Tartuntavaarallisten tautien rokotukset ovat osa kansalaisten turvallisuutta

Sunnuntai 2.12.2018 klo 22:20 - Mia Laiho

Pohjanmaalla on meneillään tuhkarokkoepidemia, joka liittyy alueen matalaan rokotuskattavuuteen. Siellä rokotuskattavuus on ollut maan alhaisimpia, ja Luodon kunnassa jopa reilun 70 prosentin tasolle. Asiaan ei ole saatu jo usean vuoden jatkuneesta valistuksesta huolimatta parannuksia. Asiantuntijat ovat sanoneet, että oli vain ajan kysymys, kun epidemia syntyisi. Voikin syystä kysyä, miksi asialle ei ole jo aiemmin tehty jotain? Eihän voida vain vuodesta toiseen seurata matalia rokotuslukuja ja toivoa parasta.  Ja nyt epidemian aikaan rauhoitellaan, että epidemia jää paikalliseksi. Niin todennäköisesti jääkin ja hysteriaan ei ole aihetta. Mutta asiaa ei voi jättää uinumaan odottamaan taas seuraavaa epidemiaa. Se on kuin ongelman lakaisemista maton alle.

Kun rokotuskattavuus ei ole riittävä, vaaraan joutuvat erityisesti ne pienet vauvat, joita ei ole voitu vielä rokottaa tai ne ihmiset, joilla on jokin vakava allergia tai perussairaus, mikä estää heitä saamasta rokotusta. Rokotuskattavuuttahan ei koskaan saada 100%:iin johtuen siitä, että ihan kaikille rokotusta ei voida antaa johtuen lääketieteellisistä syistä. Laumasuoja riittäisi kuitenkin heidän suojaksi, mutta suoja pettää, kun joukkoon tulee ns ”vapaamatkustajia”, jotka eivät vain syystä tai toisesta halua rokotuttaa lastansa.  Heidän takiaan rokotuskattavuus laskee. Kun ohjauksella, valistamisella ja neuvonnalla ei ole saatu riittäviä tuloksia aikaan, on harkittava muita, tehokkaampia keinoja. Vanhempien omat aatteelliset syyt eivät saisi olla syy lapsen rokotuksen kieltämiseen vaan siihen pitäisi olla aina lääketieteellisesti perusteltu syy.

Kaikki Suomen rokotusohjelman rokotukset ovat tarkoin tutkittuja, turvallisia ja perheille myös ilmaisia. Pienten lasten kohdalla meillä on erinomainen neuvolajärjestelmä, jossa rokotukset saadaan hyvin teknisesti ja turvallisesti toteutettua. Lapsen rokotussuojaa voidaan tarvittaessa edelleen täydentää koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

Suomessa rokotukset ovat perustuneet vapaaehtoisuuteen ja suurin osa vanhemmista ymmärtää rokotusten tärkeyden. On kuitenkin nurinkurista, jos lapsen vanhemman rokotekielteisyys voi vaarantaa oman lapsensa ja muiden ihmisten terveyden. Erityisen merkittäväksi tämä nousee yleisvaarallisten ja herkästi tarttuvien tartuntatautien kuten esim. tuhkarokon kohdalla. On lapsen edun mukaista, että hän saa tarpeelliset rokotukset ja saa elää ympäristössä, jossa riski yleisvaarallisiin tartuntatauteihin on minimoitu hyvällä väestön rokotussuojalla.

Kaikkien lasten vanhempien tulee voida luottaa siihen, että päiväkodin ja koulujen turvallisuudesta on huolehdittu, myös tartuntatautien osalta.

Hyvinvointivaltiossa on paljon yksilön oikeuksia. Mutta kaikki tiedämme, että hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee toimiakseen myös sääntöjä. Onhan meillä esim. monia eri sääntöjä liikenneturvallisuuteen, paloturvallisuuteen ym. liittyen. Tartuntavapaa ympäristö on myös osa ihmisten turvallisuutta. Suomi on sitoutunut YK:n lastenoikeuksien sopimukseen. Siinä sitoudutaan siihen, että lapsi saa elää turvallisessa ympäristössä. Yleisvaarallisten tartuntatautien osalta on sekä lapsen että päiväkoti-ja koulukavereiden että ihmisten edun mukaista, että lapsi saa tarvittavat rokotukset. Voiko vanhemman rokotekielteisyys todella kävellä lapsen edun ja yleisen turvallisuuden edun yli?

Tartuntalain mukaan ihminen voidaan eristää tarvittaessa pakkotoimin, kun hän on sairastunut tai altistunut yleisvaaralliselle tartuntataudille. Tämä koskee myös siis niitä ihmisiä, jotka ovat ikään kuin sivullisia, mutta sattuneet olemaan esim. samassa lentokoneessa, päiväkodissa tai koulussa kuin sairastunut henkilö. Siinä vaiheessa itsemääräämisoikeutta ei enää kyseenalaisteta yleisen turvallisuuden takia. Mutta silloin kun on kyse turvallisuuden ennaltaehkäisystä, itsemääräämisoikeus nousee keskusteluissa vastaan. Onkin perusteltua keskustella missä menee itsemääräämisoikeuden rajat herkästi tarttuvien tartuntatautien osalta. ja erityisesti silloin, kun on kyseessä lapsi, jonka puolesta vanhempi tekee päätöksen. Onko se lapsen edun mukaista? Onko se yleisen turvallisuuden ja muiden lasten edun mukaista? Yleisen tartuntavapaan ympäristön turvaamiseksi on oltava myös sääntöjä. Ja jos sääntöjä ei noudata niin sen tulee johtaa toimenpiteisiin. Rokotusten pakollisuus vähintään yleisvaarallisten tarttuvien tautien osalta pitää selvittää. Yhtenä mahdollisuutena voisi harkita myös esim. lapsilisän maksun sitomista rokotuksiin sitoutumiseen. Uskoisin että silläkin tavalla rokotuskattavuutta saisi nostettua. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rokotukset, rokottaminen, tuhkarokko, tartuntataudit, lapsenoikeus, lapsilisä

Lapsilisä kuuluu kaikille perheille, myös 17-vuotiaille

Keskiviikko 28.11.2018 - Mia Laiho

Lapsilisä on yhteiskunnan kädenojennus ja viesti perheille, että jokainen lapsi on tervetullut ja yhteiskunta haluaa tukea jokaisen lapsen hyvinvointia.  Ihmettelinkin suuresti, kun keskustan puheenjohtaja Sipilä ehdotti, että lapsilisästä tehtäisiin harkinnanvaraista. Taitaa ensi kevään tulevat vaalit aiheuttaa jo harkitsemattomia sanoja.  Oikea tapa toteuttaa tulonsiirrot lapsiperheiden hyväksi on nimenomaan nykyisen kaltainen perhelähtöinen malli, jossa lapsilisän saa ilman ylenmääräistä hakemusbyrokratiaa. Lapsiperheen kannalta yksinkertainen ja vähällä byrokratialla toimiva järjestelmä on ehdottomasti toimivin. Jos lapsilisä olisi harkinnanvaraien, merkitsisi se väistämättä erilaisten tulo- ja varallisuusselvitysten ja olosuhdemuutosilmoitusten tekemistä. En usko, että lapsiperheet haluaisivat sellaista paperirumbaa muutenkin työlään lapsiarjen keskelle.

Lapsen syntyminen perheeseen on aina ainutlaatuista, ja lapsia syntyy kaikenlaisiin perheisiin. On yhdenvertaista perheitä kohtaan, että lapsilisän kaltainen yhteiskunnan tuki lapsiperheille maksetaan kaikille. Lapsilisän puutteena voidaan kuitenkin nähdä, että sitä maksetaan vain 17-ikävuoteen saakka. Suurin osa nuorista asuu vielä siinä vaiheessa kotona, ja nuoren menot eivät suinkaan tuossa vaiheessa laske, päinvastoin. Perheiden tilannetta parantaisikin lapsilisän maksaminen 18-ikävuoteen saakka. Tämä olisi myös luonteva rajapyykki täysikäisyyden saavuttamisen kanssa.  

Lapsilisä on tarkoitettu nimenomaan lapsesta aiheutuvien kulujen kompensoimiseen. Se ei kuitenkaan riitä. Lapsiperheiden taloudellisen aseman kohentamiseksi tarvitaan lisäksi kokonaisvaltaista perhepolitiikkaa. Keskeistä on tehdä ratkaisuja, joilla lisätään työelämän tasa-arvoa ja vanhempien mahdollisuuksia osallistua työelämään. Kestävä tapa nostaa lapsiperheitä pois vähäosaisuudesta on edistää molempien vanhempien mahdollisuuksia joustavaan vanhempainvapaiden käyttöön. Tasa-arvoisesta työelämästä puhuttaessa äitiys- ja vanhempainvapaan kustannuksia on edelleen jaettava tasaisemmin myös työnantajien kesken. Tähän tarvitaan perhevapaauudistus, joka valitettavasti tänä vuonna kaatui.  Perhevapaajärjestelmä vaatii kuitenkin uudistamista.  Myös osa-aikaisen työn kannattavaksi tekeminen lapsiperheessä voisi parantaa perheiden taloudellista tilannetta ja tuoda samalla vastapainoa ja vaihtelua lapsiperheen arkeen.

Kaksivuotinen esiopetus kaikille antaisi lapsille tasavertaiset mahdollisuudet kehittymiseen ennen varsinaisen koulutien alkua. Myös perhe-elämän ja työn yhteensovittamista on helpotettava, erityisesti äitien työurien jatkuvuutta on edistettävä ja lasten mahdollisuuksien tasa-arvoa vahvistettava varhaiskasvatusta ja esiopetusta kehittämällä.  Perhepolitiikan saralla riittääkin vielä paljon työsarkaa seuraavalla hallituskaudella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsilisä, lapset, nuoret, yhdenvertaisuus, perhepolitiikka, harrastus

Valtuustoaloite omaishoitajien vapaiden järjestämisestä palvelusetelillä

Maanantai 19.11.2018

Valtuustoaloite omaishoitajien vapaiden järjestämisestä palvelusetelillä

Omaishoitosopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Omaishoitajalla on oikeus vähintään kolmen vuorokauden mittaiseen vapaaseen kuukaudessa, jos hän on kuukauden aikana sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin.  

Espoossa ympärivuorokautinen hoito omaishoidon vapaan aikana tapahtuu tietyissä paikoissa. Siellä hoidetaan monisairaita asiakkaita, joilla on paljon erityisiä hoidon tarpeita liittyen sairauksiinsa. Kun omaishoidettava viedään sinne lyhyeksi aikaa monen paljon hoivaa vaativan hoidettavan joukkoon, ei yksilöllisiä tarpeita pystytä huomioimaan riittävästi. Omaishoitajilla on kokemus, että heidän omaisensa tulee huonommassa kunnossa takaisin hoivapaikasta kuin sinne mennessä. Omaishoitajat voivat käydä lomansa aikana varmistamassa, että hoidettava on jokseenkin kunnossa hoitopaikassa tai jättävät vapaansa käyttämättä. Se taas kuormittaa sekä fyysisesti että henkisesti omaishoitajia. Lakisääteisiä vapaita jääkin sen takia pitämättä. Tämä taas vaikeuttaa omaishoitajien jaksamista ja voi johtaa uupumiseen, ja lopulta omaishoidosta luopumiseen, jolloin asiakas siirtyy omaishoidosta ympärivuorokautisen hoivan piiriin. Tämä ratkaisu on kuitenkin kunnalle aina kalliimpi.

Jos omaishoitaja voisi itse valita hoitopaikan hoidettavalleen tämän tarpeet ja mielipide huomioiden, olisi kaupungilla myös parempi mahdollisuus turvata omaishoitajan vapaapäivien käyttö. Tämän voisi mahdollistaa palvelusetelillä. Tällöin omaishoitaja voisi käyttää yksityisiä palveluja omaishoidettavan hoidon hankkimiseksi vapaapäiviensä ajaksi palvelusetelillä. Palvelusetelin avulla palveluntarjoajien määrä olisi laajempi. Esim. afasiasta eli puheen ymmärtämisen ja tuottamisesta kärsivät asiakkaat voisivat valita hoitopaikan afasiaan keskittyneestä paikasta kun taas muistisairas pienemmästä ryhmäkodista jne.

Me valtuutetut esitämme, että Espoo ottaa käyttöön palvelusetelin sopimusomaishoitajien lakisääteisten vapaapäivien turvaamiseksi ympärivuorokautisen hoivan osalta.

 

Espoossa 19.11.2018

Mia Laiho

Kristiina Mustakallio

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: omaishoito, sopimushoitaja, palveluseteli, vanhus, vammainen, lapsi, hoiva

Helsingin Sanomat: Lapsen tulevaisuutta ei saa määrätä lääkkeen hinta

Torstai 4.1.2018 - Mia Laiho

Sosiaali-ja terveysministeriön alainen Palveluvalikoimaneuvosto on alustavasti linjannut, ettei Suomessa anneta uutta, lihassairauden oireita vähentävää lääkettä nusinerseenia (HS 30.12.17).   Suomessa on näitä alle 9-vuotiaita hoitoon soveltuvia pikkupotilaita 27.  Jos lääkehoito ulotettaisiin vain kahden vaikeimman asteen potilaille, joissa lapsi ei pysty itse liikkumaan, on määrä Suomessa pieni, 12 lasta. Lääkkeen myyntilupa Euroopassa perustuu pääasiassa kahteen lääketutkimukseen. Molemmat tutkimukset jouduttiin keskeyttämään ennenaikaisesti, koska lääkettä saaneiden lasten toimintakyky parani merkittävästi kontrolliryhmään verrattuna. Lääkkeellä oli siis merkittävä vaikutus lasten toimintakykyyn. Tällä näytöllä Suomessa ei olla kuitenkaan valmiita ottamaan lääkettä käyttöön.

Käyttöönottoa rajoittaa korkea hinta. Lääkeyhtiö yrittää maksimoida uudesta lääkkeestä oman hyötynsä. Pitää kuitenkin muistaa, että yhtiöt ovat satsanneet lääkkeen kehitykseen myös monta vuotta ennen kuin lääke tulee markkinoille. Kun uusi ja kallis lääke otetaan käyttöön, on sen käyttö rajattava potilasryhmiin, joissa sen vaikuttavuus on nykytiedon perusteella osoitettua. Hoidon hyödyt ja perusteet jatkamiselle on myös arvioitava säännöllisesti. Vaikuttavalle hoidolle ja seurannalle on löydettävissä kriteerit kuten Ruotsissa on tehty.  Suomi tunnetaan korkeasta lääketieteellisestä osaamisesta ja hoidon tasosta. Lapsen tulevaisuutta ei saa määrätä lääkkeen hinta. Lasten kohdalla meidän tulisi pyrkiä aina parhaaseen mahdolliseen tavoitteeseen elämänlaatua unohtamatta. Jos on löydetty sairauteen vaikuttava lääke, kuinka moni olisi valmis epäämään sen käytön omalta lapseltaan korkean hinnan takia?

 

 

 

Mia Laiho

Lääketieteen tohtori, äiti

Espoo

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsi, perhe, lääkehoito, uudet lääkkeet, korkeatasoinen, lääketiede, toimintakyky, näyttö, tukitoimet, elamanlaatu, inhimillisyys, etiikka, sote

Valtuustopuheenvuoroni 9.6.2014 asunto-ohjelmasta

Keskiviikko 11.6.2014 - Mia Laiho

Tontit ja lapsiperheet

Asuntojen hinnat Espoossa ovat kasvaneet.  Jotta lapsiperheitä, ja työikäistä väestöä saadaan Espooseen, tulisi löytää mahdollisuuksia tarjota houkuttelevia, viihtyisiä alueita perheiden tarpeisiin.  

 Espoossa on ollut perinteisesti pientalorakentamista ja pientaloja lapsiperheet usein toivovatkin;     Kohtuuhintaiset pientalot, ns uudentyyppiset rintamamiestalot voisivat olla edullisempia pientalojen rakentamistapoja. Uudenlaisena toimintatapana asunto-ohjelmassa on otettukin esiin ryhmärakentaminen on, ja kaupunkipientalot mikä on ilahduttavaa. Kokonaisuutena Espooseen rakennetaan noin 700-800 pientaloa vuodessa, joista kaupungin luovuttamien tonttien osuus on ollut noin 100.  Kaupungin luovuttamat tontit ovat olleet erittäin kysyttyjä.  Kaupungin omaa tonttitarjontaa  pitäisikin pystyä asteittain kasvattamaan lähivuosina jotta Espooseen saadaan uusia asukkaita ja verotuloja. Niinikään rakennuslupaprosessi vaatii selkiyttämistä ja nopeampaa käsittelyä Espoossa. Rakennuslupaprosessista ei saa tehdä liian raskasta ja pitkällistä. Se on varma tapa karkottaa pientalorakentajia muihin kuntiin.  

Kannatankin lämpimästi  neuvottelutoimikunnan muutosesityksiä 9 ja 10  pientalorakentajille luovutettavien tonttien lisäämisestä.

Lähiöiden kehittäminen Espoossa on myös useita vanhoja lähiöitä, jotka ovat tulossa peruskorjausikään. Kun lähiöitä peruskorjataan, olisi samalla suunniteltava lähiöiden parantamista asukkaiden nykytarpeita vastaaviksi. Täydennysrakentamista väljästi rakennettuihin lähiöihin kannattaa myös suunnitella , ovathan lähiöt usein hyvien kulkuyhteyksien päässä ja pihat ja ulkoilualueet valmiina. Riittävä ja kasvava asukasmäärä ovat myös paras lääke palveluiden pysymiselle lähiöissä.  

Opiskelijat Espoossa suurin osa opiskelija-asunnoista sijaitsee Otaniemessä, mutta jonkin verran myös muualla. Ylioppilaskunnan, HOAS:n ja Espoon kaupungin yhteistyö riittävien ja tarpeenmukaisten opiskelija-asuntojen tuottamiseen on keskeinen. Jotta saadaan riittävästi ja kohtuuhintaisia opiskelija-asuntoja, niin rakennuskustannukset on oltava maltilliset. Parkkipaikkakriteerien suhteen olisi löydyttävä väljentämistä opiskelija-asuntojen kohdalla. Opiskelijoilla ei ole niin paljon autoja kuin muulla väestöllä, joten parkkipaikkojen rakentamisessa olisi noudatettava eri kriteereitä kuin muilla asuinalueilla ja asuintaloissa, ja käyttää resursseja enemmän itse asuntojen rakentamiseen.  Metron valmistuttua kulkuyhteydet Otaniemeen entisestään paranevat ja tuovat uutta houkuttelevuutta Otaniemeen. Raide-Jokerin kautta on mahdollistettava Otaniemen saavutettavuus myös muualta Espoosta, joka ei ole Länsimetron ulottuvissa.

Kannatan lisäysesitystä opiskelija-asuntojen saatavuuden parantamiseksi enemmän tarpeita vastaavaksi. Sitä varten valmistellaan suunnitelma opiskelija-asuntojen tuotanto-ohjelmasta.

Ikäihmiset Yli 65-vuotiaiden määrä tulee kasvamaan tulevina vuosina, vuosittain noin 2000 henkilöllä, mikä tuo omat haasteensa ikääntyneiden asumistarpeisiin.  Espoossa on kehitetty Elä-ja asu-seniorikeskusmallia, josta on tähän mennessä saatu Kauklahdesta hyviä kokemuksia. On tärkeää myös muilla asumisalueilla huomioida ikäihmisten tarpeet niin että he pärjäävät pidempään omissa kodeissaan, ja tukea heidän asumistaan siellä. Tämä vaatii riittäviä ikäihmisten tarpeisiin suunniteltuja palveluja ja riittäviä lähipalveluja. Kannatan lämpimästi lisäysesitystä edistää uusia tapoja toteuttaa asuntoja, kuten sukupolvien asunnot, kaupunkipientalot, puurakentaminen.

Käsiteltävänä olevan asunto-ohjelman sisältö toimenpiteineen on mielestäni varsin monipuolinen ja onnistunut. Kannatan myös kaupunginhallituksen puheenjohtajan muutosesitystä Espoon asuntojen asuntotuotannon suhteen.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsiperheet, tontit, ikäihmiset, lähiöiden kehittäminen