Lasten harrastustoimintaan tarvitaan kansalliset säännöt ja sanktiot epäasiallisen kohtelun kitkemiseksi

Keskiviikko 22.1.2020 - Mia Laiho

Epäasiallinen kohtelu lasten ja nuorten harrastustoiminnoissa on herättänyt viime päivinä paljon julkista keskustelua. Asia nousi esille, kun muodostelmaluistelun valmentajan epäasiallinen ja julma kohtelu lapsia ja nuoria kohtaan valmennuksessa nousi päivänvaloon. Mediassa on kerrottu muodostelmaluisteluvalmentajan nöyryyttäneen useita joukkueen nuoria tarkoituksenaan parantaa nuorten suoritusta. Valmentajan toimintatapa vaikuttaa lehtitietojen valossa olleen alistavan nöyryyttävää, nuorta halveksivaa, yhtä henkilöä ”maalittavaa” ja eittämättä vahingollista mielenterveydelle. Tyyli on ainakin osittain verrattavissa armeijassa aiemmin vähän yleiseksikin tavaksi muodostuneeseen simputukseen, jota puolustusvoimat on ansiokkaasti tiukasti asiaan puuttumalla saanut viime vuosien aikana kitkettyä. On sanomattakin selvää, että alistava ja nöyryyttävä ohjaus- ja valmennustapa aiheuttaa lapsille ja nuorille henkistä kuormitusta, alemmuuden arvon tunnetta, itsetunto-ongelmia, syömishäiriöitä ja altistaa mielenterveyshäiriöille.

Kysehän on tällöin vallan väärinkäytöstä ja uhrin alisteisen aseman hyväksikäytöstä. Erityisesti kilpaurheilussa valmentajan rooli voi olla merkittävä nuoren urheilu-uran etenemisen kannalta. Valmentajan valta-asema on siis vahva suhteessa lapseen ja nuoreen. Aikuisen ja valmentajan on tunnettava vastuunsa valmennussuhteen pysymisenä asiallisena, urheiluun keskittyvänä ja toista ihmistä kunnioittavana. Erityisen tärkeää tämä on alaikäisten kohdalla. Lapset ja nuoret ovat herkässä kasvuiässä sekä fyysisesti että henkisesti. Sekä fyysinen että henkinen väkivalta ei kuulu valmennussuhteeseen.

Suomen Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta asetti kyseisen muodostelmaluisteluvalmentajan vuoden kilpailukieltoon. Pelkkä valmentajan hyllyttäminen ja tämän asian selvittäminen ei kuitenkaan riitä. Nuorisotyön palveluiden ja harrastustoimijoiden on pysähdyttävä miettimään, miten valmennustoimintaa tulee kehittää niin, ettei tällaista pääse jatkossa tapahtumaan. Tämä ei koske yksistään muodostelmaluistelua, vaan kaikkea muutakin harrastustoimintaa.

Lasten ja nuorten vapaa-ajan -tutkimuksen (2018) mukaan, jopa 90%:lla suomalaisista nuorista on jokin harrastus, niin taiteiden, liikunnan kuin kulttuurin parissa. Lähes kolmannes kertoo kokeneensa kiusaamista, häirintää tai epäasiallista käytöstä. Paineet pärjäämiselle kasvaa, kun harrastukseen liittyy kilpailua ja ammattihaaveita. Kaikki harrastukset eivät tietenkään ole ammattiin tähtääviä. Moni nuorista harrastaa ja kokeilee eri lajeja koulun ohella. Molempiin pätee kuitenkin samat säännöt toisen kunnioittamisesta, koskemattomuudesta ja tasa-arvoisesta kohtelusta.

Aihe on erittäin tärkeä. Hallitusohjelmassa yhtenä tavoitteena on lisätä nuorten harrastus mahdollisuuksia niin koulupäivän aikana kuin sen jälkeenkin. Mikäli nuorten harrastuksiin aiotaan panostaa, tulee panostaa myös nuorten hyvinvointiin ja turvata kaikille turvalliset olosuhteet harrastaa. Nuorten parissa työskentelevien on tiedettävä hyvän ja kasvua ja kehitystä tukevan valmennuksen toimintatavat. Epäasialliselle kohtelulle, syrjinnälle ja kiusaamiselle on oltava urheiluseuroissa ja kaikissa lasten ja nuorten harrastustoiminnoissa nollatoleranssi. Myös nuorten ja vanhempien tietoisuutta epäasiallisesta kohtelusta ja siihen puuttumisesta tulee parantaa. Avoimuus valmennustoiminnassa pitäisi olla selvää ja nykypäivää, mutta valitettavasti nyt esillä ollut tapaus kertoo karusti, ettei asiat ole kuitenkaan kunnossa.

Olympiakomitea on uudistanut vuonna 2019 oppaan seksuaaliseen ja sukupuoleen kohdistuvasta häirinnästä. Tämä on tärkeä huomioitava osa-alue, mutta vain osa siitä. Harrastustoiminnalle on tarpeen laatia kansallinen ohjeistus epäasiallisen kohtelun, kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisemiseksi. Kansallista ohjeistusta voitaisiin käyttää kaikissa seuroissa, liitoissa ja harrastustoiminnassa epäasiallisen käytöksen ennaltaehkäisyyn ja tunnistamiseen. Työpaikoillakin ohjeistukset ovat jo arkipäivää ja ilmiötä on saatu lievennettyä selkeiden toimintamallien ansiosta. Harrastustoiminnasta nämä kuitenkin puuttuvat. Selkeät toimintamallit ja ohjeistus auttaisi varmasti nuoria ja heidän vanhempiaan, mikäli he huomaavat tai kokevat harrastustoiminnassa epäasiallista käytöstä. Tärkeää olisi, ettei tilanteeseen joutunut jää yksin. Apua ja tukea tulee saada pelkäämättä oman tilanteen hankaloitumista tai harrastusuran katkeamista. Kansallisesti on myös oltava selkeät ohjeet ja riittävän tuntuvat sanktiot, jos näitä sääntöjä rikotaan. Jokaista lasta on suojeltava hyväksikäytöltä ja väkivallalta. Henkinen väkivalta jää yhteiskunnassa liian vähälle huomiolle, sen seuraukset ovat usein pitkäkestoiset eivätkä vahingot ole laastaroitavissa. Jokaisen lapsen ja nuoren on saatava harrastaa turvallisessa ympäristössä. Vain siten myös lasten ja nuorten taidot pääsevät pääsevät puhkeamaan kukkaansa.

Opiskelijoiden hyvinvointia ei pidä vähätellä

Keskiviikko 10.7.2019 - Mia Laiho

Viime viikolla Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL aloitti huomiota herättävän, ja monia ärsyttäneenkin keskustelun opiskelijoiden toimeentulosta ja jaksamisesta. Oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa, niin tämä oli tärkeä ja ajankohtainen avaus, sillä esimerkiksi Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön vuonna 2016 teettämän kyselyn mukaan noin 30 prosenttia opiskelijoista kokee tai on kokenut psyykkisiä oireita kuten uupumusta, ylirasitusta ja stressiä. Tämä on hälyttävän suuri määrä ja tilanne vaatii konkreettisia toimia pikaisella aikataululla ja asiaan on suhtauduttava riittävällä vakavuudella.

Opiskelijoiden uupumukseen vaikuttavat useimmiten eniten rahahuolet, huoli opintojen etenemisestä, huoli työllistymisestä sekä yksinäisyys. Poliittisessa päätöksenteossa voidaan tehdä ratkaisuja, joilla osaltaan voitaisiin helpottaa opiskelijoiden ahdinkoa. Tärkeimpänä itse näen opiskelijoiden tulorajojen merkittävän korottamisen, jotta ahkeria opiskelijoita ei rangaista leikkaamalla heidän opintorahaansa. Työnteon pitäisi aina olla kannattavaa.  Ei pidä tuijottaa suoraan vain opiskelijoiden valmistumisaikoja. Opiskelun ja työn yhdistäminen sopivassa määrin huomioiden kuitenkin jaksaminen tuo hyvää käytännön kokemusta ja uutta motivaatiota opiskeluun ja auttaa opiskelijaa ymmärtämään teorian nivoutumisen käytäntöön. Tulorajojen korottaminen olisi myös valtiontalouden kannalta realistinen vaihtoehto, tuovathan opiskelijatkin verotuloja valtiolle. Opiskelijoiden rankaiseminen työnteosta onkin vanhanaikaista ja jättää huomioimatta opiskelijoiden yksilölliset erot, jotka voivat olla hyvinkin suuria.

On huolehdittava siitä, että opintorahasta, opintotuesta ja asumislisästä muodostuva opintotuki on riittävällä tasolla ja takaa jokaiselle opiskelijalle toimeentulon. Tällä hetkellä yksin asuvalle aikuiselle opintorahaa maksetaan 250,28 €/kk, jonka lisäksi hän voi nostaa lainaa 650 €/kk sekä saada yleistä asumistukea, jonka määrä riippuu asumismenojen suuruudesta ja omista tuloista. Yleisen asumistuen ulottaminen koskemaan myös opiskelijoita oli suotuisa ja järkevä ratkaisu edellisellä hallituskaudella. Se auttoi monen opiskelijan tilannetta, onhan vuokra maksettava kesäkuukausinakin, kun aktiivista opiskelua ei ole. Lainarahalla opintojen rahoittaminen on katsottu olevan investointi omaan tulevaisuuteen, ja opintotuki onkin siihen liittyen ollut perusteltua osaksi lainarahalla, jossa on vieläpä erittäin hyvät ehdot.  Jos kuitenkin työnteko on opiskelujen aikana hyvin vähäistä ja toimeentulo perustuu suurelta osin opintolainaan, on ymmärrettävää, että moni nuori vieroksuu opintolainan nostamista, erityisesti opintojen alkuvaiheessa. Niin minäkin tekisin. Nostin itse aikoinani opintolainaa, mutta aika vähäisessä määrin. Muuten olin töissä kesä-ja talvilomat, ja niillä rahoilla sain rahoitettua opiskeluja. Opiskelijaa kun ei houkuta tulevaisuudennäkymä, jossa valmistumisen jälkeen alat lyhentämään jopa kymmenien tuhansien opintolainaa, kun samaan aikaan myös esim. perheen perustaminen voi olla käsillä.

Opiskelijan tulee saada kuitenkin riittävästi taloudellista tukea tullakseen toimeen ja pystyäkseen opiskelemaan täyspäiväisesti. Tämä takaa mahdollisuuksien tasa-arvon, eli sen, että ihan jokaisella motivoituneella on Suomessa mahdollisuus suorittaa korkeakoulututkinto halutessaan. Opiskelijalla tulee olla myös oikeus nostaa omaa elintasoaan oman jaksamisensa mukaan työnteolla. Työntekoon tulisi aina kannustaa ja opiskelijoiden ei pitäisi joutua pelkäämään Kelan takaisinperintäkirjeitä, jotka voivat olla korkoinensa monen tuhannen euron suuruisia. Miksi opiskelijaa rangaistaan työnteosta? Keneltä se on poissa, jos opiskelut etenevät ja työ ja opiskelu on yhdisteltävissä järkevällä tavalla? Opintotukijärjestelmä vaatisi uudelleenarvion. Toivottavasti hallitus tarttuu tähän asiaan, jolla osaltaan voisimme kohentaa opiskelijoiden kokemaa stressiä ja ahdistusta toimeentuloon liittyen.

Toimeentulon lisäksi opiskelijoiden mielenterveys on merkittävä opiskelijoita kuormittava asia. Ensisijaisesti Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö YTHS huolehtii korkeakouluopiskelijoiden terveyspalveluista. YTHS perustettiin alun alkujaan huolehtimaan vieraalle paikkakunnalle muuttavien opiskelijoiden terveyspalveluista, sillä opiskelijat jäivät usein kirjoille kotipaikkakunnalleen ja näin ollen olivat sen terveydenhoitopiirissä. Nykyään kuitenkin ajat ovat muuttuneet, ja YTHS:n pitäisikin keskittyä vahvemmin juuri niihin palveluihin, joita opiskelijat eniten tarvitsevat, ja mielenterveyspalvelut ovat siinä merkittävässä roolissa. Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuus Suomessa on ollut paikoin hävyttömän huonoa. Hoitotakuun kiristäminen lasten-ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta olisikin merkittävä parannus lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kun niihin panostetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, on yhä useammalla nuorella myös paremmat eväät ja työkalut kohdata myös jatko-opiskelun haasteita.