Leppävaaran uimahallin peruskorjaus, valtuustopuheenvuoro 9.9.13

Tiistai 10.9.2013 klo 0:36 - Mia Laiho


 Leppävaaraan on odotettu uutta uimahallia jo monta vuotta.  Liikuntalautakunta on hyväksynyt hallin peruskorjauksen ja tarveselvityksen jo vuonna 2004, melkein 10 vuotta sitten. Kaupunginhallitus on hyväksynyt hankesuunnitelman vuonna 2010. Tuolloin hallin kustannusarvio oli 27 miljoonaa. Edellisen kauden valtuusto päätti halutav2011 halliin vielä 5m hyppytornin, joka lisäsi arvioituja kustannuksia vajaalla 3 miljoonalla. Remonttia on siirretty jo monta vuotta. Uimahallin ränsistyneisyys on näkynyt  käyttäjille erityisesti suihku-ja pukutilojen ränsistyneisyytenä, kaakelit ovat olleet huonossa kunnossa, suihkuja ei ole enää korjattu, pukukaappien ovet huonosti lukittuvia kulumisen takia. Viimein halli sulki ovensa kevään lopussa ja uuden uimahallin rakennustöiden odotetaan käynnistyvän.

Kun hankkeen tarjouskilpailu on käyty, nousi esille että hankkeen alkuperäinen kustannusarvio, yhteensä n. 30 miljoonaa ei riitäkään hankkeeseen vaan tarjoukset ovat n 41,5 miljoonaa euroa. Mitä näin suuri ero kertoo  kustannusarvion ja tarjousten välisestä erosta? Hankesuunnittelu on kestänyt kauan, ja näin ollen alkuperäistä kustannusarviota olisi varmasti pitänyt tarkistaa vuosien aikana. Onko alkuperäinen kustannusarvio ollut lainkaan paikkansapitävä, mihin laskelmiin se on perustunut? Oliko kustannusarviossa huomioitu peruskorjauksen ja suojeltavan rakennuksen vaatimia lisäkuluja ja riskejä?

On ikävää että 11miljoonan arvoisia heittoja voi olla kustannusarvion ja todennäköisten kulujen välillä. Mutta tässä nyt ollaan. Hallin ovet ovat sulkeutuneet ja asukkaat suur-Leppävaaran alueella odottavat uutta hallia ja sen aukeamista. Leppävaarassa on paljon kouluja ja päiväkoteja, Leppävaara on hyvien yhteyksien päässä ja Espoon suuri risteysasema. Leppävaaran uimahalli palvelee Leppävaaran alueen lisäksi myös muita espoolaisia ja ympäryskunnistakin riittää käyttäjiä hyvien liikenneyhteyksien takia. Muut Espoon uimahallit ovat tällä hetkellä erittäin kuormitettuja,ja uimaopetus, uimarit ja vesijuoksijat saavat pulikoida sananmukaisesti kuin sillit purkissa.

Remontin aloitusta ei voida enää viivyttää huolimatta siitä että kustannusarvio ei ollut paikkaansapitävä. Uimahallia käyttävät asukkaat odottavat uutta hallia, ja jaksavat uutta hallia odottaessa käyttää muita uimhalleja, vaikka liikkuminen niihin onkin hankalampaa. Remontti on aloitettava tämän vuoden puolella jotta valtiontukea hankkeelle ei myöskään menetetä. Uiminen on monipuolistaja tehokasta liikuntaa ja sopii myös monille erityisryhmille hyvin. Uiminen on koko kansan laji vauvasta vaariin. Se on edullinen harrastus, jota voi harrastaa varallisuudesta riippumatta. Uiminen on terveysliikuntaa mitä suuremmassa määrin. Sillä on edullisia terveysvaikutuksia ja sen mahdollistaminen tukee myös Espootarinan ja valtakunnallisia tavoitteita terveyserojen kaventamisessa. Hankkeen on mentävä eteenpäin, tässä vaiheessa ei ole enää muita vaihtoehtoja.

 


Kommentit

11.9.2013 18:24  Jukka Y-I Laine

Hyvä ja perusteltu kannanotto + Vaatimus !
Lisäisin : Espoo on esimerkillesesti panostanut Senior-Liikuntaan /+68v /uimahallit/kuntosalit. Leppävaaran uimahallin viivytys jo nyt vaarantaa hyvän kehityksen näille aktiivisille liikkujille. Ei heitä juuri näy enää muissa halleissa , liikkuminen ja yhteydet lienevät isoimmat syyt.

Vammaisurheilulla on kaiketi samat syyt/nuoret.

Kilpavalmennuksessa olevat nuoret (yli tuhat) yrittävät sopetua tilanteeseen , mutta kuljetukset /aikataulut ovat ongelmallisia.
Remontti käyntiin NYT !

13.9.2013 0:35  Mia Laiho

Valtuustossa asia hyväksyttiin lopulta vilkkaan keskustelun jälkeen. Uimahallin rakennustyö alkaa vielä tämän vuoden puolella.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini