Lapsilla ja henkilökunnalla oikeus terveellisiin päiväkoteihin ja kouluihin

Tiistai 26.4.2016 - Mia Laiho


Espoossa päiväkotien ja koulujen sisäilmaongelmat ovat viime vuosina räjähdysmäisesti lisääntyneet. Minua huolestuttaa miten lasten ja henkilökunnan oireista saadaan tietoa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja saadaan tietoa koulujen tai päiväkotien sisäilma-asiasta. Päiväkodeissahan lapsilla on muutenkin usein ylähengitystietulehduksia, niin miten ja missä vaiheessa vanhemmat epäilevät sisäilmaongelmaa, jos ei ole tietoa muiden lasten tai henkilökunnan sairastelusta. Keskitettyä tietoa voi olla vaikea saada. Henkilöstö käyttää työterveyshuoltoa siinä vaiheessa kun huoli on herännyt, mutta lapset voivat käydä kouluterveydenhuollossa, terveysasemalla tai yksityisellä ja tieto hajoaa. Olisikin tärkeää saada mahdollisimman varhain tieto mahdollisesta sisäilmaongelmasta, ja käynnistää nopeasti selvitysprosessi. Ja jos epäilyttävää tutkimuksissa löytyy niin niistä tulisi avoimesti tiedottaa henkilökunnalle ja vanhemmille tuloksista. Nopealla aikataululla on tehtävä päätöksiä mihin toimenpiteisiin tällöin ryhdytään. Jos poikkeavaa ei löydy, niin sekin tärkeä tieto, jotta voidaan miettiä muita mahdollisia sairastelun syitä.
Nykyisellään selvitysprosessi kestää aivan liian pitkään, ja kärsijöinä ovat lapset ja henkilökunta. On myös pidettävä potentiaalisena vaihtoehtona jo heti alkuun uuden koulun rakentamista. Jos liian kauan selvitetään vanhan koulun rakenteita, ja yritetään peruskorjata korkealla hinnalla niin kokonaiskustannukset voivat nousta samalle tasolle tai jopa korkeammalle uuden rakennuksen kustannusten kanssa.
Kolmas tärkeä asia on, että uusien koulujen rakentamiselle asetetaan hintakatto, jolloin kustannukset eivät saa nousta jatkuvasti rakentamisen aikana ja tarvita lisäbudjetteja. Espoolla ei ole varaa eikä ole tarvetta hienoihin ja erikoisenmallisiin, ja kustannuksiltaan kalliisiin rakennuksiin. Sen sijaan tarvitaan terveellisiä, tarkoituksenmukaisia kouluja ja päiväkoteja lasten ja henkilökunnan tarpeita varten. Miksei kouluja ja päiväkoteja tehdä ”rintamamiestalotyyppisesti” eli niin että olisi muutama ns. tyyppikoulu, joita voitaisiin rakentaa samalla kaavalla. Tällöin saataisiin suunnittelukustannuksia ja erikoisten rakentamisratkaisujen aiheuttamaa lisähintaa radikaalisti vähennettyä. Saisimme samalla rahalla rakennettua enemmän kouluja ja päiväkoteja. Monikäyttöiset uudet tilat mahdollistavat myös tulevaisuuden käytön. Kalliita arkkitehtonisia luomuksia emme tarvitse, vaan laadukkaita ja hyviä kouluja.

Rakennusten kunnossapitoon on kiinnitettävä huomiota vanhojen rakennusten osalta ja toisaalta huolehdittava riittävästä rakentamisen aikaisesta valvonnasta uusien koulujen ja päiväkotien osalta.

Sisäilmaongelmien suhteen tarvitaankin niiden varhaista tunnistamista, ripeää selvitystä ja päätöksiä. Tässä tarvitaan kaikkien panosta. Kannustan vanhempia herkästi olemaan yhteydessä koulun rehtoriin ja/tai kouluterveydenhuoltoon, jos nousee huoli sisäilmaongelmasta lapsen oireilun takana. Kaupungilla omat toimintaprosessit on saatava suoraviivaisiksi, ja nopeutettava asioiden käsittelyä. Ja meidän poliittisten päättäjien on seurattava ja vaadittava säännöllistä tilanteen raportointia, prosessien etenemistä ja päätöksenteossa riittävien resurssien kohdentamista sisäilmaongelmien vähentämiseksi. Jokaisella lapsella Espoossa tulee olla oikeus työskennellä turvallisessa ja terveellisessä kouluympäristössä.

Avainsanat: Sisäilma, peruskorjaus, rakentaminen, lapset, henkilökunta


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini