Kasvomaskivelvoitteella voitaisiin ehkäistä maan joutumista poikkeustilaan

Torstai 3.12.2020


Hallitus on luvannut tuoda ennen joulua tartuntatautilain eduskuntaan. Samalla kun asiaa käsitellään, olisi järkevää tehdä tartuntatautilakiin muutos, joka mahdollistaa kasvomaskien käyttövelvoitteen niillä alueilla, joissa epidemiatilanne sitä vaatii.

 

Tartuntatautilain hyödyntäminen on merkittävästi kevyempi toimenpide kuin poikkeusoloja vaativa valmiuslaki, jonka varjolla puututaan ihmisten liikkumiseen ja työntekijöiden työvelvoitteeseen ja hoitotakuun venymiseen. Kun ihmisillä on julkisissa tiloissa, kaupoissa, hisseissä ja busseissa maskit suojana niin sillä saadaan kaikille suojaa ja voidaan estää koronan leviäminen.

 

Jos kasvomaskien käyttö olisi velvoittavaa, niin muun muassa julkisessa liikenteessä ihmiset voisivat tehdä työmatkansa turvallisimmin mielin. Kaikki eivät kuitenkaan pysty tai heillä ei ole mahdollisuutta tehdä etätyötä. Yhtenä tärkeänä työntekijäryhmänä on sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta, jonka pitää päästä töihin. On kohtuutonta, että hoitajia rangaistaisiin valmiuslain työvelvoitteella joulun aikaan sen takia, ettei hallitus halua ottaa käyttöön selvästi kevyempää sääntelyä kasvomaskivelvoitteella.

 

Viime kevään äkillisesti pahentunut epidemiatilanne tuli ymmärrettävästi vähän yllätyksenä ja se vaati järeitä toimenpiteitä. Sen jälkeen hallituksella on ollut monta kuukautta aikaa valmistella normaalilainsäädäntöön muutoksia, joilla epidemiatilanne pystytään hoitamaan. Sen takia valmiuslain nostaminen keskusteluun, ennen kuin muita toimia on hyödynnetty, ei ole järkevää. Tartuntatautilain toimintavaltuuksia ei ole vielä kaikilta osin hyödynnetty ja siinä olisi vielä muutostarpeita. Muun muassa arvostettu professori Martin Scheinin on jo ehdottanut aiemmin tartuntatautilakiin muutosta, joka mahdollistaisi kasvomaskien käytön. Hallitus ei ole halunnut siihen tarttua.

 

Jos maskipakkoon turvauduttaisiin, maskien jakamisesta huolehtisi kunnat ja valtio aivan kuten jo nytkin. Kansalaisille voitaisiin jakaa ilmaisia maskeja kouluissa ja ilmaisten maskien jakopisteillä. Aloitteessani maskipakko voitaisiin säätää valtioneuvoston asetuksella yli 12-vuotiaille.

Yli 12-vuotias ymmärtää ja osaa kyllä käyttää kasvomaskia, kun hänelle se opetetaan. Tämä ikäraja olisi myös siinä mielessä perusteltu, että tähän ikähaarukkaan sopisi kaikki yläkouluikäiset lapset. Kasvomaskin käytön velvoitteesta voisi vapautua, jos henkilöllä olisi siihen perusteltu terveydellinen syy tai vamma. Jos ihmisiltä vaaditaan joukkoliikenteessä matkalippua ja uimahallissa uimahousuja niin kyllä tällaisen yleisvaarallisen taudin ollessa kyseessä, kasvomaskin käyttöön voidaan velvoittaa.

 

Jos kasvomaskivelvoite otettaisiin käyttöön, voitaisiin ehkäistä maan ajautumista poikkeustilaan ja valmiuslain toimenpiteisiin, kuten liikkumisrajoituksiin, terveydenhuollon henkilöstön työhön pakottamiseen ja laittomien hoitojonojen kasvattamiseen. Nyt on tehtävä kaikki ne toimet. Vetoan hallitukseen, jotta se tarttuu ennakoiviin toimenpiteisiin.

 

Olen jättänyt asiasta lakialoitteen 2.12.2020, joten tässä olisi hallitukselle suoraan valmis lakialoite eteenpäin vietäväksi. 

 

Avainsanat: Lakialoite, kasvomaski, korona, maskivelvoite


Kommentit

6.12.2020 9:25  Laura O

Voimme katsoa muita maita ja maskipakko ei ole johtanut mihinkään parempaan tulokseen missään maassa.

6.12.2020 21:00  Tiina

Olet äiti ja lääkäri, miten voit tosissasi suositella maskipakkoa 12 v alkaen nuorille, tuntikausiksi kouluun? Miten voit verrata normaalia hengitystä estävää kasvomaskia uimahousuihin tai matkalippuun? Tunnetut neurologit maailmalla ovat huolissaan lasten ja nuorten aivoterveydestä jatkuvan, pitkäaikaisen maskin käytön vuoksi. Koska olet lääkäri, voitko luvata, että pitkäkestoinen päivittäinen maskin käyttö ei aiheuta haittoja nuoren aivojen kehitykselle, raskaana oleville naisille tai syntymättömälle lapselle? Maskien hyödyistä ei myöskään ole mitään tukevaa näyttöä, koska niitä ei osata käyttää oikein. Myös hyödyttömiä visiirejä ja kangasmaskeja on paljon käytössä. Ehkä minimaaliset maskihyödyt löytyvät tutkimustilanteessa, mutta ei oikeassa elämässä, ja se sinun tulisi lääkärinä ymmärtää.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini