Länsiväylä: Ratkaisu Jupperin koulun sisäilmaongelmiinLauantai 2.6.2018 - Mia Laiho ja Mika Helenius Ratkaisu Jupperin koulun sisäilmaongelmiin Espoon sisäilmaongelmaisille kouluille ei näy loppua. Uutena ongelmana Jousenkaaren ja Aarnivalkean koulujen jälkeen on noussut esiin Jupperin koulu. ”Sädesieni vei luokat ja pulpetin – Espoossa paljastui jälleen uusi ongelmakoulu” (LV 26.5.8). Terveystarkastaja huomautti jo yli vuosi sitten Jupperin koulun maakellarin ja viemärin hajusta ja koulun kuntokartoituksen tarpeesta. Vasta reilu vuosi myöhemmin valmistui tutkimusraportti, jonka sisältö on karua luettavaa. Kahdessa luokkatilassa on löydetty sädesientä, kosteutta on mitattu seinistä ja lattioista ja koko viemäristö vaatii uusimista. Rakenteissa on lisäksi todettu useita terveydelle haitallisia raskasmetalleja ja asbestia. Vanhemmat ovat ymmärrettävästi huolissaan lastensa terveytensä puolesta. Sekä henkilökunta että lapset oireilevat. Ripeät toimenpiteet jatkosuunnitelmineen ovat tarpeen. Lapset eivät voi palata kouluun, jos tiloissa on terveysriski. Ympäristöterveydenhuollon tarkastajalta vanhemmat ovatkin pyytäneet uutta arviota. Huomioiden tähän mennessä tehdyt tutkimuslöydökset, vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä että koulua kannattaisi enää korjata. Ei kannata laittaa rahaa koulun korjauksiin, jos lopputuloksena kuitenkin muutaman vuoden päästä olisi koulun purkaminen, kuten mm. Jousenkaaren koulun kohdalla tapahtui. .Jupperin koululle tarvitaan siirtokelpoiset tilat lähelle koulua. Jupperin sisäilmaongelmaisen päiväkodin osalta on alkuvuodesta tehty päätös uuden siirtokelpoisen päiväkodin hankkimiseksi Kuusinevantien tontille. Tälle samalle tontille olisikin järkevää samanaikaisesti perustaa koululle siirtokelpoiset tilat. Toissijaisesti väistötilat voitaisiin sijoittaa koulun liikuntakentälle. Jupperin uudelle päiväkodille ja koululle on jo aiemmin suunniteltu yhteishanketta. Väistötilojen hankinta, sekä päiväkodin ja koulun uuden rakennuksen suunnittelutyö olisi järkevää toteuttaa nyt nopeutetulla aikataululla yhteisenä hankkeena. Tällöin voitaisiin saavuttaa myös taloudellisesti järkevä kokonaisratkaisu sekä väistön että uuden koulun suunnittelun osalta. Mika Helenius Kaupunginvaltuutettu Mia Laiho, Kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja, lääkäri
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sisäilmaongelmat, koulu, terveys, laatu, lapset, nuoret, opettajat |
HS: Lapsen tulevaisuutta ei saa määrätä lääkkeen hintaTorstai 4.1.2018 - Mia Laiho Sosiaali-ja terveysministeriön alainen Palveluvalikoimaneuvosto Palko on alustavasti linjannut, ettei Suomessa anneta uutta, lihassairauden oireita vähentävää lääkettä nusinerseenia (HS 30.12.17). Suomessa on näitä alle 9-vuotiaita hoitoon soveltuvia pikkupotilaita 27. Jos lääkehoito ulotettaisiin vain kahden vaikeimman asteen potilaille, joissa lapsi ei pysty itse liikkumaan, on määrä Suomessa pieni, 12 lasta. Lääkkeen myyntilupa Euroopassa perustuu pääasiassa kahteen lääketutkimukseen. Molemmat tutkimukset jouduttiin keskeyttämään ennenaikaisesti, koska lääkettä saaneiden lasten toimintakyky parani merkittävästi kontrolliryhmään verrattuna. Lääkkeellä oli siis merkittävä vaikutus lasten toimintakykyyn. Tällä näytöllä Suomessa ei olla kuitenkaan valmiita ottamaan lääkettä käyttöön. Käyttöönottoa rajoittaa korkea hinta. Lääkeyhtiö yrittää maksimoida uudesta lääkkeestä oman hyötynsä. Pitää kuitenkin muistaa, että yhtiöt ovat satsanneet lääkkeen kehitykseen myös monta vuotta ennen kuin lääke tulee markkinoille. Kun uusi ja kallis lääke otetaan käyttöön, on sen käyttö rajattava potilasryhmiin, joissa sen vaikuttavuus on nykytiedon perusteella osoitettua. Hoidon hyödyt ja perusteet jatkamiselle on myös arvioitava säännöllisesti. Vaikuttavalle hoidolle ja seurannalle on löydettävissä kriteerit kuten Ruotsissa on tehty. Suomi tunnetaan korkeasta lääketieteellisestä osaamisesta ja hoidon tasosta. Lapsen tulevaisuutta ei saa määrätä lääkkeen hinta. Lasten kohdalla meidän tulisi pyrkiä aina parhaaseen mahdolliseen tavoitteeseen elämänlaatua unohtamatta. Jos on löydetty sairauteen vaikuttava lääke, kuinka moni olisi valmis epäämään sen käytön omalta lapseltaan korkean hinnan takia?
Mia Laiho Lääketieteen tohtori, äiti Espoo |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nusinerseeni, lapset, lääkehoito, kallis, lääkeyhtiö, näyttö, toimintakyky, perhe, elämänlaatu, tukitoimet, lääketiede, SOTE |
Helsingin Sanomat: Lapsen tulevaisuutta ei saa määrätä lääkkeen hintaTorstai 4.1.2018 - Mia Laiho Sosiaali-ja terveysministeriön alainen Palveluvalikoimaneuvosto on alustavasti linjannut, ettei Suomessa anneta uutta, lihassairauden oireita vähentävää lääkettä nusinerseenia (HS 30.12.17). Suomessa on näitä alle 9-vuotiaita hoitoon soveltuvia pikkupotilaita 27. Jos lääkehoito ulotettaisiin vain kahden vaikeimman asteen potilaille, joissa lapsi ei pysty itse liikkumaan, on määrä Suomessa pieni, 12 lasta. Lääkkeen myyntilupa Euroopassa perustuu pääasiassa kahteen lääketutkimukseen. Molemmat tutkimukset jouduttiin keskeyttämään ennenaikaisesti, koska lääkettä saaneiden lasten toimintakyky parani merkittävästi kontrolliryhmään verrattuna. Lääkkeellä oli siis merkittävä vaikutus lasten toimintakykyyn. Tällä näytöllä Suomessa ei olla kuitenkaan valmiita ottamaan lääkettä käyttöön. Käyttöönottoa rajoittaa korkea hinta. Lääkeyhtiö yrittää maksimoida uudesta lääkkeestä oman hyötynsä. Pitää kuitenkin muistaa, että yhtiöt ovat satsanneet lääkkeen kehitykseen myös monta vuotta ennen kuin lääke tulee markkinoille. Kun uusi ja kallis lääke otetaan käyttöön, on sen käyttö rajattava potilasryhmiin, joissa sen vaikuttavuus on nykytiedon perusteella osoitettua. Hoidon hyödyt ja perusteet jatkamiselle on myös arvioitava säännöllisesti. Vaikuttavalle hoidolle ja seurannalle on löydettävissä kriteerit kuten Ruotsissa on tehty. Suomi tunnetaan korkeasta lääketieteellisestä osaamisesta ja hoidon tasosta. Lapsen tulevaisuutta ei saa määrätä lääkkeen hinta. Lasten kohdalla meidän tulisi pyrkiä aina parhaaseen mahdolliseen tavoitteeseen elämänlaatua unohtamatta. Jos on löydetty sairauteen vaikuttava lääke, kuinka moni olisi valmis epäämään sen käytön omalta lapseltaan korkean hinnan takia?
Mia Laiho Lääketieteen tohtori, äiti Espoo |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsi, perhe, lääkehoito, uudet lääkkeet, korkeatasoinen, lääketiede, toimintakyky, näyttö, tukitoimet, elamanlaatu, inhimillisyys, etiikka, sote |