyttämiseen? Tämä olisi tärkeä tieto ja oleellinen kohta myös tarttua nuoren ongelmiin ja auttaa häntä. Kansainvälisten tutkimusten mukaan päihteet ovat yksi merkittävä syy, jos nuorilla on paljon koulupoissaoloja tai koulunkäynnin keskeytyksiä.

Päihteet ja erityisesti huumeet aiheuttavat nuorille elämänhallinnan ongelmia, koulupoissaoloja, syrjäytymistä sekä ajaa heitä myös rikollisuuteen. Valitettavasti päihteiden väärinkäyttöön liittyy myös itsehillinnän puutetta ja väkivaltaista käyttäytymistä kouluissa tai kaduilla. Pelkästään erottaminen koulusta ei ole ratkaisu, jos nuori jää kaiken muun tuen ulkopuolelle. Suomeen tarvittaisiin käytännönläheinen nuorten tarpeet huomioiva päihdeohjelma, jossa luotaisiin selkeät ohjeet ammattilaisten käyttöön hoitoon ohjaukselle ja viranomaisyhteistyölle.

Esimerkiksi työterveyshuollossa on olemassa päihdeohjelma, jossa työnantajalla on velvollisuus ohjata päihdeongelmainen työntekijä päihdehuoltoon.

Koulu ja opiskelu on nuoren työtä. Vastaavalla tavalla koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa ja oppilashuollossa päihdeongelmiin pitäisi tarttua tehokkaammin, hoitoonohjauspolut pitäisi olla sovitut ja selkeät, ja nuoren opintopolku tulisi suunnitella moniammatillisessa yhteistyössä.

Vieroitushoitopaikkojen ja päihdehoidon tulisi olla nimenomaan nuorille räätälöityjä. Ei ole nuoren edun mukaista sijoittaa heitä samoihin yksiköihin päihderiippuvaisten aikuisten kanssa. Myös kouluväkivaltatapauksissa koulun, poliisin ja sosiaaliviranomaisten selkeästi sovittu yhteistyömalli sekä sujuva hoitoonpääsy päihde- ja mielenterveyspalveluihin ovat aivan oleellisessa roolissa. Nyt on korkea aika luoda uusia toimintamalleja ennen kuin päihde- ja väkivaltatilanteet karkaavat käsistä.

Jätin hallitukselle eilen kaksi erillistä kirjallista kysymystä. Ensimmäinen koskee lasten ja nuorten päihdehoidon puutteita ja päihdeohjelman tarvetta https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_860+2020.aspx ja toinen kirjallinen kysymys koskee  päihdeongelmaisten nuorten moniammatillista tukea ja opintopolun varmistamista kouluissa ja oppilaitoksissa.

Lapsille valtakunnallinen auttava linja (24/7) koronakriisihätään

Keskiviikko 1.4.2020 - Mia Laiho

Koronan aiheuttama kriisi on ajanut suomalaisen yhteiskunnan poikkeustilaan. Ihmisiä on eristetty koteihinsa, koulut ovat siirtyneet pääsääntöisesti etäopetukseen, satoja tuhansia työikäisiä ihmisiä on lomautettu töistä ja monet ei-kiireelliset-sosiaali- ja terveyspalvelut on peruttu. Koulun kontrolli ja sen tarjoama turva puuttuu monien mielenterveys- ja päihdeongelmaperheiden arjesta. Lapset jäävät nyt vaille sitä kanavaa, jossa huolen ja pelon voi sanoa turvallisesti. Koulu on osalle näistä lapsista myös se turvallinen hengähdyspaikka kodin ongelmilta. Suomessa joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa on hoitoa vaativa mielenterveys- tai päihdeongelma. Vanhempien mielenterveys ja päihdeongelmat aiheuttavat vakavimmillaan lapsille kärsimystä sekä toimintakyvyn ja elämänlaadun heikentymistä. Perheiden ongelmat heijastuvat suoraan lapsiin. Vanhempien ongelmat voivat näkyä riitelynä, väkivaltana, mielenterveys ja alkoholiongelmina sekä heitteille jättönä. Nämä kaikki aiheuttavat lapsessa pelkoa. Tapaamisten vähennyttyä moni ongelma voi jäädä auttajilta piiloon. Lisääntyneet talousvaikeudet ja alkoholin käyttö tulee näkymään perheissä.

Tähän on oikeasti varauduttava. Emme voi jäädä vain seuraamaan ja odottamaan kriisin aiheuttamia ongelmia lapsille, joiden korjaaminen voi kestää pitkään tai jättää lapsillemme elinikäisiä traumoja. Jätin eilen toimenpidealoitteen hallitukselle lasten ja nuorten valtakunnallisen palvelulinjan käynnistämisestä. Eduskunnan täysistunnossa eilen nostin asian esille, ja oli ilahduttavaa, että pääministeri Marin kiinnostui asiasta ja lupasi selvittää asiaa.

Aikuisille turvakotien ja auttavien puhelimien etsiminen on varmasti helpompaa kuin lapsille ja nuorille. Etäopetuksen aikana tulisi huomioida lasten riittävät auttavat digipalvelut, jotta lapsi ja nuori voi ottaa yhteyttä silloin, kun hätä on. Nyt etäopetuksen aikana opettajat kantavat myös huolta ja ovat neuvottomia, kun lapsiin ei saa yhteyttä samalla tavalla, jos ollenkaan. Opettajat tekevät parhaansa tässä haastavassa kriisitilanteessa, että kaikkiin lapsiin saataisiin yhteys. Mutta ei se ole aina niin helppoa, varsinkin mitä pienemmästä lapsesta on kyse. Yhteydenpito voi tapahtua vain vanhempien välityksellä ja sekin voi ontua. Koulukuraattoreiden työnkuva on muuttunut myös haastavammaksi etäkoulun myötä, resurssit ovat hyvin rajalliset ja ne ovat vain virka-aikaan käytössä. Huoli lasten hyvinvoinnista on suurta niin kouluissa, lapsiperhetyössä, lastensuojelussa ja lasten kanssa toimivissa järjestöissä.

Monet palvelupuhelimet toimivat vapaaehtoisten avulla. Kaikki se järjestöjen ja vapaehtoisten toimijoiden apu on kullanarvoista ja edelleen myös tarpeen. Näiden puhelinlinjojen aukioloajat kuitenkin vaihtelevat ja tiedot niistä ovat jokseenkin hajallaan. Olisi tärkeää, että meillä olisi myös valtakunnallinen 24/7 numero, johon lapset ja nuoret voisivat olla yhteydessä tarvittaessa. Perheitä akuuteissa tilanteissa auttava henkilön tulisi olla koulutuksen saanut ammattilainen, joka osaisi tehdä nopean tilanne arvion ja ohjata lapsen tai nuoren oman alueensa avun piiriin. Valtakunnalliselta palvelulinjalta asiakkaan hoito voitaisiin ohjata tarvittaessa myös alueellisiin sosiaali-ja kriisipäivystyksiin, jos vaikuttaa siltä, että lapsi tai nuori on kiireellisessä sosiaalihuollon tuen, esim. lastensuojelun tarpeessa tai ottamaan yhteyttä koulun kuraattoriin tai psykologiin, jos asia senlaatuinen, että hoituisi siellä.

Lisääntyneet talousvaikeudet ja alkoholin käyttö tulee näkymään perheissä. Lapsilla ja nuorilla on myös piileviä tai jo todettuja mielenterveysongelmia, jotka voivat pahentua kriisin aikana. Tähän on oikeasti varauduttava.  Ei voi olla niin, että nuorten ympäriltä kaikki palvelut katoavat, kun etäopetus on alkanut, kiireetöntä hoitoa on alasajettu ja yhteiskunnassa on rajoitettu myös sosiaalisia kontakteja.

Suomeen tarvitaan pikaisesti valtakunnallinen ja ympärivuorokautinen auttavapuhelin, jossa olisi myös digitaalinen yhteys viranomaisiin, esim. chat -palvelu. Olisi tärkeää, että lapsen hätään ja huoleen vastataan matalalla kynnyksellä sosiaali- ja terveyden huollon ammattiosaamista hyödyntäen.

Lasten harrastustoimintaan tarvitaan kansalliset säännöt ja sanktiot epäasiallisen kohtelun kitkemiseksi

Keskiviikko 22.1.2020 - Mia Laiho

Epäasiallinen kohtelu lasten ja nuorten harrastustoiminnoissa on herättänyt viime päivinä paljon julkista keskustelua. Asia nousi esille, kun muodostelmaluistelun valmentajan epäasiallinen ja julma kohtelu lapsia ja nuoria kohtaan valmennuksessa nousi päivänvaloon. Mediassa on kerrottu muodostelmaluisteluvalmentajan nöyryyttäneen useita joukkueen nuoria tarkoituksenaan parantaa nuorten suoritusta. Valmentajan toimintatapa vaikuttaa lehtitietojen valossa olleen alistavan nöyryyttävää, nuorta halveksivaa, yhtä henkilöä ”maalittavaa” ja eittämättä vahingollista mielenterveydelle. Tyyli on ainakin osittain verrattavissa armeijassa aiemmin vähän yleiseksikin tavaksi muodostuneeseen simputukseen, jota puolustusvoimat on ansiokkaasti tiukasti asiaan puuttumalla saanut viime vuosien aikana kitkettyä. On sanomattakin selvää, että alistava ja nöyryyttävä ohjaus- ja valmennustapa aiheuttaa lapsille ja nuorille henkistä kuormitusta, alemmuuden arvon tunnetta, itsetunto-ongelmia, syömishäiriöitä ja altistaa mielenterveyshäiriöille.

Kysehän on tällöin vallan väärinkäytöstä ja uhrin alisteisen aseman hyväksikäytöstä. Erityisesti kilpaurheilussa valmentajan rooli voi olla merkittävä nuoren urheilu-uran etenemisen kannalta. Valmentajan valta-asema on siis vahva suhteessa lapseen ja nuoreen. Aikuisen ja valmentajan on tunnettava vastuunsa valmennussuhteen pysymisenä asiallisena, urheiluun keskittyvänä ja toista ihmistä kunnioittavana. Erityisen tärkeää tämä on alaikäisten kohdalla. Lapset ja nuoret ovat herkässä kasvuiässä sekä fyysisesti että henkisesti. Sekä fyysinen että henkinen väkivalta ei kuulu valmennussuhteeseen.

Suomen Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta asetti kyseisen muodostelmaluisteluvalmentajan vuoden kilpailukieltoon. Pelkkä valmentajan hyllyttäminen ja tämän asian selvittäminen ei kuitenkaan riitä. Nuorisotyön palveluiden ja harrastustoimijoiden on pysähdyttävä miettimään, miten valmennustoimintaa tulee kehittää niin, ettei tällaista pääse jatkossa tapahtumaan. Tämä ei koske yksistään muodostelmaluistelua, vaan kaikkea muutakin harrastustoimintaa.

Lasten ja nuorten vapaa-ajan -tutkimuksen (2018) mukaan, jopa 90%:lla suomalaisista nuorista on jokin harrastus, niin taiteiden, liikunnan kuin kulttuurin parissa. Lähes kolmannes kertoo kokeneensa kiusaamista, häirintää tai epäasiallista käytöstä. Paineet pärjäämiselle kasvaa, kun harrastukseen liittyy kilpailua ja ammattihaaveita. Kaikki harrastukset eivät tietenkään ole ammattiin tähtääviä. Moni nuorista harrastaa ja kokeilee eri lajeja koulun ohella. Molempiin pätee kuitenkin samat säännöt toisen kunnioittamisesta, koskemattomuudesta ja tasa-arvoisesta kohtelusta.

Aihe on erittäin tärkeä. Hallitusohjelmassa yhtenä tavoitteena on lisätä nuorten harrastus mahdollisuuksia niin koulupäivän aikana kuin sen jälkeenkin. Mikäli nuorten harrastuksiin aiotaan panostaa, tulee panostaa myös nuorten hyvinvointiin ja turvata kaikille turvalliset olosuhteet harrastaa. Nuorten parissa työskentelevien on tiedettävä hyvän ja kasvua ja kehitystä tukevan valmennuksen toimintatavat. Epäasialliselle kohtelulle, syrjinnälle ja kiusaamiselle on oltava urheiluseuroissa ja kaikissa lasten ja nuorten harrastustoiminnoissa nollatoleranssi. Myös nuorten ja vanhempien tietoisuutta epäasiallisesta kohtelusta ja siihen puuttumisesta tulee parantaa. Avoimuus valmennustoiminnassa pitäisi olla selvää ja nykypäivää, mutta valitettavasti nyt esillä ollut tapaus kertoo karusti, ettei asiat ole kuitenkaan kunnossa.

Olympiakomitea on uudistanut vuonna 2019 oppaan seksuaaliseen ja sukupuoleen kohdistuvasta häirinnästä. Tämä on tärkeä huomioitava osa-alue, mutta vain osa siitä. Harrastustoiminnalle on tarpeen laatia kansallinen ohjeistus epäasiallisen kohtelun, kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisemiseksi. Kansallista ohjeistusta voitaisiin käyttää kaikissa seuroissa, liitoissa ja harrastustoiminnassa epäasiallisen käytöksen ennaltaehkäisyyn ja tunnistamiseen. Työpaikoillakin ohjeistukset ovat jo arkipäivää ja ilmiötä on saatu lievennettyä selkeiden toimintamallien ansiosta. Harrastustoiminnasta nämä kuitenkin puuttuvat. Selkeät toimintamallit ja ohjeistus auttaisi varmasti nuoria ja heidän vanhempiaan, mikäli he huomaavat tai kokevat harrastustoiminnassa epäasiallista käytöstä. Tärkeää olisi, ettei tilanteeseen joutunut jää yksin. Apua ja tukea tulee saada pelkäämättä oman tilanteen hankaloitumista tai harrastusuran katkeamista. Kansallisesti on myös oltava selkeät ohjeet ja riittävän tuntuvat sanktiot, jos näitä sääntöjä rikotaan. Jokaista lasta on suojeltava hyväksikäytöltä ja väkivallalta. Henkinen väkivalta jää yhteiskunnassa liian vähälle huomiolle, sen seuraukset ovat usein pitkäkestoiset eivätkä vahingot ole laastaroitavissa. Jokaisen lapsen ja nuoren on saatava harrastaa turvallisessa ympäristössä. Vain siten myös lasten ja nuorten taidot pääsevät pääsevät puhkeamaan kukkaansa.

YK:n lasten oikeuksien sopimusta rikotaan joka päivä Suomessa

Perjantai 22.11.2019

Tällä viikolla vietetään lasten oikeuksien viikkoa. YK:n lastenoikeuksien sopimuksen allekirjoittamisesta tulee samalla kuluneeksi 30 vuotta. Tänä aikana lasten oikeuksien huomioiminen on parantunut, mutta edelleen on kehitettävää, myös Suomessa. YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa sanotaan mm. artikla 24:ssa, että lapsella on oikeus elää terveenä ja saada tarvittaessa hoitoa. On ikävä todeta, että tämä itsestään selvältä vaikuttava lapsen oikeus ei toteudu Suomessa mielenterveyspalvelujen osalta kaikilla lapsilla. Eilen eduskunnassa aloitettiin Terapiatakuu-kansalaisaloitteen käsittely. Kansalaisaloitteen allekirjoitti yli 52000 suomalaista. Se on suuri määrä. Mielenterveyshoitoon pääsyn ongelmat koskettavat laajasti suomalaisia.

Kuntaliiton vuonna 2018 tehdyssä lastensuojelukyselyssä palvelujen saatavuuden vaikeutuminen näkyy kyselyyn vastanneiden mukaan laajasti lasten tarvitsemissa palveluissa, erityisesti lasten mielenterveyspalveluissa. Kyselyssä yhteensä 13 prosenttia vastanneista arvioi myös, että lasten tarvitsemat mielenterveyspalvelut jäävät useimmiten lapsilta kokonaan saamatta ja 49 prosenttia vastanneista arvioi, että tarvittava palvelu on saatavilla, mutta prosessi on vaikea ja aikaa vievä.

Jos mielenterveyspalvelujen saatavuuteen ja hoitoketjujen toimivuuteen panostettaisiin varhaisessa vaiheessa, voitaisiin todennäköisesti monelta lapsen huostaanotolta välttyä. Hoitoon pääsyn vaikeudet kuormittavat koko perhettä, ja voivat ajaa koko perheen tilanteen epätasapainoon.

Noin kolmasosa lastensuojelun järjestäjäorganisaatioista arvioi sijoittavansa usein lapsia kodin ulkopuolisiin sijoituksiin siksi, että lapsen mielenterveyspalvelut eivät jostain syystä ole järjestyneet. Vajaa puolet suomalaisista asuu kunnissa, joissa näin tapahtuu. Tämä on hälyttävä sanoma, jonka pitäisi herättää kaikki päättäjät ja sosiaali- ja terveystoimen virkamiehet kautta Suomen. Toimitaanko enää lapsen edun mukaisesti, jos hoitoon ei pääse, järjestelmä on liian monimutkainen ja perhe ei saa riittävää tukea? Huostaanotetaanko Suomessa lapsia hoitoonpääsyn ongelmien takia? Tehdäänkö Suomessa itsemurhia hoitojärjestelmän toimimattomuuden takia ja ettei ihmiset saa apua ajoissa tai se ei ole ammattimaista ja osaavaa. Kyllä näin voi todeta. Minusta se on häpeällistä Suomessa, jossa pidämme itseämme korkeatasoisena länsimaisena lääketieteen maana!

Lasten erottamiseen vanhemmistaan pitäisi olla muut syyt kuin oman palvelujärjestelmämme toimimattomuus, joka ajaa ihmiset, lapset, aikuiset ja perheet mahdottomaan tilanteeseen. Seitsemän päivän perusterveydenhuollon hoitotakuu, ministeri Kiuru ei auta mielenterveysongelmista kärsivää, jos myös oikeanlainen hoito ei ala riittävän nopeasti ja pääsy itse hoitoon myös helpotu. Näen jopa vaarana, että kaikki paukut laitetaan 7 päivän hoitotakuun toteuttamiseen ja kontaktin saamiseen terveyskeskukseen, mutta itse hoito ei kuitenkaan käynnisty tai etene.

Ei riitä, että lapsi tai nuori laitetaan jonoon odottamaan hoitoon pääsyä toiseen paikkaan, vaan apua on annettava matalalla kynnyksellä ja lapsen ja nuoren luonnollisessa toimintaympäristössä. Tämä tarkoittaa, että mielenterveyspalveluita on vietävä sinne, missä lapset ja nuoret ovat, eli kouluihin ja opiskelijaterveydenhuoltoon. Lasten ja nuorten paikka ei ole jonossa, vaan kiinni elämässä.

Mielenterveysongelmat ovat myös suurimpia syrjäytymisen syitä. Nykytilanne on lasten, nuorten ja perheiden kannalta kestämätön.  Puuttumalla mielenterveyden häiriöihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, voidaan vähentää tilanteen pahenemista ja ehkäistä syrjäytymisen kierre.

Mielenterveyden Terapiatakuu -kansalaisaloitteella ehdotetaan lakimuutosta, jolla taataan kaikille nopea pääsy hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon. Kansalaisaloitteen ehdottama lakimuutos rakentaisi Suomeen tehokkaan mielenterveyshoidon perustason. Sosiaali- ja terveysministeriön palveluvalikoimaneuvosto (PALKO) on linjannut, että tutkimusnäyttöön perustuvia vaikuttavia psykoterapian muotoja tarjotaan myös julkisessa terveydenhuollossa. Terapiatakuun rahoituksen lisääminen budjettiin on perusteltua jo tämä sosiaali-ja terveysministeriön alaisen neuvoston linjaus huomioiden. Oikea-aikaisten mielenterveyspalveluiden on oltava yhdenvertaisesti jokaisen niitä tarvitsevan saatavilla.

Kokoomuksen omaan vaihtoehtobudjettiin sisältyy terapiatakuu, yhteensä 35 miljoonaa euroa. Terapiatakuu vahvistaisi nimenomaan mielenterveyshoidon perustasoa, ja hoitoon pääsyn yhdenvertaisuutta koko Suomessa. Perusterveydenhuoltoon sisältyy mielenterveyden häiriöiden soveltuva psykoterapia ja muu psykososiaalinen hoito. Kannatan kansalaisaloitetta terapiatakuusta lämpimästi. Toivottavasti hallitus näkee myös asian tärkeyden ja varmistaa riittävän rahoituksen terapiatakuun toteuttamiseksi. Terapiatakuun käynnistämisen voisi aloittaa esim.Uudellamaalta pilotoinnilla, jolloin saataisiin tietoa sen käytännön toteutuksen malleista ja vaikutuksista. Uudellamaalla olisi valmiudet lähteä nopeallakin aikataululla pilottiin. Näitä kokemuksia voisi hyödyntää sitten sen laajentamisessa koko Suomeen. Aikaa ei ole hukattavana. Jokainen päivä on jonossa olevalle tai vielä sen ulkopuolella olevalle tuskallisen pitkä. Nyt on aika toimia!

Hyvä mielenterveys kuuluu kaikille, ihan jokaiselle!

Opiskelijoiden hyvinvointia ei pidä vähätellä

Keskiviikko 10.7.2019 - Mia Laiho

Viime viikolla Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL aloitti huomiota herättävän, ja monia ärsyttäneenkin keskustelun opiskelijoiden toimeentulosta ja jaksamisesta. Oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa, niin tämä oli tärkeä ja ajankohtainen avaus, sillä esimerkiksi Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön vuonna 2016 teettämän kyselyn mukaan noin 30 prosenttia opiskelijoista kokee tai on kokenut psyykkisiä oireita kuten uupumusta, ylirasitusta ja stressiä. Tämä on hälyttävän suuri määrä ja tilanne vaatii konkreettisia toimia pikaisella aikataululla ja asiaan on suhtauduttava riittävällä vakavuudella.

Opiskelijoiden uupumukseen vaikuttavat useimmiten eniten rahahuolet, huoli opintojen etenemisestä, huoli työllistymisestä sekä yksinäisyys. Poliittisessa päätöksenteossa voidaan tehdä ratkaisuja, joilla osaltaan voitaisiin helpottaa opiskelijoiden ahdinkoa. Tärkeimpänä itse näen opiskelijoiden tulorajojen merkittävän korottamisen, jotta ahkeria opiskelijoita ei rangaista leikkaamalla heidän opintorahaansa. Työnteon pitäisi aina olla kannattavaa.  Ei pidä tuijottaa suoraan vain opiskelijoiden valmistumisaikoja. Opiskelun ja työn yhdistäminen sopivassa määrin huomioiden kuitenkin jaksaminen tuo hyvää käytännön kokemusta ja uutta motivaatiota opiskeluun ja auttaa opiskelijaa ymmärtämään teorian nivoutumisen käytäntöön. Tulorajojen korottaminen olisi myös valtiontalouden kannalta realistinen vaihtoehto, tuovathan opiskelijatkin verotuloja valtiolle. Opiskelijoiden rankaiseminen työnteosta onkin vanhanaikaista ja jättää huomioimatta opiskelijoiden yksilölliset erot, jotka voivat olla hyvinkin suuria.

On huolehdittava siitä, että opintorahasta, opintotuesta ja asumislisästä muodostuva opintotuki on riittävällä tasolla ja takaa jokaiselle opiskelijalle toimeentulon. Tällä hetkellä yksin asuvalle aikuiselle opintorahaa maksetaan 250,28 €/kk, jonka lisäksi hän voi nostaa lainaa 650 €/kk sekä saada yleistä asumistukea, jonka määrä riippuu asumismenojen suuruudesta ja omista tuloista. Yleisen asumistuen ulottaminen koskemaan myös opiskelijoita oli suotuisa ja järkevä ratkaisu edellisellä hallituskaudella. Se auttoi monen opiskelijan tilannetta, onhan vuokra maksettava kesäkuukausinakin, kun aktiivista opiskelua ei ole. Lainarahalla opintojen rahoittaminen on katsottu olevan investointi omaan tulevaisuuteen, ja opintotuki onkin siihen liittyen ollut perusteltua osaksi lainarahalla, jossa on vieläpä erittäin hyvät ehdot.  Jos kuitenkin työnteko on opiskelujen aikana hyvin vähäistä ja toimeentulo perustuu suurelta osin opintolainaan, on ymmärrettävää, että moni nuori vieroksuu opintolainan nostamista, erityisesti opintojen alkuvaiheessa. Niin minäkin tekisin. Nostin itse aikoinani opintolainaa, mutta aika vähäisessä määrin. Muuten olin töissä kesä-ja talvilomat, ja niillä rahoilla sain rahoitettua opiskeluja. Opiskelijaa kun ei houkuta tulevaisuudennäkymä, jossa valmistumisen jälkeen alat lyhentämään jopa kymmenien tuhansien opintolainaa, kun samaan aikaan myös esim. perheen perustaminen voi olla käsillä.

Opiskelijan tulee saada kuitenkin riittävästi taloudellista tukea tullakseen toimeen ja pystyäkseen opiskelemaan täyspäiväisesti. Tämä takaa mahdollisuuksien tasa-arvon, eli sen, että ihan jokaisella motivoituneella on Suomessa mahdollisuus suorittaa korkeakoulututkinto halutessaan. Opiskelijalla tulee olla myös oikeus nostaa omaa elintasoaan oman jaksamisensa mukaan työnteolla. Työntekoon tulisi aina kannustaa ja opiskelijoiden ei pitäisi joutua pelkäämään Kelan takaisinperintäkirjeitä, jotka voivat olla korkoinensa monen tuhannen euron suuruisia. Miksi opiskelijaa rangaistaan työnteosta? Keneltä se on poissa, jos opiskelut etenevät ja työ ja opiskelu on yhdisteltävissä järkevällä tavalla? Opintotukijärjestelmä vaatisi uudelleenarvion. Toivottavasti hallitus tarttuu tähän asiaan, jolla osaltaan voisimme kohentaa opiskelijoiden kokemaa stressiä ja ahdistusta toimeentuloon liittyen.

Toimeentulon lisäksi opiskelijoiden mielenterveys on merkittävä opiskelijoita kuormittava asia. Ensisijaisesti Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö YTHS huolehtii korkeakouluopiskelijoiden terveyspalveluista. YTHS perustettiin alun alkujaan huolehtimaan vieraalle paikkakunnalle muuttavien opiskelijoiden terveyspalveluista, sillä opiskelijat jäivät usein kirjoille kotipaikkakunnalleen ja näin ollen olivat sen terveydenhoitopiirissä. Nykyään kuitenkin ajat ovat muuttuneet, ja YTHS:n pitäisikin keskittyä vahvemmin juuri niihin palveluihin, joita opiskelijat eniten tarvitsevat, ja mielenterveyspalvelut ovat siinä merkittävässä roolissa. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuus Suomessa on ollut paikoin hävyttömän huonoa. Hoitotakuun kiristäminen lasten-ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta olisikin merkittävä parannus lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kun niihin panostetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, on yhä useammalla nuorella myös paremmat eväät ja työkalut kohdata myös jatko-opiskelun haasteita.

Ruotsin kirjoittamisen pakollisuus estää lukiopolun osalle nuorista

Maanantai 3.6.2019

Antti Rinteen hallitus julkisti tänään hallitusohjelmansa, jossa muun muassa linjattiin toisen kotimaisen kielen muuttamisesta pakolliseksi ylioppilaskirjoituksissa. Toinen kotimainen on ollut vapaaehtoinen vuodesta 2005 lähtien. Tällä hetkellä vain äidinkieli on pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa, ja sen lisäksi täytyy valita kolme seuraavista: toinen kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka ja reaaliaine. Suurimmalle osalle äidinkieli tarkoittaa suomea, ja toinen kotimainen ruotsia, sillä lukio-opiskelijoista pieni osa puhuu äidinkielenään ruotsia.

Suomessa on 290 000 ruotsinkielistä, eli noin 5,3 % koko väestöstä. Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, ja meidän täytyy turvata kaikille julkiset palvelut omalla äidinkielellään. Tämä ei kuitenkaan onnistu pakottamalla jo valmiiksi stressaantuneet lukiolaiset kirjoittamaan pakollinen ruotsi ylioppilaskirjoituksissa. Jos kielen opiskeluun täysin epämotivoitunut nuori pakotetaan kirjoittamaan ruotsi, voidaan olla varmoja, ettei tämä tule käyttämään ruotsia työelämässä. Ruotsi on ollut valinnainen aine melkein 15 vuotta, joten sen kirjoittamista ei kuitenkaan voisi asettaa kynnysehdoksi esimerkiksi korkeakouluihin, sillä se asettaisi opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan.

Osa ihmisistä on luonnostaan matemaattisia, osalle taas uusien kielten opiskelu on helppoa. Uudistuksen jälkeen monen, joille kielten opiskelu on vaikeaa, koko lukioaika vaikeutuu huomattavasti. Jo tällä hetkellä toista kotimaista kieltä täytyy opiskella viisi kurssia. Kaikkien kannalta olisi parempi, että opiskelija itse voisi valita ylioppilaskirjoitusten kirjoitettavat aineet omien jatkosuunnitelmien ja motivaation perusteella. Lukion pakolliset kurssit kuitenkin takaavat perusosaamisen niissä aineissa, joita yleissivistävässä lukiossa opiskelijan odotetaan oppivan, eli myös ruotsissa.

Jokaisella motivoituneella tulisi olla mahdollisuus ylioppilastutkintoon. Jos toinen kotimainen muutetaan pakolliseksi aineeksi, tämä mahdollisuus on vaarassa poistua. Esimerkiksi maahanmuuttajille englannin lisäksi kahden vieraan kielen opiskelu vaatii valtavasti voimavaroja. Jos opiskelija on valmiiksi parempi muissa aineissa, kuin kielissä, voi lukio-opiskelusta tulla käytännössä mahdotonta. Tilanne on hyvin huono myös heille, joilla on vaikeita oppimishäiriöitä.

Asiassa on kuunneltava myös lukiolaisia, joita muutos koskettaa. Esimerkiksi Suomen Lukiolaisten Liitto on jo ilmaissut huolensa yhä kuormittuneempien ja väsyneempien opiskelijoiden jaksamisesta. Tällä hetkellä toisen kotimaisen kielen kirjoittavat he, joita kieli oikeasti kiinnostaa. Mikäli kieli muutetaan pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksissa, suurelle osalle siitä tulee pakkopullaa. Tätä myötä myös kasvaa pelko siitä, että reputtaa kokeen kokonaan ja sitä myöden heikentää omia mahdollisuuksiaan päästä korkeakouluun.

Lukiolaiset ovat yhä väsyneempiä ja stressaantuneempia. Heillä on valtavat paineet selviytyä lukiosta kunnialla, sillä pääsykoeuudistuksen myötä ylioppilaskirjoitusten arvosanat määrittävät pitkälti oman tulevaisuuden. Onko oikein kuormittaa nuoria opiskelijoita enää yhtään enempää?

Positiivinen asenne opiskeluun tuottaa aina parhaita tuloksia. Jos haluamme saada Suomeen lisää ruotsintaitoisia ihmisiä, meidän tulee panostaa opiskelun mielekkyyteen ja motivoida opiskelijoita. Halu oppia lähtee aina ihmisestä itsestään, eikä sitä voida pakottaa ulkopuolelta. Ruotsin kielen pakollisuutta ei voida myöskään perustella jonkun ammattiryhmän omien työvoimapoliittisten pyrkimysten perusteella. Kyse on kuitenkin nuortemme tulevaisuudesta, ja yhdenvertaisten opiskelumahdollisuuksien tarjoamisesta ja mahdollisuuksista myös saavuttaa virallisia tutkintoja taustasta riippumatta.

Lapsilisä kuuluu kaikille perheille, myös 17-vuotiaille

Keskiviikko 28.11.2018 - Mia Laiho

Lapsilisä on yhteiskunnan kädenojennus ja viesti perheille, että jokainen lapsi on tervetullut ja yhteiskunta haluaa tukea jokaisen lapsen hyvinvointia.  Ihmettelinkin suuresti, kun keskustan puheenjohtaja Sipilä ehdotti, että lapsilisästä tehtäisiin harkinnanvaraista. Taitaa ensi kevään tulevat vaalit aiheuttaa jo harkitsemattomia sanoja.  Oikea tapa toteuttaa tulonsiirrot lapsiperheiden hyväksi on nimenomaan nykyisen kaltainen perhelähtöinen malli, jossa lapsilisän saa ilman ylenmääräistä hakemusbyrokratiaa. Lapsiperheen kannalta yksinkertainen ja vähällä byrokratialla toimiva järjestelmä on ehdottomasti toimivin. Jos lapsilisä olisi harkinnanvaraien, merkitsisi se väistämättä erilaisten tulo- ja varallisuusselvitysten ja olosuhdemuutosilmoitusten tekemistä. En usko, että lapsiperheet haluaisivat sellaista paperirumbaa muutenkin työlään lapsiarjen keskelle.

Lapsen syntyminen perheeseen on aina ainutlaatuista, ja lapsia syntyy kaikenlaisiin perheisiin. On yhdenvertaista perheitä kohtaan, että lapsilisän kaltainen yhteiskunnan tuki lapsiperheille maksetaan kaikille. Lapsilisän puutteena voidaan kuitenkin nähdä, että sitä maksetaan vain 17-ikävuoteen saakka. Suurin osa nuorista asuu vielä siinä vaiheessa kotona, ja nuoren menot eivät suinkaan tuossa vaiheessa laske, päinvastoin. Perheiden tilannetta parantaisikin lapsilisän maksaminen 18-ikävuoteen saakka. Tämä olisi myös luonteva rajapyykki täysikäisyyden saavuttamisen kanssa.  

Lapsilisä on tarkoitettu nimenomaan lapsesta aiheutuvien kulujen kompensoimiseen. Se ei kuitenkaan riitä. Lapsiperheiden taloudellisen aseman kohentamiseksi tarvitaan lisäksi kokonaisvaltaista perhepolitiikkaa. Keskeistä on tehdä ratkaisuja, joilla lisätään työelämän tasa-arvoa ja vanhempien mahdollisuuksia osallistua työelämään. Kestävä tapa nostaa lapsiperheitä pois vähäosaisuudesta on edistää molempien vanhempien mahdollisuuksia joustavaan vanhempainvapaiden käyttöön. Tasa-arvoisesta työelämästä puhuttaessa äitiys- ja vanhempainvapaan kustannuksia on edelleen jaettava tasaisemmin myös työnantajien kesken. Tähän tarvitaan perhevapaauudistus, joka valitettavasti tänä vuonna kaatui.  Perhevapaajärjestelmä vaatii kuitenkin uudistamista.  Myös osa-aikaisen työn kannattavaksi tekeminen lapsiperheessä voisi parantaa perheiden taloudellista tilannetta ja tuoda samalla vastapainoa ja vaihtelua lapsiperheen arkeen.

Kaksivuotinen esiopetus kaikille antaisi lapsille tasavertaiset mahdollisuudet kehittymiseen ennen varsinaisen koulutien alkua. Myös perhe-elämän ja työn yhteensovittamista on helpotettava, erityisesti äitien työurien jatkuvuutta on edistettävä ja lasten mahdollisuuksien tasa-arvoa vahvistettava varhaiskasvatusta ja esiopetusta kehittämällä.  Perhepolitiikan saralla riittääkin vielä paljon työsarkaa seuraavalla hallituskaudella.

Energiajuomat eivät kuulu lapsille

Keskiviikko 19.9.2018

Energiajuomia markkinoidaan häikäilemättömästi maalaamalla mielikuvaa kestävyydestä ja voimasta. Todellisuus on mainoskuvaa karumpi. Korkea sydämen syke, levottomuus, ahdistava olo ovat tyypillisiä sivuvaikutuksia energiajuomista. Terveyshaitat näkyvät myös esimerkiksi painonnousuna ja unettomuutena.  Suuri määrä energiajuomaa ja sen sisältämä suuri kofeiinimäärä voi altistaa myös hoitoa vaativille rytmihäiriöille, vaikka kyseessä olisi muuten terve nuori. Pahimmillaan energiajuomien liiallinen käyttö onkin vienyt nuoria sairaalaan.

Nuoret litkivät energiajuomia kuin janojuomaa. Eviran suosituksen mukaan alle täysikäisten kofeiinisaannin pitäisi olla alle 50 milligrammaa päivässä. Muuten riskinä on riippuvuuden syntyminen. Suositus valuu jo yhden energiajuoman myötä alas kurkusta. Puolen litran energiajuomatölkki saattaa sisältää kofeiinia jo toista sataa milligrammaa. Lasten ja nuorien ei pitäisi juoda energiajuomia lainkaan faktojen valossa. Silti nuoriso-ohjaajat kertovat tapaavat lukuisia nuoria, jotka juovat jopa yli kymmenen energiajuomaa päivässä.

Vaadimme budjettiriihen alla useamman lääkäritaustaisen kansanedustajan kanssa, että energiajuomille tulisi asettaa erityisen korkea haittavero. Tällä olisi myönteinen vaikutus sekä lasten ja nuorten terveyteen että valtion verotuloihin. Toiveeseemme on nyt vastattu jopa yli odotusten. Ministerit Leppä ja Saarikko ilmoittivat käynnistävänsä selvityksen energiajuomien kiellosta alle 15-vuotiaille.

Monet lasten vanhemmat ja opettajat näkevät päivittäin energiajuomien haitat lapsilla, ja he toivovat tehokkaita toimenpiteitä energiajuomien saannin rajoittamiseksi. Lisäksi monet kauppiaat ovat ymmällä tilanteesta ja toivovat yhtenäisiä valtakunnallisia päätöksiä asiassa. Näihin tarpeisiin on vastattava. Toivonkin, että ministerien käynnistämä selvitys antaa meille konkreettisia ratkaisuja ja asia etenisi sen jälkeen jouhevasti. 

Länsiväylä: Ratkaisu Jupperin koulun sisäilmaongelmiin

Lauantai 2.6.2018 - Mia Laiho ja Mika Helenius

Keski-Uusimaa: Lukiolain uudistus parantaa monella tapaa opiskelijan asemaa

Tiistai 17.4.2018 - Mia Laiho

Kevään kirjoitukset ovat takana ja monissa perheissä valmistaudutaan ylioppilasjuhliin. Samalla vähintään sama määrä nykyisiä yhdeksäsluokkalaisia odottaa yhteishaun tuloksia ja tietoa lukiopaikasta. Lukion tehtävä on toimia yleissivistävänä koulutuksena ja pohjustaa nuorelle tie korkeakouluopintoihin. Hallitus antoi tällä viikolla esityksensä uudeksi lukiolaiksi, jolla lukio-opetus tuodaan uudelle vuosikymmenelle. Lukioita on määrä uudistaa yhä kansainvälisemmiksi ja joustavammiksi, vahvaa yleissivistystä unohtamatta. Jatkossa lukio vastaa vahvemmin myös jatko-opintojen ja tulevaisuuden työelämän vaatimuksiin.

Suurin muutos koskee siirtymää kurssipohjaisesta tutkinnosta opintopisteisiin. Näin mahdollistetaan uudenlaisten oppiainerajat ylittävät opintokokonaisuudet ja monitieteinen orientaatio. Lukiot ja lukioiden opiskelijat saavat lisää liikkumavaraa ja opintopoluista tulee yksilöllisempiä.

Tulevaisuudessa tarjolla on enemmän henkilökohtaista ohjausta opiskeluun ja tulevaisuuden koulutusvalintoihin. Opintojen aikana tarjotaan laajasti tukea oppimiseen ja tarvittaessa myös erityisopetusta. Lukion ohjausvelvoite ei jatkossa lopu ylioppilasjuhliin, vaan jälkiohjausta esimerkiksi koulutusalavalintoihin on annettava myös valmistumisen jälkeen.

Lukio on viimekädessä opinahjo, joka antaa nuorelle näköalan tulevaisuuden haaveista ja tavoitteista. Turvallisessa yhteisössä rakennetaan pohja yleissivistykselle ja korkeakouluopinnoille. Uuden lain myötä myös lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyö tiivistyy. Jokaiselle opiskelijalle mahdollistetaan kokeilla korkeakouluopintoja jo lukion aikana. Käytännön kokemus korkeakouluopinnoista antaa isojen valintojen keskellä painivalle lukiolaiselle huomattavasti enemmän tietoa ja näkemystä, kuin pelkkä opinto-ohjaus antaisi.

Lapsemme ja nuoremme ansaitsevat ainoastaan parasta. Uuden lukion tavoitelista on pitkä, mutta niin on sen tuomat mahdollisuudet. Uudistuksen toimeenpanoa päätettiin tukea osoittamalla lukiorahoitukseen 8,5 miljoonaa euroa kehysriihen yhteydessä. Jokaisen unelmiin, tavoitteisiin ja osaamiseen voidaan vastata syvemmin jo lukiossa.

Mia Laiho
Kansanedustaja (kok.)

Vastuullinen päättäjä ei lisää alkoholitarjontaa lapsille

Keskiviikko 14.12.2016 - Mia Laiho

Eduskunta on pian käsittelemässä alkoholilain uudistusta, joka sallisi limuviinojen myynnin ruokakaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla. Limuviinoissa alkoholia ja virvoitusjuomaa on sekoitettu keskenään. Tämä tulee johtamaan nuorten alkoholin käytön lisääntymiseen, kun alkoholi ei maistu edes alkoholilta ja sitä on helposti saatavilla. Nuoruus on sekä elimistön että henkisen kehittymisen kannalta herkkää aikaa. Nuoren valinnat voivat vaikuttaa merkittävällä tavalla koko loppuelämään. Miksi tehdä lakimuutoksia, jotka aiheuttavat lapsillemme ja perheille pahoinvointia, inhimillistä kärsimystä ja lisäävät myös yhteiskunnan kustannuksia? Työssäni päivystyksessä näkee käytännössä miten alkoholin käyttö liittyy hyvin usein maksan toiminnan ongelmiin, sydänsairauksiin, sekavuuteen, tapaturmiin, perheväkivaltaan, itsemurhayrityksiin, raiskauksiin, lasten kiireellisiin huostaanottoihin jne. Alkoholi on päihde, joka aiheuttaa riippuvuutta sekä vaikeita aivo-ja sisäelinsairauksia. Halutaanko lisätä lasten riskiä altistua alkoholin haitoille heidän kasvunsa ollessa vielä kesken? Lapsillemme ja nuorillemme tulee turvata mahdollisimman turvallinen kasvuympäristö ilman alkoholin lisähoukutuksia ja ympäristön painetta mainonnan tai lisätarjonnan kautta. Limuviinat eivät tee meistä kansainvälisiä eurooppalaisia, vaan fiksu alkoholikasvatus rakentuu aivan muilla tavoin. Toivottavasti päättäjät eduskunnassa kantavat vastuunsa, kun lakiesitys menee sinne käsittelyyn.

Mia Laiho

Lääketieteen tohtori, Erikoislääkäri,  kaupunginvaltuutettu

Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän hallituksen jäsen

Espoo

Työkyvyttömyyden ehkäisy vaatii nopeaa reagointia

Tiistai 13.1.2015 - Mia Laiho

Taloustilanteen kohentamiseksi tarvitaan sekä työtä että työkykyistä työvoimaa. Julkinen keskustelu on pääosin keskittynyt eläkeikään, lähinnä sen nostoon. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet työkyvyttömyyseläkkeet, joille Suomessa jäädään jo noin 52-vuotiaana.  Suurimmat työkyvyttömyyden aiheuttajat ovat mielenterveydenhäiriöt sekä tuki-ja liikuntaelinsairaudet. Mielenterveyden vuoksi eläkkeelle jää huolestuttavasti erityisesti nuoria, joilla voisi olla vielä kymmeniä työvuosia edessä.

Työhyvinvointi ehkäisee työkyvyttömyyttä

Työ itsessään antaa paljon, lisää sosiaalista kanssakäymistä ja auttaa arjen rytmityksessä. Nämä voivat merkittävästi edistää toipumista, ja auttaa samalla ihmisen muussa elämänhallinnassa.  Työhyvinvointiin satsaaminen, nopea puuttuminen tilanteisiin, yhteistyö työterveyshuollon kanssa sekä hoitoon ja kuntoutukseen ohjaaminen ovat avainasemassa työkyvyttömyyden ehkäisyssä. Mahdollisiin jatkotutkimuksiin ja erikoissairaanhoitoon pitäisi päästä myös ilman viiveitä.

Tavoitteena selkeä ja sujuva toimintamalli

Kuntoutuksen ja työn tulisi kulkea joustavasti rinnakkain. Jos työhön paluuta aletaan miettiä vasta kuntoutuksen loppuvaiheessa, ollaan usein myöhässä. Kevennettyjä työmalleja tarvitaan jo aiemmin, ja niiden tulisi olla joustavasti käytettävissä ilman suurta paperinpyöritystä.  Loppuvuonna 2015 voimaan suunniteltu osakuntoutusrahalaki tuo yhdistämiselle paremmat edellytykset. Työn ja kuntoutuksen yhteensovittaminen vaatii kuitenkin selkeää ja sujuvaa toimintamallia, jotta mahdollisimman moni osatyökykyinen työllistyisi. Osatyön vastaanottaminen tulee myös aina olla kannattavampaa kuin pelkkä sosiaaliturva.

Työelämän ulkopuolelle joutuminen lisää eriarvoisuutta ja kasvattaa väestön terveyseroja yksilöllisten ja taloudellisten menetysten lisäksi.  Työkyvyn heiketessä hälytyskellojen pitäisikin soida ja ryhtyä ripeästi toimenpiteisiin pysyvän työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi.

Lasten, nuorten ja ikäihmisten tarpeet huomioitiin länsimetron liityntäsuunnitelmassa Kaupunginhallituksen konsernijaoksessa

Maanantai 22.9.2014 - Mia Laiho

Tänään Kaupunginhallituksen konsernijaoksen kokouksessa oli käsiteltävänä lausunnon antaminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymälle Länsimetron liityntälinjastosuunnitelmasta. 

Länsimetron linjastosuunnitelmassa bussiliikenne on suunniteltu tilanteeseen, jossa metro päättyy Matinkylään. Suora bussiliikenne Etelä-Espoosta Helsingin keskustaan lakkaa ja yhä useampi Espoon sisäinen sekä Espoon ja Helsingin välinen matka tehdään raiteilla. Tavoitteena on liikennöinnin aloittaminen Matinkylän metron aikataulussa syksyllä 2016. Kivenlahteen päättyvän metron edellyttämät liityntälinjastomuutokset suunnitellaan sitten myöhemmin erikseen.Bussilinjastonmuutokset koskevat  Etelä-Espoossa seutulinjojen lisäksi kuitenkin myös Espoon sisäisiä yhteyksiä ja heijastuvat myös rantaradan vaikutuspiirin bussilinjoihin. Bussilinjojen vuoroväliä on tihennetty niin, että useat Etelä-Espoon bussilinjat liikennöivät jatkossa vastaavilla vuoroväleillä kuin bussilinjat nyt pääsääntöisesti liikennöivät Helsingissä. Tihentämisen vastapainoksi bussilinjoja on nykyistä vähemmän, kuitenkin niin, että kävelymatkat pysäkeille säilyvät kohtuullisina.

Viime keväänä kun HSL esitteli suunnitelmiaan nousi yllättäen esiin,että linjan 15 liikennöinti Jupperista Otaniemeen lakkaisi.  HSL sai asiasta asiakaspalautetta ja Kaupunginhallituksessa HSL:n käydessä asiaa esittelemässä, toin esille miten merkittävä linja 15 on erityisesti koululaisten kannalta. Linjastosuunnitelmasta olikin laskettu vaihtoehtoinen toteutustapa, jossa linjaa 548 Tapiola – Lähderanta liikennöitäisiin linjastosuunnitelman perusratkaisusta poiketen Jupperiin asti. Vaihtoehtoiselle ratkaisulle oli laskettu kustannusarvio 0,6 milj. euroa suunnitelmassa esitettyä ratkaisua kalliimpi.  Kaupunginhallituksen konsernijaostolle esitettiin kuitenkin päätettäväksi linjan 15 lakkauttaminen.

En voinut hyväksyä linjan 15 lakkautusta ilman korvaavaa linjaa. Linja 15 on tärkeä lasten ja nuorten käyttämä linja, joka tarjoaa yhteydet Viherlaaksoon, Kauniaisiin ja Tapiolaan. Suurin osa alueen nuorten käyttämistä yläkouluista ja lukioista sijaitsee juuri sillä suunnalla. Linja 15 mahdollistaa myös asukkaiden moniin harrastuksiin pääsyn samalla suunnalla. Ikäihmisille ja niille talouksille, joissa ei ole autoa niin on välttämätöntä päästä sujuvasti lähipalveluihin mm terveysasemalle, ja apteekkiin Viherlaaksoon, sekä muihin palveluihin Tapiolaan. Jos oikeasti haluamme lisätä Espoossa Tapiolan omien palvelujen ja kulttuuripalvelujen käyttöä, on meidän tarjottava kaupungin sisällä sujuvat yhteydet niiden saavuttamiseksi. Olen myös sitä mieltä, ettei niiden Espoon alueiden asukkaiden, jotka eivät hyödy suoraan metroyhteyksistä ja asu metron vaikutusalueella, tule joutua kärsimään omien liikenneyhteyksien huononemisesta.

Konsernijaostossa käytiin asiasta paljon keskustelua.  Olinkin valmis lämpimästi kannattamaan Tony Hagerlundin muutosesitystä ”Espoo esittää että perustettavan linjan 548 päätepysäkki on Lähderannan sijaan Jupperi. Tämä tarjoaa asukkaille vaihdottomat yhteydet Viherlaakson kouluihin ja terveysasemalle. Linjojen 247 ja 248 päätepysäkki voi olla Lähderanta, Jupperiin ajavia A-vuoroja tarvitaan vain niinä aikoina kun 548 ei liikennöi.” Kannatettu muutosesitys hyväksyttiin lopulta yksimielisesti, mikä on selvä viesti myös HSL:n hallitukselle ilmaisemaan Espoon näkemyksestä ja tahtotilasta tähän asiaan. 

Kannatin myös Jaana Jalosen tekemää lisäysesitystä että linja 145 jatkosuunnittelussa otetaan huomioon linja vuorovälit etenkin ruuhka-aikoina. Suvisaaristossa bussien vuoroväli on ruuhka-aikoina puoli tuntia ja ruuhka-aikoina tunti, mikä aiheuttaa lapsille kohtuuttoman pitkiä odotusaikoja ja aikatauluhaasteita koulu-ja harrastusmatkojen osalta.

Nöykkiön ja Latokasken alueiden osalta liityntäbussien kiertely on aiheuttanut palautetta asukkailta. Kannatin hänen lisäysesitystään ”Konsernijaosto kehottaa selvittämään vielä miten Nöykkiön ja Latokasken (linjat 160 ja 161) syöttöliikenne Matinkylään olisi mahdollista järjestää mahdollisimman nopeaksi. Kierto Merituulentien ja Tiistilän kautta voi hidastaa matkaa etenkin ruuhka-aikaan."

Kiitokset kaikille vanhemmille viesteistänne ja aktiivisuudestanne!

Kaupungintalon kohtaloa käsiteltiin valtuustossa

Tiistai 19.8.2014 - Mia Laiho

Valtuustossa käytiin eilen vilkas keskustelu Kaupungintalon kohtalosta, peruskorjatako vai ei ja mitä sinne tulisi sijoittaa. Taustalla oli demareiden valtuustoaloite, jossa ehdotettiin että kaikki nuorten palvelut sijoitetaan korjattuun Kaupungintaloon. Aloitteen tekijä tosin muutti aloitettaan käsittelyn aloittamisen jälkeen niin että hän poisti ”kaikki” sanan.

Kaupungintalo on oman aikataulunsa luomus, hyvässä ja pahassa. Toiset tykkää, toiset ei.  Kaupungintalon kohtalo  liittyy virastokeskuksen asemakaavamuutokseen, joka on tulossa valtuustoon todennäköisesti vielä tulevan syksyn aikana. Tuolloin valtuustossa me kaikki voimme osaltamme vaikuttaa Kaupungintalon kohtaloon. Itselläni on selvä kanta: Purkaminen on ainoa järkevä vaihtoehto.  Korjaaminen vaatisi erittäin laajan ja kalliin peruskorjauksen, jos se säilytettäisiin. Meillä on Espoossa huomattavasti tärkeämpää käyttöä tuolle rahalle. Meillä on esim. useita kouluja, jotka vaativat peruskorjausta ja myös kouluja ja päiväkoteja, joiden sisäilmassa on ongelmia. Espoossa ei ole myöskään akuuttia toimistotilan tai liiketilan tarvetta, joten rakennuksen peruskorjaus toimistotiloiksi kuten aiemmissa suunnitelmissa on ehdotettu, kuulostaa myös kovin erikoiselta.

Olen itse antiikin ystävä ja pidän vanhoista rakennuksista. Tämä rakennus on kuitenkin mielestäni jotain aivan muuta kuin kulttuurihistoriallista arvokasta perintöä, johon rakennuksen säilyttämistä kannattavat vetoavat. Jossain olisi oltava myös suojelun ja säilyttämisen raja. Kaikki vanha ei ole säilyttämisen arvoista vain sen takia että se on vanhaa.

Pidin myös puheenvuoron Kaupungintalo-asiassa. En kannattanut valtuustoaloitetta jo yksin siitä syystä että minusta sitä ei tulisi peruskorjata vaan purkaa edellä mainituista syistä. Lisäksi kaksi perustetta, miksen halua sinne keskitettävän nuorten palveluja:
1. Miksi juuri nuorten palvelut tulisi sijoittaa tähän rakennukseen? Rakennus on tällä hetkellä käyttökelvottomassa kunnossa, siellä on mm. asbestia ja vaikka se peruskorjattaisiin en lähtisi sijoittamaan sinne etunenässä lapsia tai nuoria. Lasten ja nuorten terveyden suhteen en halua ottaa mitään riskiä.

2. Halutaanko oikeasti keskittää Espoon nuorten palvelut yhteen paikkaan? Onko se lähipalvelua, jos ympäri Espoota nuorten palvelut keskitetään sinne? Haluavatko nuoret itse sitä? Haluavatko nuoret esim. Leppävaarasta, Espoonlahdesta, Kalajärveltä lähteä Espoon keskukseen hakemaan nuorten palveluja? Tohdin epäillä, mutta asiaahan pitäisi kysyä nuorilta itseltään. Ylipäätänsä kun suunnitellaan nuorille suunnattuja palveluja, on tärkeää kuulla nuoria ja heidän tarpeitaan. Tyhjät tilat, jotka eivät palvele tarkoitustaan ovat hukkaan heitettyä rahaa, on sitten kyse tyhjillään seisovasta Kaupungintalosta tai nuorien tarpeita vastaamattomasta tilasta.

Valtuustoaloitteesta käytiin valtuustossa sitten äänestys, ja se hylättiin. Hyvä niin! Keskustelu Kaupungintalosta jatkuu kuitenkin vielä uudelleen syksyllä, kun Kaupungintalon sisältämä asemakaava tulee valtuuston käsittelyyn. Mielenkiintoista onkin tuolloin nähdä miten asiasta äänestetään, koska siihenhän se menee. Toivon todella että tässä asiassa pidetään tuolloin järki kädessä,  muistetaan taloudelliset realiteetit ja käytetään järkevästi veronmaksajien rahoja.   

Mielipidekirjoitukseni Essessä 31.7.14; Ikäihmiset ja nuoret toistensa tukena

Torstai 31.7.2014 - Mia Laiho

Oli ilahduttavaa lukea  Essen no 27-28 artikkeli Kauniita tuokioita hoivakodeissa. Rippikoululaisten ja ikäihmisten kohtaamisen mahdollistaminen osana rippikoulua on erinomainen tapa lähentää eri ikäluokkia toisiinsa. On paljon lapsia ja perheitä, etenkin pääkaupunkiseudulla, joilla isovanhemmat asuvat kauempana muualla Suomessa tai isovanhempia ei enää ole. Ikäihmiset voivat välittää sukupolvelta toiselle kokemuksia, tarinoita, vaihtaa ajatuksia nuoren kanssa ja tukea häntä kasvussaan.  Ikäihmisillä on samalla mahdollisuus päästä kurkistamaan nuoruuteen, oppia uutta ja nauttia nuorten seurasta. Nuoret voisivat auttaa ikäihmisiä myös tietokoneen käytössä ja auttaa heitä löytämään sen kautta avautuva maailma. Parin viime vuoden aikana on ollut keskustelua myös vanhusten ulkoilun vähäisyydestä.  Vanhuksen ulkoiluun liittyvää turvattomuutta voisi vähentää kun on joku jonka kanssa voi ulkoilla. Ja tokihan on niin että me kaikki välillä tarvitsemme vähän innostamista ja kannustamista, jotta lähdemme ulkoilemaan ihan pelkän ulkoilun ja liikunnan takia. Ystävän kanssa liikkuminen on aina mukavampaa. Yhteinen tekeminen voi parhaimmillaan vähentää sekä vanhusten että nuorten yksinäisyyden tunnetta sekä rakentaa luottamusta ja uskoa tulevaan sekä ikäihmisellä että nuorella. Tilanteita, ja tapahtumia, joissa eri ikäpolvet voivat luontevasti kohdata tulisikin jatkossa lisätä.

Mia Laiho

Erikoislääkäri