Sote -uudistus haastaa Espoon sosiaali- ja terveyspalvelut

Lauantai 8.4.2017 klo 7:25 - Mia Laiho


Espoo tuottaa nykyisin omat sosiaali- ja terveyspalvelunsa edullisemmin kuin monet muut Suomen suuret kaupungit. SOTE -uudistuksessa vuonna 2019 rahat ja palvelujen järjestämisvastuu siirtyvät Uudenmaan maakunnalle.  Rahat kerätään kunnista, mutta rahojen käytöstä päätetään muualla. Espoo ja Uusimaa menettää osan tuloistaan, kun SOTE -varoja siirretään valtion tasausjärjestelmän kautta maakuntiin. Tämä asettaa uusia haasteita myös kunnan muiden palvelujen rahoitukselle. Vuosisadan merkittävimmän muutoksen valmistelu on valitettavasti  tehty maakuntauudistus edellä. Asiakkaan etu on jäänyt muutoksessa rakennettavan byrokratian ja eri valtapyrkimysten jalkoihin.

Muutoksessa päättäjien on huolehdittava ettei Espoon palvelutasosta tingitä.  Muutokset palveluissa on perustuttava aina asiakkaiden tarpeisiin. Valinnanvapauslaissa asiakasta on huomioitu niin että hän voisi jatkossa valita itselleen sopivimman palveluntuottajan.  Tämä lisännee kilpailua ja vahvistaa asiakkaan asemaa. Tämä voisi muistuttaa asiakkaan näkökulmasta Espoossa jo hyväksi todettua julkisen ja yksityisen terveysaseman rinnakkain toisiaan kirittävää palvelumallia Ison Omenan ja Espoontorin terveysaseman tapaan.

Hallituksen esityksessä valinnanvapauslaiksi on kuitenkin vielä paljon korjattavaa ennen sen käyttöönottoa. Tärkeintä on turvata asiakkaan katkeamaton ja sujuva hoitoketju. On myös määriteltävä tarkasti mitä palveluja kuuluu valinnanvapauden piiriin. Verovaroilla tuotetun hoidon pitää olla aina oikea-aikaista, tarpeenmukaista ja vaikuttavaa riippumatta siitä tuottaako sen julkinen tai yksityinen taho. Rahat eivät muuten riitä ja potilaita jää hoidotta.  Hoitotietojen on myös siirryttävä sujuvasti eri hoitopaikkojen välillä ettei hoito pirstaloidu ja potilasturvallisuus vaarannu. Uudellemaalle tarvitaan siirtymäaikaa ennen lain voimaan astumista. On tärkeää, että Espoo suurena kaupunkina on aktiivisessa roolissa SOTE-muutoksen eri vaiheissa.

 

Mia Laiho

LT, erikoislääkäri

Kaupunginvaltuutettu

 

Avainsanat: SOTE, valinnanvapaus, hoitoketjut, tiedonsiirto, rahoitus


Kommentit

8.4.2017 19:22  Ulla Väistö

Hyvä juttu.
Palvelujen käyttäjät ovat aika hämmentyneitä uudistuksesta. Kukaan ei vielä tiedä, miten se käytännössä toimii. Asiaa ei paranna myöskään se, että puolueet syyttävät toisiaan asiasta puhuttaessa. Olisiko ollut parempi uudistaa palveluja tehostamalla nykyistä systeemiä? Onnekseni olen itse saanut suhteellisen hyvää palvelua, kiitos siitä. Toivottavasti me espoolaiset saamme sitä jatkossakin. Olet varmaan todella kiireinen, joten en odota kommentointia.

8.4.2017 23:54  Mia Laiho

On aivan totta, että SOTE-uudistus hämmentää ihmisiä. SOTE-uudistus on mittaluokaltaan massiivi uudistus, minkä takia uudistuksessa pitäisi edetä pala kerrallaan. On huolehdittava siitä, että palvelut eivät vaarannu. Malttia on valttia :). Yst terv, Mia


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini