Kaupungintalolle ei onneksi suojelumerkintää

Tiistai 18.11.2014 - Mia Laiho


Valtuustossa käytiin jälleen kerran kiivasta keskustelua, mistäpä muusta kuin Kaupungintalosta. Ohessa oma kannanottoni pitämässäni  valtuustopuheenvuorossa asiaan.

Virastokeskuksen asemakaavan hyväksyminen on Espoon keskuksen kehittämisen kannalta oleellisessa roolissa, ja kaava onkin saatava pian eteenpäin. Mitä tulee Kaupungintalon purkamis- tai säilyttämis-asetelmaan, olen ilmaissut oman näkökantani jo aiemmin, ja olen edelleen vahvasti sitä mieltä että rakennus tulee purkaa ja rakentaa jotain muuta järkevää tilalle sitten jossain vaiheessa kun meillä on siihen varaa.

 Meillä on Espoossa sisäilmaongelmaisia kouluja, kasvava väestö, kasvava palvelutarve, lisääntyvä päivähoidon tarve, kouluja tarvitaan lisää, vanhukset tarvitsevat palveluja. Meillä ei ole yksinkertaisesti varaa laittaa rahaa huonokuntoiseen taloon tai seisottaa sitä tyhjillään ja maksaa vuosittain vähintään kymmeniä tuhansia sen ylläpidosta.

Täytyykin ihmetellä että valtuustossa päättäjät pyörittävät tällaista asiaa vuodesta toiseen. Onko tämä sitä keskustelua mitä oikeasti tarvitaan, ja onko tämä sitä keskustelua mitä kuntalaiset haluavat? Mitä tämä jatkuva asian vellominen kertoo meidän päätöksenteosta? Minusta Espoossa on paljon huomattavasti tärkeämpiä asioita ratkaistaviksi ja kehitettäviksi. Täällä on toki mahdollisuus keskustella asiasta, mutta on harmillista että monet muut tärkeät asiat jäävät taka-alalle tämän keskustelun ottaessa pääroolin.

 Pidän itse vanhoista rakennuksista, ja esineistä ja tiedän kokemuksesta että niistä luopuminen on vaikeaa. Jossain olisi oltava myös suojelun ja säilyttämisen raja. Kaikki vanha ei ole säilyttämisen arvoista vain sen takia että se on vanhaa. Espoon taloustilanne on haastava, ja lähitulevaisuudessa ei ole luvassa ruusuisempia aikoja. Olenkin sitä mieltä että meidän tulee nyt keskittää voimavaramme kuntalaisten palvelujen turvaamiseen. Vastustan kaupungintalon suojelumerkintää. Suojelumerkintä tarkoittaisi lisää rahanmenoa, mikä vaikuttaisi myös kuntalaisten saamiin palveluihin. Tällaista rahankäyttöä  en voi veronmaksajana ja päättäjänä hyväksyä.

Avainsanat: valtuusto, kaupungintalo, purkaminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini